Akava tyrmää vuorotteluvapaakorvausten leikkaukset
Akava paheksuu hallituksen esitystä vuorottelukorvausten pienentämisestä tilanteessa, jossa työssä jaksamisen tueksi ja työurien pidentämiseksi olisi käytettävä ja tarjottava mahdollisimman monia keinoja.
Vuorotteluvapaalla on lisäksi ollut työllistävä vaikutus, erityisesti nuorille, jotka aloittavat työuraansa.
Tauko yhdelle, työtilaisuus toiselleVuorotteluvapaajärjestelmä tarjoaa toisaalta vuorotteluvapaalle
lähtijälle tauon työntekoon ja edistää jaksamista, toisaalta antaa
työttömänä olevalle työnhakijalle mahdollisuuden saada työkokemusta.
Työnantajalle vuorottelujärjestely voi tuoda uutta osaamista
työyhteisöön.
Vuorottelukorvauksilla ei juhlita nytkäänKorvaustaso on jo nykyisellään matala, joten korvausten lasku romuttaa järjestelmän. Jos esimerkiksi 3000 euroa kuukaudessa ansaitseva palkansaaja jää vuorotteluvapaalle, uuden käytännön mukainen vuorottelukorvaus on 95–250 euroa pienempi kuukaudessa kuin nykytasolla.
Minne jäi kolmikantainen valmistelu?Akava pitää erittäin valitettavana, että kolmikantaisen valmistelun periaate on jäänyt jalkoihin vuorotteluvapaajärjestelmää koskevassa muutoksessa.
Akava painottaa, että vuorotteluvapaajärjestelmä parantaa työssä jaksamista ja mahdollistaa työurien pidentämisen. Järjestelmä on tuonut nuorille työllistymismahdollisuuksia: sijaisista 40 % on alle 30-vuotiaita. Nämä järjestelmän edut menetetään, kun korvaustason lasku todennäköisesti pysäyttää vuorotteluun lähtemisen.
Hyviä työmahdollisuuksia nuorille– Nykyisessä työllisyystilanteessa nuorten työllistymismahdollisuuksia tulisi kaikin keinoin lisätä. Tällaisia tavoitteta on toki kirjattu hallitusohjelmaan ja sisällytetty hallituksen talousarvioesitykseen. Hyvä niin, mutta vuorotteluvapaajärjestelmän muutos sotii tätä vastaan. Vaikutelmana on, että yksi käsi ei tiedä mitä toinen tekee, toteaa edunvalvontajohtaja Minna Helle.
Helle muistuttaa, että vuorotteluvapaajärjestelmän tavoitteena on ollut myös tuoda uutta osaamista ja näkökulmia työyhteisöihin, mikä on ollut työelämän laadun kehittämisen kannalta tärkeää.
Hallituksen esitys vuorotteluvapaajärjestelmän muutoksista- Hallitus on päättänyt säästää 7,5 milj. euroa valtion rahoitusosuudesta.
- Toteutetaan leikkaamalla vuorottelukorvauksia 10–20 %
korvaustaso lasketaan 60 %:iin työttömyysturvasta nykyinen korvaus on 70 %, tai 80 %, jos työhistoriaa on vähintään 25 v.
Esityksen vaikutus vuorottelukorvaukseen- palkka 2.000 e/kk: korvaus pienenee 84–201 e/kk
- palkka 3.000 e/kk: korvaus pienenee 95–250 e/kk
- palkka 4.000 e/kk: korvaus pienenee 69–244 e/kk
- Hallituksen tavoitteena on lisäksi jatkossa edelleen vähentää valtion rahoitusosuutta vuorotteluvapaakorvauksissa.
Nykyisin valtio maksaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden. Loppuosa rahoitetaan työnantajan ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksulla sekä työttömyyskassojen jäsenmaksuilla.
- Kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt vastustavat leikkauspäätöstä ja sovittujen rahoitusperiaatteiden muutosta
Miksi Akava vastustaa leikkauksia?- Toteutuessaan korvaustason leikkaus romuttaa järjestelmän, sillä korvaustaso on jo nyt matala.
- Leikkausaie on ristiriidassa hallitusohjelman muiden tavoitteiden kanssa
- Vuorotteluvapaa edistää työssä jaksamista, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä nuorten työllisyyttä.
- Leikkausesityksen valmistelutapa on ristiriidassa hallitusohjelmaan kirjatun kolmikantaperiaatteen kanssa.
- Leikkausaie tuli hallitusohjelmaan työmarkkinajärjestöjen tietämättä. Myös hallituksen esitys valmisteltiin järjestöjen tietämättä.
- Sosiaalitupon aukaiseminen murentaa luottamusta tehtyihin sopimuksiin
- Sosiaalitupossa tehdyt ratkaisut ulottuvat vuoteen 2014 saakka - Paketti sisälsi heikennyksiä palkansaajille: vuorotteluvapaajärjestelmän sisältö ollut osa vaikeaa kompromissia - Paketin yhden osan yksipuolinen heikentäminen ei ole asiallista.
|
Perustietoja vuorotteluvapaasta- Vuorotteluvapaajärjestelmä on vakinaistettu vuoden 2010 alussa. Vuorotteluvapaa on otettu käyttöön vuonna 1996.
- Vakinaistamisesta sovittiin ns. sosiaalitupossa osana työttömyysturva- ja eläkeasioiden neuvottelupakettia. Vuorotteluvapaan vakinaistaminen oli Akavan tärkeimpiä tavoitteita.
- Käyttäjistä työskenteli vuonna 2008 kuntasektorilla 42 %, yksityisellä 40 %. Naisia käyttäjistä oli 69 %.
- Vuorotteluvapaan syissä korostuu työssä jaksaminen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen.
- Koska vuorotteluvapaalle jäävän tilalle on palkattava työtön työnhakija, järjestelmällä on tärkeä työllisyyspoliittinen merkitys erityisesti nuorten kannalta: sijaisista 40 % on alle 30-vuotiaita!
- Vuorotteluvapaan käyttäjien, työnantajien ja sijaisten kokemukset järjestelmästä ovat selvästi myönteisiä.
Akavan näkemyksiä vuorotteluvapaajärjestelmästä Akava vuorotteluvapaasta 15092011
Haku- ja vuorotteluajankohta vaikuttaa korvaukseen- Hallituksen esityksen mukaan ne työntekijät, jotka tekevät vuorottelusopimuksen 31.10.2011 mennessä, saisivat nykyisen korvauksen koko vuorotteluvapaalta, jos sopimuksessa sovittu vuorotteluvapaa alkaa 1.1. ja 30.4.2012 välisenä aikana.
- Jos haluaa saada vuorotteluvapaan vielä nykyisellä korvaustasolla, vuorotteluvapaasopimus on tehtävä lokakuun aikana.
- Jos henkilö on aloittanut vuorotteluvapaan kuluvan vuoden aikana, hän saa korvauksen tänä vuonna voimassa olevien säännösten mukaan koko vapaan ajalta, vaikka vapaa tai sen jakso jatkuisi vuoden 2011 jälkeen.
Lisätietoja - edunvalvontajohtaja Minna Helle
- lakimies Jarmo Pätäri
Yhteystiedot
|