Sopu eläkiistassa vahvistaa kolmikantaa

Sen lisäksi, että hallitus perääntyi päätöksestään nostaa eläkeikää, myös järjestöjen tammikuussa neuvottelema sosiaalitupo pysyy voimassa.
– Sosiaalitupossa sovitut toimet nimenomaan tukevat hallituksen tavoitetta työurien pidentämiseksi, Viljanen huomauttaa.
 
Akava on samaa mieltä hallituksen kanssa siitä, että työuria on pidennettävä, jotta pystymme ylläpitämään suomalaisen hyvinvointivaltion. Mekaaninen eläkeiän nosto ei kuitenkaan olisi ollut ratkaisu ongelmaan. Sen sijaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tavoitteena on nyt löytää muita keinoja pidentää suomalaisten työuria kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.

– Ryhdymme nyt etsimään kannustimia, jotka pidentävät työuria. Ensinnäkin on saatava työnantajat pitämään ihmiset töissä pidempään. Toiseksi ihmisillä on oltava voimia ja osaamista, jotta he jaksavat olla työelämässä. Siihen tarvitaan ennen muuta työelämän laadullista kehittämistä, Viljanen sanoo.
 
Valtio joutuu nyt ottamaan velkaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi.
– Velat maksetaan kilpailukykyä parantamalla, ei vyötä kiristämällä. Kilpailukykyä voidaan lisätä varmistamalla, että ihmisten osaaminen kasvaa työuran aikana. Siksi panostukset koulutuksen laatuun ovat välttämättömiä, Viljanen huomauttaa.