Uutisarkisto 2008
Akava laajeni kolmella uudella jäsenjärjestöllä
Akavan hallitus hyväksyi tänään kokouksessaan yksimielisesti Akavan jäseniksi Päällystöliitto ry:n, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ ry:n ja Kuntien Tekniset ry:n. Uusien jäsenliittojen jäsenyys Akavassa alkaa vuoden 2009 alussa.
Päällystöliitto ry on puolustusministeriön ja
sisäasiainministeriön hallinnon aloilla toimiva valtakunnallinen
ammattijärjestö, joka kuului aiemmin Palkansaajajärjestö Pardiaan.
Päällystöliittoon kuuluu 60 jäsenyhdistystä, jotka toimivat maanpuolustuksen,
rajavartioinnin ja kansainvälisen kriisinhallinnan aloilla. Sen
jäsenyhdistyksissä on yhteensä noin 5000 henkilöjäsentä.
Myynnin ja
markkinoinnin ammattilaiset SMKJ ry on myynnin, markkinoinnin ja oston
ammattilaisten edunvalvonta- ja palvelujärjestö, jossa on yli 27 000 jäsentä.
SMKJ kuului aiemmin Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:hen.
Kuntien Tekniset
KTK ry edustaa kuntasektorilla toimivia teknisen koulutuksen saaneita
toimihenkilöitä ja esimiehiä. KTK ry:ssä on seitsemän jäsenjärjestöä, joissa on
yhteensä yli 10.000 jäsentä.
Lisäksi vuoden 2009 alussa Valtion
sivistyshallinnon virkamiehet VSV ry, joka on ollut järjestäytyneenä suoraan
Akavaan, siirtyy Akavan Erityisalat ry:n jäseneksi. Akavassa on näiden muutosten
tultua voimaan 33 jäsenliittoa ja arviolta 540 000 jäsentä.
- Toivotamme
uudet jäsenet tervetulleeksi Akavaan. Muutokset osoittavat, että Akavaa pidetään
houkuttelevana ja kehittyvänä keskusjärjestönä, toteaa järjestöyksikön johtaja
Risto Kauppinen.
Lisätietoja:
Risto Kauppinen, Akavan
järjestöyksikön johtaja, puh. 0400 529 029










