Ajankohtaista

25.1.2010 17.10

Neuvottelut työurien pidentämisen keinoista loppusuoralla

Työurien pidentämiseksi etsitään keinoja työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa, joita käydään työelämäryhmässa (Ahtelan ryhmä) ja eläketyöryhmässä (Rantalan ryhmä). Tavoitteena on löytää valikoima toimenpiteitä, jotka pidentäisivät suomalaisten työuria ja muodostaisivat vaihtoehdon lakisääteisen eläkeikään puuttumiselle. Neuvottelut ovat loppusuoralla, sillä molempien työryhmien määräaika päättyy tammikuun lopussa. Neuvotteluja käydään nyt tiiviisti joka päivä.

Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle on mukana Ahtelan ryhmässä, joka neuvotteli viikonlopun aikana tiiviisti. Hän pitää hyvänä, että työryhmä on saanut hahmoteltua ehdotuksia keinoista, jotka työuran pidentäisivät työuraa sen alkupäästä. Työkyvyn ylläpitäminen ja työterveyshuollon kehittäminen ovat myös keskeisiä aihealueita, mutta yhteisten ehdotusten muotoileminen vaatii kuitenkin vielä työtä.  

Työnantaja- ja palkansaajapuolen näkemyksissä on yhteen sovitettavaa erityisesti muun muassa työhyvinvointia koskevissa kysymyksissä.
– Siinä missä palkansaajapuoli painottaa tavoitteissaan sitovia keinoja, siis lainsäädännön ja sopimusten kehittämistä, työnantajapuolella on valmiutta vain suositusluonteisiin keinoihin, toteaa Helle työelämäryhmän haasteista.

Eläkeneuvotteluryhmä, jossa Akavan edustajana on lakimies Jarmo Pätäri, kokoontuu tiistaina seuraavan kerran. Työnantaja- ja palkansaajapuoli ovat eläkekysymyksissä eri linjoilla. Työnantajien ehdotukset heikentäisivät työttömyys- ja eläketurvaa monin tavoin. Palkansaajapuoli puolustaa osakeaikaeläkkeen säilyttämistä ja edellyttää ikäsyrjinnän poistamista sekä korostaa työnantajan vastuuta tilanteissa, joissa työntekijä irtisanotaan ns. työttömyysputkeen (työttömyysturvan lisäpäivät).  

Akavalaisille palkansaajille 40 vuoden työhistorian edellyttäminen ennen eläkkeelle jäämistä, jota työnantajapuoli on ehdottanut, olisi kohtuuton vaatimus pitkien opiskeluaikojen vuoksi.  Akava pyrkii siihen, että eläkeryhmässä löydetään keinoja, joilla työttömyysputken käyttöä voidaan vähentää ja ikääntyneet pitää työssä pidempään.

Helle korostaa, että molemmissa neuvotteluissa tehdään merkittäviä työelämää koskevia ratkaisuja. Vaikka työtä on jäljellä paljon, mutta aikaa vähän, neuvottelutulos voidaan saavuttaa molemmissa työryhmissä.  


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4