Johtajien palkitsemiseen malttia
Akavan puheenjohtaja
Sture Fjäder on huolestunut yhteiskunnan moraalista ja kohtuuttoman
suuriksi paisuneista yritysjohtajien palkoista ja palkkioista.
Keskiluokan ja ylimmän johdon palkkaerot ovat kasvaneet koko 2000-luvun.
– Raamisopimuksen mukaiset palkankorotukset ovat maltillisia. Niinpä yritysjohdonkin palkkojen ja palkitsemisen pitää pysyä maltillisena tulevina vuosina. Muuten kuilu palkansaajien ja johtajien palkkatason välillä syvenee entisestään, muistuttaa Fjäder.
Nykyiset johtajien palkitsemiskäytännöt eivät Fjäderin mielestä enää ole oikeudenmukaisia tai perusteltuja.
– Myös julkisen sektorin esimies- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät kokevat, että palkkataso ei vastaa tehtävien vaativuutta. He huolehtivat siitä, että ”julkinen infrastruktuuri” toimii, mikä on edellytys yksityisen sektorin menestykseen. Julkisenkin sektorin akavalaiset haluavat oman osuutensa, sanoo Fjäder.
Hän on huolestunut yhteiskunnan moraalikäsitysten rapautumisesta.
– Näyttää siltä, että ymmärrys oikeasta ja väärästä on kateissa. Markkinatalouden edistämisen nimissä on päässyt vallalle voimakas ahneuden ilmapiiri. Tämä ei ole kestävällä pohjalla. Ajan oloon on riskinä, että näin toteutettu markkinatalous kääntyy itseään vastaan, varoittaa Fjäder.
Keskiluokan mielenosoitukset esimerkiksi Yhdysvalloissa kertovat siitä, että markkinatalouden ylivalta loukkaa palkansaajien oikeudentajua.
– Työtätekevän keskiluokan mitta voi täyttyä meilläkin, jos yritysjohdon palkkioita ei suitsita.
Fjäderin mielestä vaarana on, että markkinatalous alkaa meillä Suomessakin sahata paitsi omaa oksaansa, mutta myös hyvinvoinnin edellytyksiä. Hän painottaa, että Akava puolustaa markkinataloutta ja sen toimivuutta, mutta myös oikeudenmukaista palkitsemista.










