Ajankohtaista

18.1.2010 13.00

Akava vaatii työelämän tavoitteissaan työnantajille lisää vastuuta työllistymisestä

Akava korostaa työnantajien keskeistä roolia työllistymisen tukemisessa. Työnantajan vastuuta työurien jatkuvuudesta on lisättävä muun muassa siten, että korotetaan tuotannollis-taloudellisin perustein tehtyjen irtisanomisten kustannuksia työnantajalle. Perhevapaalta työelämään palaavan työsuhdeturvaa on parannettava kieltämällä irtisanominen välittömästi työhön paluun jälkeen. Lisäksi työnantajien pyrkimystä käyttää määräaikaisia työsopimuksia työntekijän irtisanomissuojan kiertämiseen on rajoitettava.

– Tällaisena keinona voi olla esimerkiksi sopimusvapauden kaventaminen määräaikaisissa työsopimuksissa. Esimerkiksi mahdollisuuksia sopia määräaikaisten ylityöjärjestelyistä työpaikoilla voitaisiin rajoittaa, toteaa Akavan lakimies Maria Löfgren.


Työnantajien on opittava paremmin ennakoimaan tulevia työmäärän vaihteluita yhdessä henkilöstön kanssa. Yhteistoimintalaki tarjoaa toimivia työelämän kehittämisen työkaluja tälläkin alueella, mutta niiden hyötyjen oivaltamisessa ollaan vasta alussa. Työnantajia voitaisiin verotuksen avulla kannustaa panostamaan huonoina aikoina henkilöstön koulutukseen.


Työsopimusten kilpailukiellot, salassapitosopimukset sekä tekijänoikeuden ja muiden immateriaalioikeuksien rajoitukset estävät työntekijän työllistymistä uudelleen ammattitaitoaan vastaaviin tehtäviin työsuhteen päättymisen jälkeen. Sopimuksiin liittyy usein kohtuuttomia sopimussakkoja.


– Lama ja kilpailu työpaikoista ovat lisänneet rajoitusten käyttöä eikä niistä ole juuri lainsäädäntöä. Lainsäätäjän tulee pikaisesti puuttua työuria pilkkoviin työsopimuksiin. Uudelleentyöllistymistä estävät sopimusehdot on kiellettävä lainsäädännöllä, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen painottaa.


Tarvitaan myös tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotka ohjaavat työnantajia toimimaan oikein. Työntekijät eivät useinkaan uskalla vaatia oikeuksiaan työttömäksi jäämisen, leimautumisen tai oikeudenkäyntikulujen pelossa. Järjestöjen kanneoikeus tehostaisi lakien noudattamista ja vähentäisi tietoisia väärinkäytöksiä. Akava pitää sitä yksilön oikeusturvan toteutumisen kannalta välttämättömänä ja oikeusjärjestelmäämme hyvin istuvana uudistuksena.


Akava julkistaa tänään tavoitteensa työelämän kehittämiseksi. Laaja asiakirja sisältää lukuisia muita teemoja työelämän eri osa-alueilta kuten työn ja työajan järjestelyt työpaikoilla, yhdenvertaisuus ja tasapuolinen kohtelu sekä johtamisen ja esimiestyön kehittäminen.


Lisätietoja: puheenjohtaja Matti Viljanen, Akava, puh. 0400 663 810
lakimies Maria Löfgren, Akava, puh. 040 568 2798

Akavan Työelämän tavoitteet -asiakirja verkkojulkaisuna
pdf-tiedostona

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4