Eurooppavaalit ovat mahdollisuus edistää osaajien Eurooppaa

Akava on määritellyt omat EU-tavoitteensa Eurooppavaalien alla. Euroopan parlamentin päätöksenteko vaikuttaa monilla alueilla suomalaisessa yhteiskunnassa, kuten työelämässä. Akava suhtautuu myönteisesti eurooppalaiseen yhteistyöhön ja sen kehittämiseen. Akavan EU-tavoitteiden perustana on ajatus, että unionin perimmäinen tavoite on yksittäisen ihmisen ja työntekijän hyvinvoinnin parantaminen.


Akava katsoo, että unionin on panostettava työelämän laadun parantamiseen ja haluaa työmarkkinoille lisää pelisääntöjä, jotka määrittävät eurooppalaisia vähimmäistasoja työoikeuteen, työsuojeluun ja työelämän tasa-arvoon. Lisäksi eurooppalaisten osaamistasoa on nostettava, jotta unionin kilpailukyky voidaan varmistaa.


Osaajien Eurooppa – Akavan EU-tavoitteet 2009–2014

Akava suhtautuu myönteisesti eurooppalaiseen yhteistyöhön ja sen kehittämiseen. Euroopan unioni on Suomen tärkein viiteryhmä, globalisaatioon vaikuttamiskanava ja yhteistyökumppani. Unionin toiminta on ratkaisevaa Suomenkin menestymiselle.

 

Euroopan parlamentin vaalit ovat seuraava tärkeä virstanpylväs unionin toiminnassa. Vuosien 2009–2014 vaalikaudesta on tulossa haastava. Ratkaisuja haetaan lamasta selviytymiseen, globalisaation hallintaan, ilmasto- ja ympäristökysymyksiin, väestön ikääntymisen haasteisiin ja osaamistason parantamiseen.

 

Jotta näistä haasteista selvitään, Akava vaatii EU:lta toimenpiteitä neljällä rintamalla: työelämän laatua on parannettava, eurooppalaisten osaamistasoa on nostettava, uusien viherkaulustyöpaikkojen syntyä on edistettävä ja talous on saatava kestävälle kasvu-uralle.

osaajienEurooppaKansikuva
Lue tarkemmin Akavan EU-tavoitteista oheisesta Akavan EU-tavoiteasiakirjasta, joka on saatavilla sekä pdf-tiedostona että verkkojulkaisuna.


 





Lisätietoja

Tutustu tarkemmin Akavan EU-tavoitteisiin lukemalla tavoiteasiakirja, joka on saatavilla ohessa
Det kunniga Europa - Akavas EU-mål 2009-2014

Europe of Professionals - Akavas EU objectives



Määritelmiä

EU:n sosiaalinen ulottuvuus, sosiaalinen Eurooppa

  • EU:n toiminta työ-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden alueella

Viherkaulustyöpaikka

  • perustuu kestävään kehitykseen, johon kuuluvat ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys