Aikuiskoulutustuella omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen

Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija voi hakea aikuiskoulutustukea Koulutusrahastosta. Aikuiskoulutustuki vastaa nykyisin ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrää.

Aikuiskoulutustukea voidaan myöntää työstään opintovapaalle tai koulutuksen perusteella palkattomalle vapaalle jäävälle henkilölle.


Palkansaaja tai yrittäjä, joka on ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta, voi saada aikuiskoulutustukea. Tukea maksetaan yhteensä enintään 18 kuukauden ajan.


Jos opintovapaa-aika ei ole kokonaan palkatonta tai opiskelu on jaksottaista tai osa-aikaista, tukea haetaan soviteltuna aikuiskoulutustukena ja tuen määrässä otetaan huomioon ansaitut tulot.

Aikuiskoulutustuki on verollista. Yrittäjälle maksetaan tuen perusosa. Tukeen oikeutettu voi saada myös opintolainan valtiontakauksen, jonka myöntää Kela.

Aikuiskoulutustuen maksaa Koulutusrahasto, joka on työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto. Sen toimintaa rahoittaa Työttömyysvakuutusrahasto ja valtio. Rahaston etuuksia ovat aikuiskoulutustuki sekä ammatillisen näyttötutkinnon suorittaneille kertakorvauksena maksettava ammattitutkintostipendi.

Aikuiskoulutustuki lyhyesti

Koulutusrahasto myöntää aikuiskoulutustukea omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuvalle aikuisopiskelijalle, joka muun muassa

  • on ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta ja
  • on ollut nykyisen työnantajan palveluksessa tai toiminut yrittäjänä vähintään vuoden ennen tuettavan opiskelun alkua ja
  • jää työstään palkattomalle opintovapaalle päätoimisia opintoja varten yhdenjaksoisesti vähintään kahdeksi kuukaudeksi tai opiskelee lyhyemmillä opintojaksoilla tai osa-aikaisesti yhteensä vähintään 43 päivän ajan. Hakijan työ- tai virkasuhteen tulee olla voimassa tuettavan koulutuksen aikana, ja
  • ei saa opiskeluun muuta tukea.


Aikuiskoulutustuen kaikkien saamisehtojen tulee täyttyä, jotta tukea voidaan maksaa. Tukea myönnetään tutkintoon johtavaan opiskeluun sekä ammatilliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen julkisen viranomaisen alaisessa oppilaitoksessa. Oppilaitoksen tulee toimia Suomessa.

Aikuiskoulutustukea maksetaan enintään 18 kuukaudelta, jos työssäoloaikaa on vähintään kahdeksan vuotta. Jos hakijalla on työhistoriaa alle kahdeksan vuotta, mutta 31.7.2010 mennessä vähintään viisi vuotta, tukiaika määräytyy kertyneen työssäoloajan perusteella ja on sen mukaan 2–3,5 kuukautta.


Koulutusrahaston kotisivuilla on laskuri, jolla voi laskea tuen suuruuden. Sivuilta voi tulostaa myös hakulomakkeita tai hakea tukea sähköisesti. Lomakkeita ja aikuiskoulutustukiesitteen voi noutaa myös työ- ja elinkeinotoimiston tietopalvelupisteestä.

aikuisopiskelija

Lisätietoja

Aikuiskoulutustuki banneri 202x140px 2010