Julkinen talous tasapainoon ja verotuskannustavaksi

Julkinen talous saatetaan tasapainoon ja talouskasvu vakaalle pohjalle. Julkisen talouden sopeuttamista jatketaan tulevalla vaalikaudella tukemalla osaamiseen perustuvaa talouskasvua ja työllisyyttä turvaten julkisten palveluiden riittävä saavutettavuus ja laatu. Julkisen talouden tasapainottamiseksi tehdään edelleen rakenteellisia uudistuksia. Julkisen talouden kestävyys varmistetaan kasvulla ja työllisyydellä, vahvistamalla julkisen sektorin toiminnan tuloksellisuutta ja tuottavuutta sekä tehtävien priorisoinnilla.

Kannustava verotus

Verotusta kehitetään ensisijaisesti kasvun ja työllisyyden vahvistami¬seksi. Ansiotuloverotusta lasketaan asteittain EU-15 -maiden tasolle kaikissa tuloluokissa. Ylin työtuloihin kohdistuva rajaveroaste lasketaan 50 prosenttiin. Ansiotuloverotuksen veroperusteisiin tehdään inflaatiotarkistuksia yleistä ansiokehitystä vastaavasti kaikissa tuloluokissa. Väliaikaiseksi tarkoitettu ns. solidaarisuusveroporras poistetaan vuonna 2016.

Jatketaan kannustinloukkujen purkamista. Asumistukea kehitetään yhdessä ansiotulovähennyksen ja työtulovähennyksen kanssa tavoitteena purkaa kannustinloukkuja nykyistä kustannustehokkaammin. Työtulovähennys valtion verotuksessa porrastetaan huollettavien lasten lukumäärän mukaan siten, että korotettua vähennystä saisi pienempituloinen puoliso. Näin lievennetään yksinhuoltajien kannustinloukkuja ja edistetään äitien työssäkäyntiä.

Yhteisöverotuksen kilpailukyky suhteessa keskeisiin kilpailijamaihimme varmistetaan. Selvitetään mahdollisuudet kehittää yhteisöverotusta siten, että jatkuvasti työllisten määrää lisäävien yritysten voittoja verotettaisiin kannustavasti verrattuna voiton nostamiseen ulos yrityksestä. Yritysten voittojen kanavoiminen työllistäviin investointeihin auttaisi rakentamaan uutta talouskasvua.

Kulutus- ja haittaveroja korotetaan tarvittaessa maltillisesti samalla kun ansiotuloverotusta kevennetään. Kulutusverojen korotukset kohdistetaan mahdollisuuksien mukaan haittaveroihin, kuten alkoholi- ja tupakkavero sekä ympäristöveroihin.

Kotitalousvähennys palautetaan vuoden 2011 tasolle. Vähennyskel¬poista olisi 60 prosenttia työkustannuksista ja vähennyksen enimmäismäärä 3000 euroa. Kotitalousvähennystä kehitetään niin, että siivous-, hoito- ja hoivapalveluiden käyttö lisääntyy.

Työssäkäyvän mahdollisuuksia järjestää alentuneen toimintakyvyn omaavan omaisen hoitoa parannetaan erityisellä omaishoitovähennyksellä verotuksessa.  Vähennyksellä korvataan ostettua hoito- ja hoivatyötä, joka tehdään ikääntyneiden vanhempien, vaikeasti sairaiden lasten tai puolison hyväksi.

Harmaan talouden torjumiselle laaditaan jatko-ohjelma, jossa vuosittaisten verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen sekä takaisinsaatujen rikoshyötyjen tavoitemäärä kaksinkertaistetaan nykyisestä tasosta (300–400 miljoonaa euroa). Resursseja lisätään sekä verotarkastuksiin että harmaan talouden seurantayksikköön. Lisäksi luodaan ilmiantajien suojelujärjestelmä ja kovennetaan sakkoja harmaan talouden toimijoille. Verotuksen toimeenpanoa parannetaan, mikä tehostaa samalla harmaan talouden torjuntaa. Korvauksettomia ylitöitä käsitellään jatkossa osana harmaata taloutta.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje