Vaikuttavampi ja osallistavampi Akava
Akavan liittokokous hyväksyi Akavan strategian vuosille 2012–2019. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mielestä strategian viesti on selvä: on aika keskittyä vaikuttamiseen.
– Toimintaa pitää tarkentaa. Akavan on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja siihen, miten Akavan tavoitteet päätöksissä näkyvät. Vaikuttamistyö ja poliitikkojen lobbaaminen ovat uuden strategian myötä päätehtäviämme, Fjäder korostaa.
Fjäder muistuttaa, että Akava ei pysty tähän yksin – jäsenliitot tarvitaan vaikuttamistyöhön tiiviisti mukaan.
– Teemme työtä kaikkien akavalaisten eteen. Siitä kertoo myös Akavan missio: Menestystä ja turvaa yhdessä.
Akava haluaa olla myös aiempaa avoimempi ja osallistavampi keskusjärjestö. Avoimuus näkyy käytännössä esimerkiksi siinä, että Akavan hallituksen kokoukset tulevat avoimiksi kaikille jäsenjärjestöille. Myös tammikuussa nimitettävät uudet toimikunnat voivat ottaa toimintaansa mukaan edustajia useammasta liitosta.
Akavan hallitus 2012–2013 nimitettiin
Akavan liittokokous nimitti Akavan hallituksen toimikaudelle 2012–2013.
>Uuden hallituksen jäsenet ja varajäsenet
Kansainvälisten asioiden asiamieheksi Jenni Karjalainen
Valtiotieteiden maisteri Jenni Karjalainen, 30, on valittu Akavan kansainvälisten asioiden asiamieheksi. Hän aloittaa tehtävässään tammikuun alussa. Karjalainen toimii tällä hetkellä Suomen Ammattiliittojen
Keskusjärjestö SAK:ssa elinkeinopoliittisena asiantuntijana. Hän on
aiemmin työskennellyt mm. SAK:ssa kansainvälisistä asioista vastaavana
tiedottajana.
| ![]() Jenni Karjalainen |
Akavan ensimmäinen yrittäjäpalkinto Pekka Jussilalle
![]() Pekka Jussila | Akava antoi ensimmäisen ammatinharjoittaja- ja yrittäjäpalkinnon tamperelaiselle diplomi-insinööri Pekka Jussilalle. Akavan yrittäjäpalkinnon tavoitteena on tuoda esiin akavalaisen,
korkeasti koulutetun yrittäjyyden merkitystä suomalaiselle
yhteiskunnalle. |




