Uutisia Akavan jäsenliitoista ja neuvottelujärjestöistä
20.1.2012 14.31
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Nuorten putoaminen estettävä ajoissa
OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä nuorten yhteiskuntatakuun painopistettä tulisi siirtää jo syntyneiden vaikeuksien hoitamisesta ongelmien alkupisteeseen ja siellä tapahtuvaan varhaiseen puuttumiseen. - Hankkeen tavoitteena tulisi olla yhteiskuntatakuun tarpeen syiden poistaminen, Luukkainen kiteyttää.
- Sillan peruskoulusta jatko-opintoihin tulee olla niin kantava, ettei nuoria putoa sen läpi. Opettaja havaitsee jo varhain, ketkä tarvitsevat tukea opiskeluunsa ja keiden saattaa olla vaikea löytää paikkaansa perusopetuksen jälkeen. Nämä nuoret tarvitsevat kaiken tarpeellisen tuen sekä opinnoissaan että siirtymisessään toiselle asteelle. Jos lähiopetuksessa ja opinto-ohjauksessa säästetään, jatkaa syrjäytyneiden nuorten määrä kasvuaan, Luukkainen varoittaa.Nuorisotakuulla tarkoitetaan työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikan tarjoamista jokaiselle nuorelle kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Tarkoitukseen on varattu 60 miljoonaa euroa. Luukkainen korostaa koulutuksen keinoja nuorten syrjäytymisen estämisessä. - Rahoitus tulee kohdistaa esimerkiksi tilanteisiin, joissa peruskoulu jää suorittamatta, nuori ei siirry peruskoulun jälkeen toiselle asteelle tai keskeyttää toisen asteen opintonsa. Tehokkaita puuttumiskeinoja ovat riittävän pienet ryhmäkoot sekä riittävä määrä lähiopetusta. Lisäksi oppilaan ja opintojen ohjausta tulee lisätä. Yhtä ohjaajaa kohti voisi olla enintään 200 opiskelijaa.
- Lisäksi oppilaitosten työelämäjaksoja tulee kehittää ja vahvistaa opettajien ohjaavaa roolia niissä. Opettajan antamaa tukea tarvitsevat erityisesti keskeyttämisvaarassa olevat opiskelijat. Opettajille tulisikin luoda mahdollisuus täydentää osaamistaan niin, he voisivat toimia työpaikkaohjaajina. OAJ esittää myös, että opinto-ohjauksen ammattilaisia palkattaisiin TE-keskuksiin, Luukkainen toteaa.
Nuorten vaikea työllistyminen johtuu Luukkaisen mielestä osin myös asenteista. - Työnantajilta näyttää unohtuvan, ettei nuoruus ole vika ihmisessä eikä este työllistämiselle. Toisaalta työnantajien tulisi kannustaa sellaisia nuoria opiskelemaan, joilta puuttuu tutkinto. Koulutuksen tuottama osaaminen tulee kaiken kaikkiaan tunnistaa työllistymisen tärkeimmäksi tekijäksi, Luukkainen korostaa.
OAJ katsoo, ettei yhteiskuntatakuun nimissä pidä virittää uusia hankkeita, sillä vaihtoehtoisia koulutusmuotoja on jo ennestään kylliksi tarjolla. Kansanopistoilla voisi OAJ:n mielestä olla erityisrooli nuorisotakuussa. Kansanopisto olisi turvallinen ympäristö paikkaansa etsivälle nuorelle ja samalla opinnot edistyisivät. Oppisopimuskoulutusta OAJ pitää kannatettavana, mutta epäilee sen soveltuvuutta nuorisotakuun kohderyhmälle. Lisäksi OAJ esittää, että kuntien vastuulle tulisi seurata nuoria ja heidän opintojen jatkumista ja työllistymistä.
Lisätiedot: puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872










