Akava jatkaa kasvuaan
Akavalaisten liittojen jäsenmäärä kasvoi 8 % vuodesta 2008. Akavassa
on nyt lähes 540 000 jäsentä. Jäsenistössä on saman verran miehiä ja
naisia. Akavalaisten työpaikat sijoittuvat puoliksi yksityiselle ja puoliksi
julkiselle sektorille. Akava on myös merkittävä opiskelijajärjestö. Sen jäsenjärjestöissä on kaikkiaan 100 000 opiskelijajäsentä.
Maahanmuuttajataustaisten akavalaisten lukumäärä on kasvanut lähes kolmanneksella viime vuodesta. Yrittäjäjäsenten määrä lisääntyi 13 prosenttia eli kahdellatuhannella.
– Osaltaan akavalaisten lukumäärän kasvua selittää laman uhka, joka kasvoi vuoden 2008 lopussa. Merkittävin syy näin suureen kasvuun on kuitenkin uusien liittojen hakeutuminen akavalaiseen yhteisöön.
– Liittojen aktiivista jäsenhankintaa ei toki voi unohtaa, varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Tämän päivän opiskelija on huomisen palkansaaja, kuvailee johtaja Risto Kauppinen Akavasta.
Akavassa on nyt 33 jäsenjärjestöä. Vuodenvaihteessa alkoi kolmen uuden järjestön – Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ, Päällystöliitto ja Kuntien Tekniset KTK – jäsenyys Akavassa.
Lukumääräisesti jäsenmääräänsä kasvattivat akavalaisista liitoista viime vuonna eniten Tekniikan Akateemisten Liitto TEK, Akavan Erityisalat ja Tradenomiliitto. Suhteellisesti suurimman jäsenmäärän kasvun saavuttivat Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto YKL sekä Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat. Suurin akavalaisista liitoista on edelleen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ yli sadallatuhannella jäsenellään. Pienin on Akavan Yleinen Ryhmä AYR, jossa on alle 900 jäsentä.
Akavan koko jäsenkunnassa on yhtä paljon naisia kuin miehiä. Yksittäisen liiton jäsenkunnan joukossa on yhtä paljon naisia ja miehiä esimerkiksi Suomen Lakimiesliitossa ja Suomen Ekonomiliitossa. Osa liitoista on edelleen naisvaltaisia, esimerkiksi Akavan Erityisalat (naisten osuus 82,2 %), Diakoniatyöntekijöiden Liitto (94, 9 %), Suomen Työterveyshoitajaliitto (93,0 %). Vastaavasti miesvaltaisia liittoja ovat Päällystöliitto (miesten osuus 98,7 %), Upseeriliitto (98,5 %), Driftingenjörsförbundet i Finland (93,5 %) ja Uusi Insinööriliitto (87,5 %),
Yrittäjäjäsenten määrä kasvaa
Akavan yrittäjäjäsenten määrä lisääntyi 13 prosenttia eli kahdella tuhannella. Akavassa on nyt 18 000 ammatinharjoittaja- ja yrittäjäjäsentä, joista 60 prosenttia toimii päätoimisina ammatinharjoittajina ja yrittäjinä.
– Akavassa haluamme, että korkeasti koulutettu menestyy työelämässä siihen katsomatta, toimiiko hän palkansaajana vai yrittäjänä, vakuuttaa elinkeinopoliittinen asiamies Mats Nyman. Hän muistuttaa, että on aina tärkeää huolehtia työttömyysturvasta joko palkansaaja- tai yrittäjäkassassa.
Menestystä ja turvaa yhdessä
Johtaja Risto Kauppinen pitää Akavan strategiaa merkittävänä yhteisen suunnan näyttäjänä, joka tiivistää akavalaisia rivejä. Se vahvistaa yhtenäisyyttä ja luo pohjaa jäsenmäärän jatkuvalle kasvulle.– Akavan strategia korostaa, että Akavan jäsenten edunvalvonta hoidetaan hyvin koko jäsenyyden ajan. Tärkeintä on toimia jäsenen asialla ja luoda jokaiselle akavalaiselle menestystä ja turvaa yhdessä, tiivistää johtaja Risto Kauppinen.
– Akavalaiset ovat jo lukumääränsä vuoksi merkittävä ryhmä suomalaisessa yhteiskunnassa. Akavan jäsenkunta on tärkeä veronmaksajien joukko ja yhteiskuntavastuun kantaja, toteaa puheenjohtaja Matti Viljanen.
Oheisessa koosteessa on lisätietoja jäsenmääristä ja liittojen jäsenkunnan rakenteesta.










