Uutisarkistoa vuodelta 2010

14.12.2010 13.00

Työttömyysputki korvattava koulutuksella

– Työurien pidentäminen on aivan välttämätöntä – ei kuitenkaan eläkejärjestelmän takia, vaan siksi, että valtio tarvitsee lisää verotuloja kattaakseen vanhuusväestön palvelut. Jos mitään ei tehdä, väestön ikääntymisestä johtuvat menot räjähtävät käsiin, varoitti Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen keskusjärjestön 60-vuotisjuhlaseminaarissa tänään.

Viljanen huomauttaa, ettei veroasteen nostaminen ole kestävä keino rahoittaa palveluja, sillä se heikentää talouskasvun edellytyksiä.

– Verotulojen kannalta on välttämätöntä ja kiireellistä nostaa työllisyysastetta eli luoda uusia työpaikkoja. Pelkkä tulojen lisäys ei riitä, vaan tarvitaan menojen hallintaa. Vanhuuseläkeiän nosto ei ratkaise verotulo-ongelmaa, hän totesi.

Ikääntyneiden syrjintä työelämässä on lopetettava. Työurat pitenevät, jos ikääntyneillä työntekijöillä on riittävästi työkykyä eli terveyttä ja osaamista ja työnantajat pitävät heidät työssä.

Viljanen arvostelee nykyistä työttömyysputkijärjestelmää, joka hänen mielestään vaatisi pikaista ratkaisua.

– On kestämätöntä, että työttömyysputki toimii ikääntyneiden irtisanomisautomaattina. Sen tilalle tarvitaan järjestelmä, jossa työnantajilta kerättävät omavastuumaksut ohjataan ikääntyneiden osaamisen kehittämiseen. Ikääntyneiden taloudellista turvaverkkoa ei voi poistaa, mutta tilalle on saatava kannustavampi järjestelmä.

Työllisyysastetta on nostettava myös työuran keskivaiheilla. Siinä olennaista on työhyvinvointi, jota esimerkiksi joustavat työajat edistävät. Sekä työntekijöitä että työnantajia on kannustettava siihen, että työntekijöiden osaaminen vahvistuu koko työuran ajan. Etenkin korkeasti koulutettujen on välttämätöntä päivittää osaamistaan jatkuvasti. Peräti 89 % akavalaisista haluaa työnantajan järjestävän lisäkoulutusta. Ajan tasalla olevat tiedot ja taidot ehkäisevät työttömäksi joutumista.

Viljanen painottaa, että jokaisesta syrjäytymisvaarassa olevasta nuoresta on saatava ote.  
– Muutoin uhkaa muodostua ryhmä, joka ei ole saanut kosketusta työelämään. Myös vastavalmistuneiden on päästävä työelämään kitkatta.  Nyt yli 9 000 vastavalmistunutta on työttömänä.

Akavalaiset jatkavat työssä muita ryhmiä pitempään

– Eläkejärjestelmä vaikuttaa työurien pidentämiseen paljon vähemmän kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Eläkejärjestelmän puolella haasteena on pikemminkin eläkemaksujen nousupaine, eikä vanhuuseläkeiän nosto vähennä sitä, katsoo Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle.
 
Akavalaiset haluavat säilyttää nykyiset eläke-edut ikään ja ammattiasemaan katsomatta. He jopa jatkaisivat työssä pidempään tai maksaisivat nykyistä suurempia eläkemaksuja pikemmin kuin heikentäisivät eläkkeitä.

Moni akavalainen olisi halukas työskentelemään vanhuuseläkkeellä.

– Nyt kannattaisi harkita sitä, että vanhuuseläkkeellä työskentelystä ei maksettaisi eläkemaksuja. Se myös kannustaisi työnantajia työllistämään ikääntyneitä työntekijöitä, Helle ehdottaa.

Hän pitää pahimpana ongelmana suurta työkyvyttömyyseläkeläisten määrää. Nyt vain puolet suomalaisista jää normaalille vanhuuseläkkeelle. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkkeelle lähtee 30 prosenttia.

– Suomalainen työelämä ei tue työssä pysymistä silloin, kun työkyky on alentunut. Töitä on paiskittava täysillä tai ei ollenkaan. Tämä kulttuuri ohjaa osatyökykyiset eläkkeelle samoin kuin ne, jotka haluaisivat keventää töitään eläkkeelle lähtemisen vaihtoehtona.

Selvityksen mukaan akavalaiset olisivat halukkaampia palaamaan kuntoutuksen avulla takaisin työelämään kuin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Kuntoutusta on siksi järkevää tehostaa.

Työurien pidentämistä edistäisi sekin, että osatyömahdollisuuksia olisi nykyistä enemmän. Se ei onnistu, ellei työpaikoilla tarjota joustavia työmahdollisuuksia, kuten osa-aikatyötä, etätyötä ja työaikapankkeja. Akavalaisista 60 prosenttia arvioi jatkavansa työelämässä 63 ikävuoden jälkeen, jos saisi lisää vapaa-aikaa.

– Suomen eläkejärjestelmässä ei työttömyysputkea lukuun ottamatta ole akuutteja muutospaineita. Työurien pidentämisen tärkeimmät keinot ovat muualla kuin vanhuuseläkeiässä, Helle korostaa.

Akavan tutkimuksen akavalaisten eläkeasenteista toteutti TNS Gallup Oy. Kyselyyn vastasi 1 136 työelämässä olevaa akavalaista lokakuussa 2010.

Työurien pidentäminen ja akavalaisten eläkeasenteet

Tutkimuksen tuloksiin pääset perehtymään oheisen linkin kautta:
Akavan tutkimukset

Lisätietoja:
puheenjohtaja Matti Viljanen, puh. 0400 663 810
edunvalvontajohtaja Minna Helle, puh. 050 341 4884

Palaa otsikoihin