Ajankohtaista
1.2.2010 18.31
Työurat pitenevät riittävästi Ahtelan työryhmän keinoin
Akavan hallitus hyväksyi Ahtelan työelämätyöryhmän neuvottelutuloksen, johon työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät neuvotteluissaan viime yönä. Sen mielestä Ahtelan työryhmä löysi riittävät keinot työurien pidentämiseen. Ahtelan työryhmän esitykset, sosiaalitupo ja vuoden 2005 eläkeuudistus tuottavat yhdessä vaaditut kolme lisävuotta työuriin vuoteen 2025 mennessä. Näin ollen eläkejärjestelmään ei ole nyt tarvetta tehdä suuria muutoksia, Akavan hallitus katsoo.
– Ahtelan työryhmän esitykset pidentävät toteutuessaan työuria enemmän kuin pääministeri Vanhasen esitys vanhuuseläkeiän nostamisesta kahdella vuodella. Ahtelan työryhmä onnistui työssään erittäin hyvin, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen toteaa.Ahtelan työryhmä itse arvioi, että sen ehdotukset nostaisivat eläkeellesiirtymisikää runsaalla vuodella. Lisäksi työurien alkupäätä koskevat toimenpiteet pidentäisivät työuria arviolta 0,8 vuodella.
Ahtelan työelämäryhmän loppuraportti sisältää mittavan määrän toimenpide-ehdotuksia työurien pidentämiseen, niin työurien alkupäähän, työterveyshuollon kehittämiseen kuin työhyvinvoinnin edistämiseen.
Akavan pääneuvottelija, edunvalvontajohtaja Minna Helle on tyytyväinen etenkin Ahtelan työryhmän niihin esityksiin, jotka helpottavat nuorten työllistymistä.
– Paras uutinen korkeasti koulutetuille nuorille on, että vastavalmistuneiden laadullinen työllistyminen tulisi vihdoinkin korkeakoulujen rahoituskriteeriksi. Käytännössä korkeakoulujen rahoitus määräytyisi koulutusmäärien lisäksi myös sen perusteella, miten hyvin vastavalmistuneet pääsevät oman alansa töihin.
Helle uskoo, että näin joidenkin alojen, kuten insinöörien ja tradenomien, suuret koulutusmäärät saadaan vihdoinkin vastaamaan todellista tarvetta.
Nuorten työllistymistä ja samalla ikääntyvien työssä jaksamista halutaan tukea myös osa-aikalisää kehittämällä. Kun tässä järjestelmässä yli 50-vuotias työntekijä siirtyy osa-aikatyöhön, osa-aikaisuuden sijaistamiseen palkataan työtön vastavalmistunut nuori.
Työelämäryhmän ehdotukset toteutetaan siitä huolimatta, että Rantalan eläkeryhmän, työ päättyi tuloksettomana. Vaikka lähentymistä tapahtuikin viime yönä, sovun löytyminen kompastui työnantajan vaatimukseen työttömyysturvan lisäpäivien eli ns. työttömyysputken poistamisesta.
Akavan tavoitteena on ollut lisäpäiväjärjestelmän kehittäminen niin, että työttömyysputken käyttö ja sen myötä ikäsyrjintä vähenisivät.
– Nykyinen järjestelmä on kehno, sillä se toimii irtisanomisautomaattina ja lisää ikäsyrjintää, edunvalvontajohtaja Helle sanoo.
Akava katsoo, että työnantajalla on oltava nykyistä suurempi vastuu työttömyysputkeen joutuneista. Työttömyysputkessa olevia on aktivoitava työllistymään paljon nykyistä tarmokkaammin. Lisäksi heidän taloudellinen turvaverkkonsa pitää jatkossakin varmistaa.
Puheenjohtaja Viljanen ei ole huolissaan, vaikka Rantalan työryhmän työn päättyi tuloksettomana.
– Jo nyt on nähty selvästi, että vuoden 2005 eläkeuudistus alkaa purra, sillä ihmiset ovat jatkaneet aiempaa pidempään työelämässä. Rakenteellisten eläkeuudistusten tarvetta kannattaisi arvioida vasta usean vuoden kuluttua, kun näemme, miten vakiintunut tämä muutos on. Jatkuva keskustelu eläkejärjestelmän muuttamisesta on vahingollista, sillä se saa ihmiset epäilemään hyvin toimivaa työeläkejärjestelmäämme, Viljanen huomauttaa.
Palkansaajakeskusjärjestöjen ja EK:n johto raportoivat työuraa pohtineiden työryhmien tilanteesta pääministeri Vanhaselle ja valtiovarainministeri Kataiselle tänään klo 18.30. Tapaamisessa arvioidaan kokonaistilannetta ja jo valmiina olevia toimenpide-ehdotuksia.
Työelämäryhmän loppuraportti01022010
Lisätietoja:
edunvalvontajohtaja Minna Helle, puh.050 341 4884
puheenjohtaja Matti Viljanen, puh.0400 663 810





