Todelliset työtunnit on saatava
kirjoihin ja kansiin

Työajan seuranta ei ole paras mahdollinen asiatuntijatyön mittari, mutta sitä ei pidä laiminlyödä, vaikka työtulokset kertovatkin enemmän asiantuntijatyöstä kuin työtunnit. Jos työsuoritusta mitataan pelkällä lopputuloksella, vastuu työajan hallinnasta siirtyy työntekijälle.

Työajat nousevat säännöllisin väliajoin työmarkkinapoliittiseksi kiistakapulaksi.
Työaikakeskusteluja herää toistuvasti esimerkiksi palkansaajien vuosittaisen työajan pituudesta. Sen lisäksi, että työuria tulisi pidentää, vaaditaan yleistä työaikojen pidentämistä.

Makrotalouden kirjoituspöytälaskelmien tuella on helppo puhua työtuntien lisäämisen puolesta. Niillä voidaan osoittaa, että kansantalouden kokonaistyöpanos ei pienene, vaikka työikäinen väestö vähenee, jos työntekijöiden vuotuisia työtunteja lisätään.
Viikko-, kuukausi- tai vuosityöaikojen pidentämistä nykyisestään on kuitenkin syytä arvioida kriittisesti. Etenkin, kun yhä suurempi osa palkansaajista työskentelee erilaisissa tieto- ja asiantuntijatehtävissä. 

Aika on huono mittari asiantuntijatyöhön

Tehdyillä työtunneilla voidaan suoraan mitata työn lopputuloksia vain sellaisessa teollisuuden tai palvelutuotannon työssä, jossa työsuorite tarkoittaa täsmälleen samaa kuin siihen käytetyt työtunnit. Jos työntekijä tekee esimerkiksi 45-tuntista työviikkoa, lopputuloksena syntyy suurempi määrä tavaraa tai palvelusuorituksia kuin 38-tuntisen työviikon aikana.

Sama yhtälö ei toimikaan, jos asiantuntijatyötä tekevä henkilö istuu näyttöpäätteensä ääressä vaikkapa 7 viikkotuntia entistä kauemmin esimerkiksi suunnittelevan tai uutta luovan tietotyön parissa. Päinvastoin – työn laatu voi jopa laskea, mikäli työaikaa venyttää liiaksi. Ylipitkät työajat voivat heikentää työntekijän kykyä tuottaa luovasti jotakin uutta. Henkisessä työssä työpanoksen ja työn tuloksen yhteys on mutkikas yhtälö, jota ei voida säädellä ulkoisesti määrätyillä työtunneilla. 

Unohdetaan kello, tulokset ratkaisevat?

Eurooppalaisia korkeasti koulutettuja palkansaajia edustavan Eurocadres-järjestön piirissä käydään vilkasta keskustelua siitä, tulisiko koulutettujen asiantuntijoiden työtunteja ylipäänsä mitata tai rekisteröidä. Pitäisikö näille ryhmille suoda niin kutsuttu akateeminen vapaus, jonka puitteissa työntekijä itse voisi päättää kulloistenkin työtehtäviensä vaatimista työtunneista ja työaikansa sijoittelusta? Päähuomion tulisi kiinnittyä työn lopputulokseen, ei sen tuottamisen vaatimiin työtunteihin. 

Tällaista autonomiaa puolustaa muun muassa se, että tieto- ja asiantuntijatyössä yhteys tehtyjen työtuntien ja työn lopputuloksen välillä on hämärä. Asiantuntijat ja esimiehet tekevät todellisuudessa paljon työtä omalla ajallaan kotona tai työmatkoilla, ja näiden tuntien rekisteröinti koetaan usein liian hankalaksi.

Todelliset työtunnit saatava näkyviksi

Itsenäistä tietotyötä tekevien työaikojen valvontaa ja tuntien rekisteröintiä on helppo kritisoida. On kuitenkin vaikea löytää vaihtoehtoa, jolla voitaisiin korvata työtuntien seuranta.

Työsuorituksen ja lopputulosten mittaamiseen on kehitetty monenlaisia arviointivälineitä, joita työpaikoilla hyödynnetään esimerkiksi kehityskeskustelujen yhteydessä. Moniin uusiin palkkausjärjestelmiin sisältyy myös henkilökohtainen palkanosa, jonka avulla voidaan arvioida yksittäisen työntekijän suoriutumista. Mutta miten mitata työn tuotoksen edellyttämää työpanosta, jos työtuntien mittaamisesta kokonaan luovuttaisiin?

Akava vaatii, että tehdyt työtunnit kirjataan ja rekisteröidään jopa nykyistä käytäntöä tarkemmin. Työaikajärjestelmiä on kehitettävä, jotta niiden avulla voidaan mitata jonkin työvaiheen edellyttämät todelliset työtunnit riippumatta siitä, missä työ tehdään.

Työaikaseuranta on työsuojeluasia

Todellisten työtuntien rekisteröinti on välttämätöntä monestakin syystä:

• Niin kutsuttu harmaa työaika vähenee, kun ylityötunnit kirjataan ja korvataan.
  
• On myös työnantajan etu tietää, kuinka paljon työaikapanosta jokin tietty työtehtävä tai hankekokonaisuus todellisuudessa vaatii.
• Työsuojelun, työterveyden ja työntekijän oikeusturvan näkökulmasta on välttämätöntä, että työntekijä pystyy esittämään tekemiensä työtuntien määrän ja saa niistä korvauksen.
  

Työaikaosaaminen kunnolla käyttöön

 Työtuntien rekisteröinti on pohjana työaikajoustojen käytölle, kuten päivittäisten tai viikoittaisten työaikasaldojen sekä työaikapankkien käytölle. Suomi on eurooppalaisittain työaikajoustojen käytössä edelläkävijä. Esimerkiksi tuore valtion virka- ja työehtosopimus antaa työpaikoille mahdollisuuden kokeilla erilaisten työaikajoustomallien toimivuutta käytännössä.

Korkeasti koulutetut asiantuntijat ja esimiehet tarvitsevat työaikasuojelua. Siihen ei löydy oikotietä, vaan on turvauduttava vanhaan hyvään periaatteeseen, työaikojen mittaamiseen.  Sen lisäksi tarvitaan nykypäivän työelämän vaatimuksia vastaavia työaikajärjestelmiä sekä uutta työaikaosaamista ja -johtamista.  

Teksti: Ulla Aitta, työelämän tutkija