Työelämän tavoitteet: turvaa ja
tasapainoa työhön
Akava vaatii työelämän tavoitteet
-asiakirjassaan työnantajille lisää vastuuta työllistymisestä ja
korostaa työnantajien keskeistä roolia työllistymisen tukemisessa.
Työnantajan vastuuta työurien jatkuvuudesta on lisättävä muun muassa
siten, että korotetaan tuotannollis-taloudellisin perustein tehtyjen
irtisanomisten kustannuksia työnantajalle. Perhevapaalta työelämään palaavan työsuhdeturvaa on parannettava kieltämällä irtisanominen välittömästi työhön paluun jälkeen.Lisäksi työnantajien pyrkimystä käyttää määräaikaisia työsopimuksia työntekijän irtisanomissuojan kiertämiseen on rajoitettava.Yhteistoimintalain mahdollisuuksia työelämän kehittämiseksi tulisi käyttää nykyistä tehokkaammin työpaikoilla.
– Tällaisena keinona voi olla esimerkiksi sopimusvapauden kaventaminen määräaikaisissa työsopimuksissa. Esimerkiksi mahdollisuuksia sopia määräaikaisten ylityöjärjestelyistä työpaikoilla voitaisiin rajoittaa, toteaa Akavan lakimies Maria Löfgren.
Todellista yhteistoimintaa tarvitaan työpaikoilla
Työnantajien on opittava paremmin ennakoimaan tulevia työmäärän vaihteluita yhdessä henkilöstön kanssa. Yhteistoimintalaki tarjoaa toimivia työelämän kehittämisen työkaluja tälläkin alueella, mutta niiden hyötyjen oivaltamisessa ollaan vasta alussa. Työnantajia voitaisiin verotuksen avulla kannustaa panostamaan huonoina aikoina henkilöstön koulutukseen.
Kilpailukiellot haittaavat työllistymistä
Työsopimusten kilpailukiellot, salassapitosopimukset sekä tekijänoikeuden ja muiden immateriaalioikeuksien rajoitukset estävät työntekijän työllistymistä uudelleen ammattitaitoaan vastaaviin tehtäviin työsuhteen päättymisen jälkeen. Sopimuksiin liittyy usein kohtuuttomia sopimussakkoja.
– Lama ja kilpailu
työpaikoista ovat lisänneet rajoitusten käyttöä eikä niistä ole juuri
lainsäädäntöä. Lainsäätäjän tulee pikaisesti puuttua työuria pilkkoviin
työsopimuksiin. Uudelleentyöllistymistä estävät sopimusehdot on
kiellettävä lainsäädännöllä, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen
painottaa.
Lisää oikeussuojakeinoja työntekijöiden
tueksi
Tarvitaan myös tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotka ohjaavat työnantajia toimimaan oikein. Työntekijät eivät useinkaan uskalla vaatia oikeuksiaan työttömäksi jäämisen, leimautumisen tai oikeudenkäyntikulujen pelossa. Järjestöjen kanneoikeus tehostaisi lakien noudattamista ja vähentäisi tietoisia väärinkäytöksiä. Akava pitää sitä yksilön oikeusturvan toteutumisen kannalta välttämättömänä ja oikeusjärjestelmäämme hyvin istuvana uudistuksena.
Laajaa työelämän kehitystä monilla osa-alueilla
Akava tavoitteet työelämän
kehittämiseksi julkistettiin vastikään. Laaja asiakirja sisältää
lukuisia muita teemoja
työelämän eri osa-alueilta kuten
- työn ja työajan
järjestelyt
työpaikoilla,
- yhdenvertaisuus ja tasapuolinen kohtelu sekä
- johtamisen ja esimiestyön kehittäminen.











