Uutisarkisto 2004

21.12.2004 12.00

Korkeakouluopiskelijoiden valmistumisikä liian korkea

AKAVAn opiskelijavaltuuskunta AOVAn mukaan suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden valmistumisikä on liian korkea. Korkeasti koulutettujen aktiivinen työura on kutistumassa alle 30 vuoden mittaiseksi. Tämä vaarantaa palkansaajan koko eläkekertymän riittävyyden. Lisäksi korkea valmistumisikä heikentää kilpailukykyä kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Korkeasti koulutettujen keskimääräistä valmistumisikää olisi alennettava nykyisestä vähintään kahdella vuodella. Tavoite on kansantalouden huoltosuhteen kannalta välttämätön. Sen toteuttaminen edellyttää niin korkeakoulujen henkilökunnalta kuin opiskelijoilta uusia asenteita ja kannustimia. AOVA esittää neljää toimenpidettä valmistumisiän alentamiseksi


1. Opinnot aloitettava nykyistä nuorempana


Uusien ylioppilaiden siirtymistä korkeakouluihin on nopeutettava. Ylioppilastutkinnon merkitystä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on lisättävä. Toisen ja kolmannen asteen turhia välivuosia voidaan vähentää myös koulutusalojen yhteisvalintamenettelyllä.


2. Korkeakoulujen läpivirtausprosenttia nostettava


Korkeakoulujen perusrahoituksen yhdeksi mittariksi tulee ottaa opiskelijoiden läpivirtausprosentti eli määräaikaan mennessä tutkintonsa suorittaneiden määrä suhteessa aloittaneiden määrään. Nyt ammattikorkeakouluopiskelijoista joka viides jättää opintonsa kesken. Tiedekorkeakoulun opiskelijoista joka neljäs on ilman tutkintoa 12 vuoden kuluttua opintojen alkamisesta.


Läpivirtausprosenttia saadaan nostettua mitoittamalla aloituspaikkamäärät työelämän tarpeiden mukaan. Jokaiselle opiskelijalle on lisäksi laadittava henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), joka auttaa opiskelijaa ajankäytössä ja selkiyttää opiskelun lähtökohtia ja päämääriä. Korkeakoulujen eri koulutusalojen opetussuunnitelmat täytyy laatia siten, että täysiviikkoinen opiskelu maanantaista perjantaihin on mahdollista kaikilla koulutusaloilla.


3. Koko korkeakouluhenkilökunnan osallistuttava opetukseen


Tutkimus- ja opetushenkilökunta ovat yhä eriytettyjä, vaikka korkeakoulujen ajatukseen kuuluu tutkimuksen ja opetuksen välinen kiinteä yhteys. Siksi kaikkiin tutkijanvirkoihin tulee sisällyttää opetusvelvollisuus. Tämä edellyttää kuitenkin lisäresursseja. Viimeisten kymmenen vuoden aikana korkeakouluopiskelijoiden määrä on kaksinkertaistunut, mutta opetusresurssit ovat pysyneet ennallaan. Tilanne on kestämätön niin opiskelijoiden kuin opetushenkilökunnankin kannalta.


4. Opintolainan verovähennysoikeutta kasvatettava


Opintolainan tulee olla kilpailukykyinen vaihtoehto opintojen rahoittamiseksi. Nykyisin opiskelija joutuu usein tekemään koulutusalaansa vastaamatonta työtä opintojensa ohessa. Opintolaina tulee katsoa tulonhankkimismenoksi ja opintolainan lyhennyksien tulee olla verotuksessa täysin vähennyskelpoisia. Opintolainanvähennysoikeutta pohtineen työryhmän esitys on oikean suuntainen, mutta riittämätön. Esitys ei luo kannustimia valmistua nopeammin, vaan toteutuessaan lisäisi opiskelijoiden nettovelkaantumista.


AKAVAn opiskelijavaltuuskunta AOVA edustaa noin 90 000 yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijaa. Sen edunvalvonnan piiriin kuuluvat korkeakouluopiskelijoiden työelämään liittyvät koulutus-, työvoima- ja sosiaalipoliittiset asiat.


Lisätietoja: AOVAn puheenjohtaja Jussi Salonranta, puh. 040 536 5290 AKAVAn opiskelijasihteeri Kristiina Marttila, puh. puh. (09) 150 2696, 040 596 9634



Palaa otsikoihin