Uutisia liitoista -arkisto

14.6.2012 15.46

Tekniikan Akateemiset TEK: Nokialta vapautuvat osaajat uutta yritystoimintaa luomaan

Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kaupin mielestä Nokialla on ensisijainen vastuu irtisanottavien osaajiensa auttamisessa uuteen alkuun. TEK vaatii myös valtiolta nopeita toimia Nokialta ja myös muista alan yrityksistä työttömäksi jäävien ICT-osaajien työllistämiseksi.

-  Nyt tarvitaan useita erilaisia toimintamalleja. Vapautuvaa korkean tason ICT-osaamista kannattaa nyt hyödyntää julkisella sektorilla, jossa on todetusti sille tarvetta.  Ehdotan, että valtionhallinnon eri toimintoihin palkataan määräaikaisesti vähintään 300 ICT-osaajaa.

Kaupin mielestä nyt työttömäksi jäävien osaajien valmiudet soveltuisivat hyvin myös  yrittäjyyden edistämiseen: hyvin käynnistynyttä Protomo-yrityshautomotoimintaa voitaisiin laajentaa huomattavasti entisten nokialaisten voimin, Kauppi sanoo.

TEKin mielestä yliopistoissa tulee käynnistää pikaisesti  tutkimus- ja kehittämisohjelmia, joilla edistetään ICT-osaamisen hyödyntämistä monialaisesti yhteiskunnan rakenteellisen muutoksen tukena. Tähän tarvitaan valtiolta kohdennettuja lisäresursseja.

Kaupin mielestä osaamisintensiivisten työpaikkojen turvaamiseksi pitkällä tähtäyksellä on välttämätöntä lisätä resursseja tekniikan alan koulutukseen ja tutkimukseen sekä tutkimustulosten poikkitieteelliseen hyödyntämiseen.

- Uutta teknistä osaamista tarvitaan esimerkiksi ratkaistaessa isoja globaaleja haasteita kuten energiatuotanto, puhtaan veden riittävyys ja kierrätyksen tehostaminen.  Suomi voisi olla edelläkävijä kestävän talouden rakentamisessa ja luoda samalla uusia työpaikkoja Suomeen, Kauppi sanoo.

Kaupin mielestä Suomen on myös välittömästi tiivistettävä kampanjointia ulkomaisten IT-alan yritysten saamiseksi Suomeen: meillä on IT-alan osaamista, muttei työpaikkoja ja muualla taas alan työtä tarjolla, muttei osaajia.  – Jos työpaikkoja ei saada tänne, osaaminen karkaa meiltä ulkomaille, Kauppi varoittaa.


Lisätietoja:
 toiminnanjohtaja Heikki Kauppi 040-504 1585 tai
yksikönjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki 040 700 3335

Tekniikan akateemiset TEK on diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja luonnontieteellisen yliopistokoulutuksen saaneiden tekniikan ammattilaisten sekä alan opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö. Noin 73.000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenjärjestö.  http://www.tek.fi<http://www.tek.fi/>

Palaa otsikoihin