Akavan tavoitteet EU-vaaleja ja komission vaihtumista varten

Enemmän, mutta parempaa EU:ta

Akava suhtautuu myönteisesti eurooppalaiseen yhteistyöhön ja sen vahvistamiseen, kuten myös Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Se on tuonut maanosaan rauhaa, demokratiaa, vakautta ja suuret kotimarkkinat. Kansalaiset hyötyvät siitä muun muassa vapaana liikkuvuutena ja EU tarjoaa Suomelle vaikuttamiskanavan globaaleihin kysymyksiin.

Silti EU:n toimintaa pitää parantaa ja tehdä siitä nykyistä sosiaalisempi, vahvempi taloudeltaan ja läheisempi kansalaisille. Sääntöjä on noudatettava ja jäsenmaiden on pantava toimeen tehdyt päätökset. Tiivistetysti: enemmän, mutta parempaa EU:ta. Täten uuden Euroopan parlamentin ja komission tulee kehittää unionia seuraavaan suuntaan:

Osaamismenojen osuutta EU:n budjetista lisättävä

Osaaminen, luovuus ja innovaatiot ovat keskeisiä keinoja työllistymisen ja EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi. Tämä edellyttää EU:n budjetista riittävää osuutta tutkimukselle ja koulutukselle, panostuksia osaamisen laadun kehittämiseen ja huippulaadusta palkitsemista.

  • EU:n monivuotisen budjetin rakenteiden uudistaminen ei onnistunut. Budjetin tutkimus- ja koulutusmäärärahojen osuutta on saatava kasvatettua olennaisesti.
  •  Tutkimus- ja koulutusohjelmien sekä rakennerahastojen kansallisen toimeenpanon ja niissä käytettävien rahoituksen kriteerien tulee luoda vahva yhteys kansallisiin tavoitteisiin ja rahoitukseen.
  •  OECD:n ja EU:n välistä yhteistyötä on tiivistettävä koulutuksen laadun kehittämiseksi, opettajuuden vahvistamiseksi ja myös vastavalmistuneiden korkeasti koulutettujen tarpeet huomioon ottavan nuorisotakuun luomiseksi.

Kasvulla ja kilpailukyvyllä ulos kriisistä

Talous ja työllisyys voidaan saada nousu-uralle etusijassa kasvulla. Kilpailukyvyn parantamiseksi sekä älykkään, kestävän ja osallistuvan kasvun luomiseksi on tehostettava Eurooppa 2020-strategian toteuttamista. Avainasemassa ovat vapaa kaupankäynti, tuottavuus sekä innovaatiot ja sisämarkkinoiden kehittäminen.

  • On lisättävä kuluttajien luottamusta digitaalisiin sisämarkkinoihin, niiden palvelujen käytettävyyttä, yhtenäisiä verokäytäntöjä sekä logistisia ratkaisuja.
  • Energiatuotannon monipuolistamista ja sisämarkkinoiden avaamista on jatkettava siten, että tavoitteena on kilpailukyinen hintataso.
  •  Viennin ja kaupankäynnin esteitä raivaavia vapaakauppasopimuksia tulee solmia mahdollisimman kattavasti ja ottaen lisäksi huomioon kestävä kehitys ja työelämän perusoikeudet.

EU laadukkaan ja tasa-arvoisen työelämän moottoriksi

Toimivat sisämarkkinat tarvitsevat pelisäännöt. Niiden tulee koskea paitsi pääomia, palveluita ja tavaroita, niin myös ihmisiä. EU:n tuleekin kehittää ajantasaisia työelämän pelisääntöjä, jotka estävät myös kilpailun vääristymistä. Lisäksi esimerkiksi talous- ja rahaliitto tarvitsee rinnalleen vahvan sosiaalisen ulottuvuuden. Näistä syistä:

  • Työaikadirektiivin suojan on katettava ylemmät toimihenkilöt, enimmäisviikkotyöajan on oltava kohtuullinen ja työajan käsite on säilytettävä ennallaan luomatta työ- ja vapaa-ajan väliin harmaata vyöhykettä ei-aktiivisen työajan käsitteellä.
  • Direktiivialoite ammattijärjestöjen kanneoikeudesta edistäisi heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden oikeuksia. Myös laillisesti toimivat työnantajat hyötyisivät järjestökanteesta, koska kilpailijoiden laittomaan ja usein kilpailua vääristävään toimintaan voitaisiin puuttua helpommin.
  • Perusoikeuksia ei saa alistaa sisämarkkinaliikkuvuuksille ja taloudellisille oikeuksille. Perusoikeuksia tulee vahvistaa muun muassa EU:n liittymisellä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen sekä varmistamalla unionilainsäädännön yhdenmukaisuus Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimusten kanssa.
  • Työhyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämiseksi tarvitaan vahva työsuojelustrategia, joka sisältää muun muassa ergonomiadirektiivin ja henkisen työsuojelun aseman vankentamisen työsuojelun puitedirektiivissä.
  •  Vanhempainvapaadirektiivi on uudistettava 6+6+6-mallin mukaiseksi perhevapaajärjestelmäksi, joka takaa molemmille vanhemmille kuuden kuukauden henkilökohtaisen vapaan sekä antaa perheen päättää itse yhteisen kuuden kuukauden jakson käytöstä.

Lisää liikkuvuutta ja hallittua maahanmuuttoa

Liikkumisen EU:n alueella tulee olla mahdollisimman vaivatonta niin työntekijöille kuin kenelle tahansa kansalaiselle. Hallittu maahanmuutto lisää EU:n osaamispääomaa, mutta yhdenvertaisesta kohtelusta ja työsuhteen ehdoista on pidettävä huolta.

  • Työttömien oikeutta hakea töitä toisesta jäsenmaasta siten, että he voivat saada työttömyyskorvausta lähtömaasta, on pidennettävä kuuteen kuukauteen.
  • EU:n maahanmuuttodirektiivien lisäarvo Suomessa on ollut rajallinen. Niiden tulisi sallia kansallisten toimivien menettelyjen säilyttäminen yhteisissä eurooppalaisissa puitteissa.
  •  Suomelle määrällisestikin merkittävää ovat Venäjän ja EU:n väliset liikkuvuusratkaisut: on tavoiteltava helpotettuja menettelyjä ja sovittujen edellytysten täyttyessä viisumivapautta.

Tarvitaan verounioni

Talouspolitiikan tiivistyminen ja pitkälle viedyt sisämarkkinat edellyttävät verotuskysymyksissä nykyistä vahvempaa unionitasoista toimintaa eli verounionia. Lisäksi hyvinvointivaltion pohjaa rapauttavien harmaan talouden, vääristyneen verokilpailun, veroparatiisien ja vastaavien aiheuttamat ongelmat ovat entistä silmiinpistävämpiä. Suomen tulee kuulua EU:n veroyhteistyön kehittäjien kärkeen. Täten:

  • Veroparatiisitoiminnat on kiellettävä EU:n alueella ja päättäväiset toimet niitä vastaan globaalitasolla ovat välttämättömiä.
  • Sisämarkkinoiden toimintaa lähellä oleviin verotusmuotoihin, kuten yritysverotukseen, tarvitaan vähimmäistasoja.
  •  Avoimuuden lisäämiseksi jäsenmaiden välille ja maailmantasollekin on saatava aikaiseksi kaikki tulomuodot kattava verotietojen vaihto.

Kyllä eurolle, vahvalle talouspolitiikalle ja maakohtaiselle vastuunkannolle

EMU:n hajoaminen tietäisi suuria talous- ja työllisyysongelmia. EU:n talouspoliittista yhteistyötä onkin tiivistettävä lisää euroalueen toimivuuden ja eurovaluutan säilymisen varmistamiseksi. Kantavia periaatteita ovat säännöistä kiinni pitäminen ja kunkin maan vastuu omista veloistaan. Säästöpolitiikassa tulee olla joustoa talouskasvun edellytysten turvaamiseksi, mutta talouden rakenteiden uudistukset ovat välttämättömiä niin hyvinvointivaltion kuin kilpailukyvyn ylläpitämiseksi.

  • Pankkiunionia on vietävä eteenpäin yhteneväisesti kaikissa  maissa toteuttamalla kaikkien pankkien toimiva valvonta ja luomalla kriisien ratkaisumekanismi niiden rahoitusvaikeuksia varten.
  • Yhteisiä joukkovelkakirjoja (eurobondit) voidaan toteuttaa vain mallilla, joka vahvistaa kunkin maan talouden kurinalaisuutta ja sitoutumista omiin vastuisiinsa.
  • Talous- ja rahaliiton menettelyjä sekä Euroopan keskuspankin roolia tulee vahvistaa edelleen, mutta jäsenmaita ja komissiota on velvoitettava kuulemaan työmarkkinaosapuolia ohjausjakson kaikkien olennaisten vaiheiden aikana.

Kestävä talous ja yhteiskuntavastuu luomaan tulevaisuutta

Kestävä ympäristö- ja ilmastopolitiikka luo myös uusia työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia. Ilmastositoumukset on toteutettava edistyksellisellä ja vastuullisella energia- ja ilmastopolitiikalla. Kestävän talouden luomiseen kuuluu myös yhteiskuntavastuun edistäminen EU-tason käytännön toimenpiteillä.

  •  Yhteiskuntavastuun seurannan vahvistamiseksi tulee saada sitovat säännöt henkilöstö- ja ympäristötietojen julkaisemisesta vuosikertomuksissa. Näiden sääntöjen tulee estää myös yritysten aggressiivinen verosuunnittelu.
  • EU:n ilmastopolitiikkaa koskevien tavoitteiden pitää olla riittävän korkealla, mutta samalla on tärkeää saada unionin ulkopuolisetkin maat mukaan niiden toteuttamiseen.
  • Tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia on lisättävä olennaisesti puhtaaseen teknologiaan (cleantech) ja Suomen on säädettävä EU:n tavoitteet huomioon ottava ilmastolaki, jolla luodaan myös paremmat edellytykset elinkeinojen kehittymiselle.

Kansalaisyhteiskunta ja kolmikanta kunniaan

EU on ottanut demokraattisuudessa ja avoimuudessa askelia eteenpäin, mutta edelleen tarvitaan sen lähentämistä työntekijöihin ja muihin kansalaisiin.

  • Komissaarit ja EU:n presidentti on valittava suorilla vaaleilla tai Euroopan parlamentin jäsenten keskuudesta.
  • Euroopan parlamentin valtaa suhteessa ministerineuvostoon on kasvatettava lisää.
  • Perussopimuksen velvoite kuulla työmarkkinajärjestöjä tulee laajentaa talouspolitiikan lisäksi esimerkiksi työperäiseen maahanmuuttoon, koulutukseen ja tiettyihin sisämarkkina-asioihin.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje