Uutisarkisto 2009
23.12.2009 Rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle!
Akava ja sen henkilöstö toivottavat jäsenjärjestöilleen, jäsenilleen, yhteistyökumppaneilleen ja sidosryhmilleen rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle.
23.12.2009 Akava ei Lomaliiton omistaja eikä jäsen
Lomaliiton konkurssiuutisoinnin yhteydessä on julkisuudessa viitattu Akavan jäsenyyteen Lomaliitossa. Akava on ollut perustamassa Lomaliittoa, mutta ei kuulu sen omistajiin eikä ole enää Lomaliiton jäsen. Akava ei järjestä kuntoutus- tai lomatoimintaa akavalaisille. Sen sijaan akavalaisten liittojen lomajärjestö A-lomat on tarjonnut tuettuja lomia Lomaliiton kohteissa. Jotkin akavalaiset liitot ovat tarjonneet Lomaliiton palveluja jäsenetuna.
22.12.2009 Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta ennakoi maltillista kasvua
Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta toteaa uudessa arviossaan, e ttä maailmantalouden taantuman syvin vaihe on ohitettu ja taloudellinen aktiviteetti on elpymässä. Maailmankaupan kasvun oletetaan kuitenkin jäävän maltilliseksi.
21.12.2009 Ilmastopolitiikka arvioitava uudelleen Kööpenhaminan kokouksen jälkeen
Kööpenhaminan ilmastokokous oli palkansaajien näkökannalta paha pettymys. Akava vaati sekä kansallisella että EU-tasolla valtionpäämiehiltä laajaa, kansainvälistä ja ennen kaikkea juridisesti sitovaa ilmastosopimusta. Neuvottelujen tulokset jäivät laihoiksi: saatiin pelkästään kevyt julkilausuma ilman minkäänlaisia velvoitteita.
21.12.2009 Syrjintään nollatoleranssi
Lainsäädäntö antaa hyvät välineet yhdenvertaisen kohtelun ja syrjimättömyyden toteutumiseen työelämässä, mutta se ei yksin riitä. Työnantajan velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei syrjintää työpaikoilla tapahdu ja ongelmiin puututaan välittömästi.
18.12.2009 Rahoitusalalle saatiin sopu
YTN:n finanssialan taustaryhmä ja neuvottelijat esittävät rahoitusalan neuvottelutuloksen hyväksymistä YTN:n hallitukselle.YTN saavutti tavoitteensa tekstikysymyksissä. Sopimuksessa on määritelty 6 päivän palkallinen isyysvapaa.
18.12.2009 Kannustinloukkuja jäi vielä purettavaksi
Akavan arvion mukaan sosiaaliturvaa uudistava Sata-komitea ei täysin onnistunut tavoitteessaan lisätä työnteon kannustavuutta. Komitean yli kaksivuotisen työn aikana suomalainen sosiaaliturva ja siihen liittyvät kannustinloukut kartoitettiin perusteellisesti.
17.12.2009 Tekijänoikeuskatastrofi torjuttiin
Akava on tyytyväinen, että tekijänoikeuslain muutosesityksen valmistelu päättyi. Kulttuuriministeri Stefan Wallin ilmoitti tänään, että esityksen valmistelu pysäytetään. Akava vastusti esitystä, joka olisi antanut työnantajalle oikeuden käyttää työ- tai virkasuhteissa luotuja teoksia vapaasti ja korvauksetta siihen katsomatta, mihin tarkoitukseen teos on luotu.
14.12.2009 Akava etsii opiskelijatoiminnan kenttäasiamiestä
Akava on työmarkkinakeskusjärjestö, jonka jäsenenä on noin 100 000 korkeakouluopiskelijaa. Akavan järjestöyksikkö hakee opiskelijatoiminnan kenttäasiamiestä kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen.
10.12.2009 Talouden vakauttamisesta jatkettava keskusteluja
Työmarkkinakeskusjärjestöjen johto on kokoontunut tiiviisti syksyn aikana ja koettanut löytää ratkaisuja, joilla kohentaa maan taloutta ja työllisyyttä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuitenkin ilmoitti tänään, ettei se enää jatka keskusteluja.











