Uutisarkisto 2009
Ilmastopolitiikka arvioitava uudelleen Kööpenhaminan kokouksen jälkeen
Kööpenhaminan ilmastokokous oli palkansaajien näkökannalta paha pettymys. Akava vaati sekä kansallisella että EU-tasolla valtionpäämiehiltä laajaa, kansainvälistä ja ennen kaikkea juridisesti sitovaa ilmastosopimusta. Neuvottelujen tulokset jäivät laihoiksi: saatiin pelkästään kevyt julkilausuma ilman minkäänlaisia velvoitteita.
– Voi sanoa, että tilanne on nyt eurooppalaisten teollisuustyöntekijöiden kannalta jopa pahempi kuin ennen kokousta. Jo Balin ilmastokonferenssissa vuonna 2007 tavoiteltiin uusittua ja laajempaa Kioton sopimusta. Se ei silloin onnistunut, mutta uskottiin kuitenkin, että sitova sopimus saavutetaan ennen vuotta 2010. Tänään harva enää uskoo kansainväliseen sitovaan sopimukseen, toteaa Akavan elinkeinopoliittinen asiamies Mats Nyman.Nymanin mukaan niin sanottu hiilivuodon riski on nyt oleellinen,
sillä päästövähennystavoitteet vaikuttavat työpaikkojen sijaintiin. Meidän on syytä
pelätä, että eurooppalaisia teollisuustyöpaikkoja häviää maihin, joissa ei ole
sitouduttu yhtä kunnianhimoisiin päästövähennyksiin kuin Euroopassa.
Akava ja eurooppalainen palkansaajaliike antoivat vahvan tukensa EU-komission ilmastopolitiikalle ennen Kööpenhaminan kokousta. Me olimme valmiita leikkaamaan päästöjämme jopa 30 prosenttia, jos Kiina, Intia ja Yhdysvallat olisivat hypänneet samaan junaan. Euroopan unioni jäi nyt yksin.
– Akavan tulee nyt tarkasti miettiä asennoitumistaan uudessa
tilanteessa. Samalla kun usko ilmastopolitiikkaan on koetuksella, pitää
kuitenkin muistaa, että uusi, vihreä tekniikka on joka tapauksessa maailman
nopeimmin kasvavia aloja. Näitä uusia viherkaulustyöpaikkoja haluamme myös
Suomeen. Voimme siis vielä hyötyä ilmastonmuutoksesta, kuvailee Nyman.
Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiamies Mats Nyman, puh. 050 328 1236










