Uutisarkisto 2009

21.12.2009 10.12

Syrjintään nollatoleranssi

Lainsäädäntö antaa hyvät välineet yhdenvertaisen kohtelun ja syrjimättömyyden toteutumiseen työelämässä, mutta se ei yksin riitä. Työnantajan velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei syrjintää työpaikoilla tapahdu ja ongelmiin puututaan välittömästi.

Akavan lakimies Paula Ilveskivi muistuttaa, että myös henkilöstön edustajilla on merkittävä tehtävä varmistaa, että työpaikoilla otetaan käyttöön menettelyt kaikenlaisen syrjinnän ja häirinnän kitkemiseksi.

–  Näissä asioissa on oltava nollatoleranssi, painottaa Paula Ilveskivi.

Hän on toiminut Akavan edustajana toimikunnassa, joka on valmistellut yhdenvertaisuuslain uudistamista. Toimikunta sai työnsä päätökseen ja luovutti mietintönsä oikeusministeri Tuija Braxille tänään.

Akava katsoo, että toimikunta esittää mietinnössään useita parannuksia. On hyvä, että yhdenvertaisuuslain soveltamisala laajennetaan julkisen toiminnan ohella myös yksityiseen toimintaan. Lisäksi on aiheellista, että yhdenvertaisuuslaki täsmentyy kattamaan kaikki syrjintäperusteet yhtäläisesti.

Toimikunta esittää myös, että syrjintätapauksissa tuomittavasta hyvityksestä poistetaan yläraja, joka tällä hetkellä on 15 000 euroa. Akavan mielestä tämä voi tehokkaasti ennaltaehkäistä kaikenlaista  syrjintää.

Toimikunnan työ jäi kuitenkin monilta osin keskeneräiseksi ja eripuraiseksi. Jatkovalmistelu on välttämätön, jotta uusi yhdenvertaisuuslaki voidaan viedä eduskunnan hyväksyttäväksi.

Lisätietoja: lakimies Paula Ilveskivi, puh. 040 558 9090

Palaa otsikoihin