Palkka omiin menoihin  – ei enempää veroihin 

rokotettavana elainlaakarissa

Akava vaatii seuraavalla hallituskaudella verotuksen kokonaisuudistusta. Työn verotusta pitää keventää.


Sen vastapainoksi muita veroja, kuten haitta- ja kulutusveroja, voidaan nostaa maltillisesti. Siten tuetaan uutta kasvua, korkeaa osaamista ja työllisyyttä.



Työtuloja verotetaan tiukasti

Akavan tutkimuspäällikkö, ekonomisti Eugen Koev muistuttaa, että Suomessa on kansainvälisesti verrattuna korkea työtulojen verotus.

– Työn verotus on saatava vanhojen EU-maiden tasolle kaikissa palkansaajaryhmissä. Kireä työn verotus heikentää työnteon kannustavuutta. Miksi tehdä ahkerammin työtä, jos lisätuloista yli puolet menee veroihin? Ylin työtuloihin kohdistuva rajaveroaste pitää laskea 50 prosenttiin. Pääomatulojakin verotetaan yleensä selvästi kevyemmin kuin palkkaa, mikä kertoo siitä, että työn verotusta on syytä alentaa.

Akavan mielestä pääomatulojen verotusta voidaan maltillisesti kiristää 30 prosenttiin.

Mieluummin haitta- ja kulutusveroja

Akava on valmis siihen, että muita veroja, kuten haitta- ja kulutusveroja, nostetaan maltillisesti, jos työn verotusta lasketaan. Kaikkia alv-kantoja voi nostaa kaksi prosenttiyksikköä.

– Useimpien ekonomistien arvio on, että kasvun ja työllisyyden kannalta suora työn verottaminen on haitallisempaa kuin kulutuksen verotus, Koev sanoo.

Välillisen verotuksen kiristäminen ei saa heikentää kaikkein pienituloisimpien asemaa. Sosiaalietuuksien minimitason korotus on tarpeen siltä osin, kun sosiaalietuuden indeksisidonnaisuutta ei ole tai se on puutteellinen. 

Yhteisöveron lievennys ei saa johtaa verokilpailuun

Akava on valmis keventämään yhteisöveroa enintään kolmella prosenttiyksiköllä osana verouudistusta, mutta sen vastapainona yritysten vastuuta henkilöstöstään pitää lisätä. Esimerkiksi irtisanomistilanteissa yrityksen on kannettava nykyistä suurempi vastuu siitä, että ikääntyneet irtisanotut löytävät uuden työpaikan.

– Tätä suurempi yhteisöverokannan alennus ajaisi Suomen liian aggressiivisen verokilpailun tielle, Koev huomauttaa.

Osaaminen tuottavuuden moottorina

Aikaisemmin talouskasvu ja työn tuottavuuden nousu nojasivat vahvasti reaali-investointeihin, kuten uusiin koneisiin. Nykyään talouskasvun moottorina on kuitenkin ihmisten osaaminen.

– Talouskasvu perustuu yhä enemmän uuden oppimiseen ja innovointiin eli osaamispääomaan tehtäviin investointeihin. Kireä ansiotuloverotus ei kannusta tähän ja voi siksi hidastaa talouden uudistumiskykyä  ja siten talouskasvua, Koev huomauttaa. 
  
Akava kelpuuttaa Hetemäen veroryhmän työn, vaikkei ole samaa mieltä kaikista esitysten yksityiskohdista. Ohjelmasta ei kuitenkaan voi noukkia osia toteutettavaksi, sillä se on kokonaisuus.

Akavan verotavoitteet hallitusohjelmaan

  • Julkinen talous tasapainotetaan ensisijaisesti työllisyysastetta nostamalla.
  • Palkansaajien tuloverotus pitää saada samalle tasolle kuin vanhoissa EU-maissa ja ylin rajaveroaste rajattava 50 prosenttiin.
  • Verotuksen painopistettä siirretään kulutus- ja haittaverotukseen.

Lisätietoja

  • Tutkimuspäällikkö Eugen Koevin haastattelu Akavalainen-lehden numerossa 1/2011 s. 8 (lehti verkkojulkaisuna)
    Akavalainen-lehti 1/2011