Ajankohtaista

18.1.2012 11.00

Ammattikorkeakouluja patistettava rahoituksen keinoin parantamaan koulutuksen laatua

Suuri ammattikorkeakoulu-uudistus on pahoissa vaikeuksissa, kun aiottu rahoituksen valtiollistaminen ei onnistunutkaan rahapulan vuoksi. Samalla kaatuivat osin hallinnon uudistamistavoitteetkin. Sekalainen hallintomalliviidakko olisi kiireesti uudistettava, jotta ammattikorkeakouluja päästään kehittämään kokonaisuutena. Lisäksi kovat säästövaatimukset vaikeuttavat ammattikorkeakoulujen tilannetta.

– Vaikka uudistus on nyt osin vesittynyt, rahoituksen uudistaminen on siitä huolimatta aloitettava välittömästi. Uudistustarve on entistä suurempi, kun vähemmällä rahalla on yritettävä varmistaa koulutuksen laatu, totesi Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder Akavan ammattikorkeakouluseminaarissa tänään Helsingissä.

Yliopistojen valmisteilla olevasta rahoitusmallista tulisi ottaa esimerkkiä ammattikorkeakoulujen rahoitukseen, vaikka siihenkin Akava toivoisi enemmän sellaisia rahoituskriteereitä, jotka ohjaavat koulutuksen laadun parantamiseen. Ammattikorkeakoulujen tulisi saada rahoitusta muun muassa suoritetuista tutkinnoista, työllistyneistä opiskelijoista ja hyvästä koulutuksen laadusta. 

 – Raha ohjaa korkeakouluja tehokkaasti. Rahoitusperusteiden pitää pakottaa ammattikorkeakoulut huolehtimaan ennen kaikkea koulutuksen laadusta. Opiskelijoita on otettava ammattikorkeakouluihin vain sen verran, että voimavarat riittävät hyvään opetukseen, ohjaukseen sekä kiinteän yhteyden luomiseen työelämään, Fjäder painottaa.

Ammattikorkeakouluilla on hyvin erilaisia hallintomalleja. Osassa niitä kuntapäättäjät ovat keskeisessä asemassa ja useassa ammattikorkeakoulussa on kahden hallituksen hallinto. Akava pitää tärkeänä, ettei korkeakoulujen hallinnossa ole tulevaisuudessa päällekkäisiä rakenteita, vaan vastuiden ja vallanjaon tulee olla selkeä. 

– Hallinnossa on oltava edustus työelämästä, opetushenkilöstöstä ja opiskelijoista. Akava on jo aiemmin vaatinut vastuullisuutta kuntatahoilta ja muilta korkeakoulujen rakenteista päättäviltä tahoilta. – Vähäisiä resursseja ei saa enää pirstoa pieniin yksiköihin, vaan ne on koottava isompiin ja vaikuttavampiin kokonaisuuksiin. Tämä on alueen kehittämisen kannaltakin tuloksellisempaa, Fjäder vakuuttaa.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717
asiamies Ida Mielityinen, puh. 050 594 0731

Akava edustaa keskeisiä ammattikorkeakoulupohjaisten alojen työntekijöitä esimerkiksi kaupan, hallinnon, sosiaalialan, tekniikan ja kulttuurin aloilla. Akava edustaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kautta myös ammattikorkeakoulujen opettajia. Lisäksi monet ammattikorkeakoulujen hallinnossa työskentelevät ovat akavalaisia. 


Palaa otsikoihin



Uutishistoria arkistossa

Yli kaksi kuukautta sitten julkaistut uutiset esitetään kyseisen vuoden uutisarkistossa.