Uutisia liitoista -arkisto
1.12.2011 14.35
Ylemmät toimihenkilöt YTN: Pertti Porokari YTN:n johtoon
Uuden Insinööriliiton (UIL) puheenjohtaja Pertti Porokari on valittu Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Heikki Kauppia, joka nyt valittiin YTN:n varapuheenjohtajaksi.
Kauppi on Tekniikan Akateemiset TEK ry:n toiminnanjohtaja. Muiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Suomen Ekonomiliiton edunvalvontajohtaja Lotta Savinko sekä Tradenomiliiton toiminnanjohtaja Mika Varjonen.Porokari haluaa korostaa palkansaajajärjestöjen yhteistyön tarpeellisuutta. -Käyty neuvottelukierros osoitti selvästi keskusjärjestörajat ylittävän yhteistyön tiivistämisen tärkeyden. Tällä linjalla on syytä jatkaa, sanoo Porokari, joka on myös Teollisuuden Palkansaajat –neuvottelukunnan (TP) puheenjohtaja.
Porokari paheksuu tapaa, jolla työnantajat kohtelivat kolmannesta kaikista ylemmistä toimihenkilöistä raamisopimusneuvottelujen yhteydessä. –Yhtäältä vaalitaan raamin kattavuutta, mutta toisaalta ollaan valmiita jättämään sopimusten ulkopuolelle 70 000 palkansaajaa mm. kaupan, elintarvike-, rakennus- ja graafisen alan osalta. Jatkossa onkin vakavasti mietittävä onko tällaisten kokonaisuuksien rakentelu enää järkevää, Porokari sanoo.
Porokari odottaa myös ripeitä toimenpiteitä raamisopimuksessa mainittujen kolmikannassa selvitettävien asioiden toteuttamiseksi. Näitä ovat mm. työsuojelulainsäädännön uudistaminen, yt-lain täsmennys henkilöstösuunitelmien osalta, joustavat työaikajärjestelyt sekä paljon kohua herättänyt ammatillisen osaamisen kehittäminen.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry edustaa yli 150 000 teollisuudessa ja palvelualoilla työskentelevää järjestäytynyttä akavalaista palkansaajaa.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Pertti Porokari 040 5833 476
Viestintäpäällikkö Ari Åberg 0400 510 904










