Suomen työn linja 2019

Suomen haasteet

Hyvinvointiyhteiskuntamme pelastamiseksi tarvitsemme lisää työpaikkoja, lisää veronmaksajia, lisää työtunteja sekä lisää tuottavuutta. Joka vuosi Suomen työmarkkinoilta poistuu 10 000 henkilöä enemmän kuin saadaan uusia työntekijöitä tilalle. Työikäisten määrä vähenee noin 14 000:lla vuodessa siirtolaisuusvoitosta huolimatta. Suomen Pankin ennusteen mukaan työpanos ei kasva vuoteen 2032 mennessä.

kuva1 suomentyonlinja
Kuva 1. Keskimääräinen kasvu sektoreittain, Suomen Pankki 2012
Suomessa on 3,2 miljoonaa työikäistä, joista vain 2,2 miljoonaa on työllisenä. Suomessa on siten miljoonan henkilön vahvuinen työvoimareservi. Työvoimareservi koostuu työttömistä (285 000), opiskelijoista (237 000), eläkeläisistä (349 000) sekä muista työelämän ulkopuolella olevista (158 000). Samalla korkeasti koulutettujen työttömyys on historiallisen korkea; noin 35 000 työtöntä. Lisäksi nuorisotyöttömiä on noin 30 000.

Suomella on samanaikaisesti kaksi rakenteellista haastetta. Ensimmäinen on työikäisen väestön väheneminen. Tämä johtaa siihen, että vuoteen 2030 mennessä huollettavien määrä on jo noussut 83 henkilöön sataa työikäistä kohden. Toinen haaste on elinkeinorakenteen jatkuva muutos. Joka päivä Suomessa syntyy ja joka päivä häviää noin 400 työpaikkaa. Trendinä on, että työpaikkoja häviää teollisuudesta ja niitä syntyy palvelualoille. Näistä haasteista selviydymme vain varmistamalla, että työmarkkinat toimivat, työvoiman tarjonta on riittävää ja että työllisyys, tuottavuus sekä talous kasvavat.

kuva3 suomentyonlinja
Kuva 3. Työikäisen väestön vuosittainen muutos (15-64 v.), VATT 2012
Vertailusta muiden Pohjoismaiden kanssa ilmenee, että Suomessa työllisyyden ongelmakohdat ovat lähinnä työuran alku- ja loppuvaiheissa. Se johtuu muun muassa siitä, että työura alkaa keskimäärin 22–27-vuotiaana, työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään keskimäärin 52-vuotiaana ja eläkkeelle keskimäärin 60,5-vuotiaana. Keski-ikäisten työllisyys on yli 80 prosentin luokkaa.
 
VATT:in arvioiden mukaan meneillään oleva matalakasvuinen kausi ei ole syklinen vaan rakenteellinen, jolloin taloutta tulisi elvyttää rakenteellisilla muutoksilla. Akavan arvio talouskasvusta ei ole yhtä pessimistinen. Akava huomauttaa kuitenkin, että tietotekniikan hyödyntäminen on vasta alkuvaiheessa. Akava korostaa, että tulevaisuudessa työpaikkoja syntyy entistä enemmän korkeaa jalostusastetta ja osaamista edellyttäville aloille. Korkeasti koulutetuilla ja vahvalla innovaatiotoiminnalla on jatkossa yhä suurempi merkitys työpaikkojen luomisessa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Akava haluaa osallistua yhteiskuntakeskusteluun tuomalla esille uusia rakenteellisia uudistuksia, joilla varmistetaan työvoiman tarjonta sekä vältytään turhilta menoleikkauksilta hyvinvointipalveluissa.  

Akavan tavoitteet

Akava hyväksyi taloutta ja työtä koskeneet linjauksensa helmikuussa 2012. Niiden mukaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan malli ja julkisen talouden rahoitus voidaan turvata, jos Suomella on rohkeutta tehdä rakenteellisia uudistuksia. Akava on valmis keskustelemaan kaikista taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävistä ratkaisuista, jotta Suomi selviytyisi talouden ja ikääntymisen haasteista.

Suomen työllisyysastetavoitteeksi tulee asettaa vähintään 75 prosenttia. Sen saavuttaminen edellyttää ennakkoluulottomia toimenpiteitä työurien pidentämiseksi, työssä pysymisen parantamiseksi, osaamisen kehittämiseksi sekä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Eläketurvaa voidaan uudistaa edellyttäen, että rahoitus varmistetaan samalla, kun 60–64-vuotiaiden mahdollisuuksia jatkaa työssä parannetaan.

Työurat pidentyvät, jos panostetaan hyvään johtamiseen, työelämän laatuun, ikäohjelmiin ja kaikenikäisten sekä osatyökykyisten työn arvostamiseen. Työttömyysturvan pitää kannustaa nopeaan työllistymiseen, mikä vaatii turvan painopisteen siirtämistä enemmän työttömyyden alkuun.

Työn tekemisen kannusteista on huolehdittava ja on varmistettava, että verotus tukee työllistymistä ja elinkeinoelämän vahvistamista. Näitä ehdotuksia esitellään tarkemmin Akavan veropoliittisessa ja elinkeinopoliittisessa keskusteluasiakirjassa. Eläkepolitiikkaan liittyviä ehdotuksia esitellään eläkepoliittisessa keskusteluasiakirjassa.

Keskeiset toimenpiteet

Aikaisemmin työelämään

Kaikille oppia 18-vuotiaaksi asti

Kaikki tarvitsevat työelämässä ja nyky-yhteiskunnassa pärjätäkseen vähintään toisen asteen koulutuksen. Oppivelvollisuusiän päättyminen osuu usein huonoon hetkeen erityisesti hitaammin kypsyville pojille. Nuorten syrjäytyminen ja koulutuksesta putoaminen perusasteen jälkeen ovat niin laajoja ongelmia, että niiden ratkaisemiseksi tarvittaisiin ensisijaisesti merkittäviä ennalta ehkäiseviä sosiaalisia ja koulutuksellisia toimia. Tarvitsemme uusia koulutuspoliittisia ja pedagogisia keinoja, jotta tavoitteet koko ikäluokan kouluttamisesta voisivat toteutua.

kuva4 suomentyonlinja
Kuva 4. Syrjäytyneiden nuorten määrä vuosina 1987–2010, EVA 2012

Valtiovallalla ja kunnilla on velvollisuus järjestää koulutusta, mutta vastuunjako on käytännössä epäselvä. Valtiovallalla on oltava vastuu siitä, että toisella asteella on tarpeeksi opiskelupaikkoja. Koulutusvastuu on ulotettava koko toiseen asteeseen ja koulutuspaikkoja on oltava riittävästi tämän tehtävän hoitamiseen. Osana vakiintunutta koulutusjärjestelmää on oltava useita erilaisia koulutusmuotoja, joissa käytäntö ja teoria kohtaavat. Erilaiset koulutusmuodot on vakiinnutettava ja huomioitava myös rahoituksessa ja lainsäädännössä.

Nykyinen koulutustarjonta ei näytä olevan riittävän monipuolista; sen osoittavat muun muassa suuret keskeyttäjämäärät. Tulevaisuudessa oppilaalla olisi velvollisuus osallistua koulutukseen tai koulutukseen valmentavaan toimintaan 18 ikävuoteen asti. Kuntien suurempi vastuu asukkaiden kouluttamisesta pitäisi huomioida tulevassa valtionosuusuudistuksessa niin, että valtion rahoitusosuutta toisen asteen koulutuksesta kasvatetaan.

Nuorille, joilla on vaikeuksia suoriutua toisen asteen koulutuksesta, on räätälöitävä heille sopivaa koulutusta. Nuorten oppisopimuskoulutus on yksi keino muiden joukossa kehittää ja monipuolistaa nuorten ammatillisen koulutuksen suorittamista yhteistyössä paikallisten yritysten ja oppilaitosten kesken. Koulutukseen kuuluu lisäksi ohjaus, joka tukee esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevia opiskelijoita. 

Yksi työuriin vaikuttava rakenteellinen ongelma koulutusjärjestelmässämme on korkeakouluopiskelun myöhäinen aloittaminen. Ylioppilastutkinnon suorittamisen ja varsinaisen opiskelun aloittamisen välillä voi vierähtää jopa kolme vuotta. Mikäli suunnitteilla oleva valintakoejärjestelmän uudistus ei nopeuta ylioppilaiden pääsyä koulutukseen, tulee käytäntöjä tarkistaa uudestaan. 

Nuorille 6–12 kuukauden varusmiespalvelu on haasteellinen, koska sen aikana on vaikea lukea pääsykokeisiin. Vuosittaisesta 23 000 varusmiehestä 60 prosenttia palvelee 9–12 kuukautta, jolloin varusmiespalveluun menee käytännössä kaksi vuotta, varsinkin jos astuu palvelukseen tammikuussa.

Varusmiespalvelu ei saisi hankaloittaa opiskelun aloittamista. Palveluunastumista tulee voida siirtää, jos opiskelupaikka on jäänyt saamatta. Samalla tulisi parantaa mahdollisuuksia osallistua pääsykokeisiin joihinkin korkeakoulujen koulutusohjelmiin myös syksyisin. Varusmiespalveluun tulee aina keväisin sisällyttää yhteistyössä oppilaitosten kanssa pakollinen ura- ja opintosuunnittelu, jossa varusmies kävisi opinto-ohjaajan kanssa läpi, miten koulutukseen ja pääsykokeisiin haetaan.

Opiskelijat käyvät töissä opintojen ohessa pitkälti korkeiden asumiskustannusten vuoksi. Opiskelija-asuntojen hidas rakennuttaminen johtuu osittain huonosta tonttitarjonnasta. Siksi metropolikuntia tulisi voida velvoittaa tarjoamaan tonttimaata sosiaalista rakentamista varten.

On panostettava neuvonta-, ohjaus- ja tukipalveluihin koulujärjestelmän eri nivelvaiheissa. Riittävä ohjaus ja neuvonta tukisivat niitäkin nuoria, jotka hoitavat koulunsa normaalin järjestelmän puitteissa. Neuvonta-, ohjaus- ja tukijärjestelmiin panostamiseen pitäisi kiinnittää huomiota koulujärjestelmän lisäksi sen ulkopuolella ja kannustaa eri toimijoita yhteistyöhön.

Tutkinnon suorittamisesta tavoiteajassa hyötyvät kaikki

Akava on sitoutunut tavoitteeseen pidentää työuria. Yhtälö on vaikea. Suomessa aloitetaan korkeakouluopinnot kansainvälisesti vertailtuna myöhään; neljännes opiskelijoista on yli 25-vuotiaita. Opinnot kestävät pitkään: kahdeksassa vuodessa valmistuu alle puolet ja tavoiteajassa alasta riippuen 10–30 prosenttia. Ammattikorkeakouluissa tilanne on jonkin verran parempi. 

Opintojen aikainen työssäkäynti on yleistä. Vähän tai ei-lainkaan opintopisteitä lukuvuoden aikana suorittavien opiskelijoiden osuus on korkea. Moni opiskelija keskeyttää opintonsa ja siirtyy työelämään ilman tutkintoa. Tavoitteena tulee olla, että vuonna 2019 kaikista korkeakouluopiskelijoista 80 prosenttia valmistuu tavoiteajassa ja että kaikki suorittavat ainakin alemman korkeakoulututkinnon ennen työelämään siirtymistä. Ylempi korkeakoulututkinto tulee kuitenkin säilyttää tavoitetutkintona yliopistoissa. Akava ei siis kannata tutkintorakenteen muuttamista.

Yliopistoissa kandidaatti- ja maisterivaiheen välissä tulisi joillakin opintoaloilla kuitenkin olla mahdollisuus osallistua työelämään. Jokaisella kandidaattitutkinnon suorittaneella olisi oikeus palata suorittamaan ylempi korkeakoulututkinto 2–4 vuoden kuluessa alemman korkeakoulututkinnon suorittamisesta. Tämä edellyttää, että joillakin opintoaloilla osa maisterintutkinnoista pitää pystyä suorittamaan myös työn ohessa.

Opetussuunnitelmat on rakennettava siten, että opintojen suorittamistavat niveltyvät yhteen tiiviisti työelämän kanssa, jolloin työ tukee osaamistavoitteita ja toisaalta opiskelu tukee työtä. Toiseen aineeseen ja monitieteellisiin maisteriopintoihin tulee voida vaihtaa helpommin kandidaattitutkinnon jälkeen ja sen aikana. 

Korkeakouluopiskelijoista 60 prosenttia on koulutusta vastaavassa tai sivuavassa työssä joko koko- tai osa-aikaisesti opiskelun aikana. Koulutusalaan liittyvä työkokemus usein tukee opintojen suorittamista ja työllistymistä. Merkittäviä syitä työntekoon ovat myös toimeentulon parantaminen, työelämäkontaktien luominen ja työnhaussa arvostettujen yleisten työelämätaitojen hankkiminen.

Opetussuunnitelmia ja opintojen suoritustapoja on kehitettävä työelämäläheisimmiksi. Korkeakoulutusta on kehitettävä niin, että kaikki oppimisprosessit antavat yleisiä työelämävalmiuksia, ja opintojen tulee sisältää työelämätietoutta. Harjoittelut, työelämäjaksot ja yliopistojen nykyistä elävämmät työelämäkontaktit tekisivät opetuksesta työelämälähtöisempää.

Opiskeluaikojen lyhentämiseksi tarvitaan opintotukeen täydellinen uudistus. Tavoite on parantaa opintojenaikaista toimeentuloa. Toisen asteen opintotuen kehittäminen tulee eriyttää korkeakoulujen opintotuen kehittämisestä. Opintotuen on mahdollisteattava täysipäiväinen opiskelu. Uuden mallin pitää olla paljon nykyistä kannustavampi, jolloin opiskelija hyötyisi taloudellisesti nopeasta opiskelusta. Korkeampi tukitaso edellyttäisi kuitenkin vastaavasti korkeampien opintopistemäärien suorittamista. Malli edellyttää opintotuen muuttamista lainapainotteisemmaksi. Opintorahan osuus kokonaistuesta tulisi olla suurempi opiskelun alkuvaiheessa ja lainanosuus olisi merkittävästi suurempi opiskelun loppuvaiheessa. Määräajassa valmistunut opiskelija saisi osan lainastaan ”anteeksi”. Tämä lainakannustin korvaisi nykyisin käytössä olevan lainakorkovähennyksen. Tulorajojen tulisi olla huomattavasti nykyistä korkeammat.

Opintoaikojen lyhentäminen edellyttää korkeakouluilta aiemmin hankitun osaamisen parempaa tunnistamista ja opintoprosessien kehittämistä. Samoin voimassa olevan opintojen rajauslain sallimia mahdollisuuksia tulee käyttää nykyistä enemmän. Opintotukikuukausien käyttö voitaisiin myös sitoa tiettyyn lukuvuosimäärään. 

Korkeasti koulutetuilla tulee olla mahdollisuus päästä täydennyskoulutukseen vuosittain ammattitaidon ylläpitämiseksi. Jokaisella tulee olla mahdollisuus suorittaa vähintään kerran 10–15 vuodessa kohtuuhintaisesti jokin laaja osaamiskokonaisuus, joka on vähintään 30 opintopistettä. Tämä tarkoittaa, että kaikilla aloilla on oltava tarjolla laadukasta pitkäkestoista ja työelämälähtöistä täydennyskoulutusta, joka pohjautuu teoriaan ja tieteeseen. Täydennyskoulutuksen rahoituksen kolmikantaisesti sovittua rahoituspohjaa tulee vahvistaa. Työnantajien on maksettava koulutuksesta nykyistä enemmän.

Turvallisesti työelämässä

Työn vastaanottaminen houkuttelevammaksi    

Lähtökohtaisesti työnteon tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla sosiaaliturvalla elämiseen verrattuna taloudellisesti kannattavampaa. Tämä varmistetaan parhaiten huolehtimalla, että ansiotuloverotuksen taso kannustaa työn vastaanottamiseen. Ansiotuloveroa tulee edelleen laskea kautta linjan samalla kun marginaaliveroja lasketaan.

Työllistävä kasvu edellyttää, että Suomessa tuotanto on yhä osaamisintensiivisempää. Kasvun pääasiallinen lähde ja ylivoimaisesti tärkein tekijä on inhimillinen pääoma, eli osaaminen ja innovatiivisuus. Osaamisintensiivisen kasvun mahdollisuuksien vahvistamiseksi Akavan tärkein verotavoite on, että ansiotuloverotusta alennetaan siten, että myös johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevien palkkaverotus laskee samalle tasolle kuin vanhoissa EU15-maissa ja ylin työtuloihin kohdistuva rajaveroaste alenee 50 prosenttiin. 

Kohtuullinen ansiotuloverotus edistäisi myös osaamisintensiivisten yritysten syntyä ja kasvua. Näissä yrityksissä aineellisen pääoman tarve toiminnan aloittamisen ja kasvun kannalta on paljon pienempi kuin esimerkiksi perinteisillä teollisuusaloilla. Nykyisin yritysverotuksen kokonaisuus kuitenkin tähtää nimenomaan aineellisten pääomien kartuttamiseen.

Työttömyysturvaa tulee edelleen kehittää aktiivisempaan suuntaan puuttumalla tehokkaasti pitkittyvään työttömyyteen. Tämä edellyttää työttömyyden seurantaa ja määräajoin tapahtuvaa työttömän tilanteen kontrollointia. Työ- ja elinkeinotoimistojen resurssit on mitoitettava riittäviksi uusien tehtävien hoitamiseen. Oleellista on lisäksi seurata toimenpiteiden vaikuttavuutta ja kohdentaa voimavaroja sellaisiin toimenpiteisiin, joiden vaikuttavuus on todettu hyväksi.

Rakenteellisia muutoksia työttömyysturvan kestoon ja tasoon on jo tehty työnhakijan aktiivisuuden näkökulmasta. Taso ja kesto ovat jatkossa riippuvaisia työnhakijan omasta aktiivisuudesta. Tätä suuntaa on mahdollista vahvistaa edelleen tulevaisuudessa. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ns. vakuutusperiaatetta tulee vahvistaa siten, että ansiosidonnainen työttömyysturva on kiinteä osuus työttömyysturvan perusteena olevasta palkasta. Tämä tarkoittaa sitä, että niin sanotuista taitteista luovutaan.

Kannustinloukkukeskustelussa nousee esiin, että asumistuki heikentää työn vastaanottamisen houkuttelevuutta nykyisillä ehdoilla. Vaikka työn vastaanottamisen kynnys on matalampi Suomessa kuin Ruotsissa, yksinasuvien ja yksinhuoltajien kohdalla kynnys on viisi prosenttia korkeampi Suomessa kuin Ruotsissa. Tämä johtuu osittain juuri suomalaisesta asumistukijärjestelmästä.

Asumistuen tulosidonnaisuutta pitää kehittää siten, ettei työn vastaanottaminen johda tilanteeseen, jossa tosiasiallinen tulotaso ei juuri parane. Kannustinloukkuja voidaan purkaa myös kehittämällä verotusta niin, että työtulovähennys valtion verotuksessa porrastetaan huolettavien lasten lukumäärän mukaan siten, että korotettua vähennystä saisi pienempituloinen puoliso. Näin voidaan lieventää yksinhuoltajien kannustinloukkuja ja edistää äitien työssäkäyntiä.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen

Koulutus on yksilölle investointi tulevaisuuteen, ja sen on palkittava miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Tämä edellyttää naisten työmarkkina-aseman parantamista. Työnantajille naisen mahdollinen äitiys näyttäytyy kustannustekijänä niin kauan kun vanhempainvapaat eivät jakaudu tasan äitien ja isien kesken. Suomessa vanhemmat ovat pääsääntöisesti joko kokonaan kotona tai kokonaan töissä. Meiltä puuttuu järjestelmä, joka antaisi mahdollisuuden erilaisiin, joustaviin ratkaisuihin lastenhoidon järjestämiseksi.

Tilanteen korjaaminen edellyttää perhevapaajärjestelmän uudistamista kokonaisuudessaan ja vanhempainvapaajärjestelmän joustavoittamista ja uudistamista niin, että äidille ja isälle on molemmille korvamerkitty 6 kuukauden vapaa yhteisen 6 kuukauden vapaan lisäksi. Vanhempainvapaajärjestelmän (6+6+6) vanhempien yhteisen 6 kuukauden jakso tulisi voida käyttää niin, että osa-aikatyötä tekeville vanhemmille maksetaan vanhempainrahaa ajallisesti merkittävästi nykyistä pidempään. Tällöin tulee uudistaa myös nykyinen kotihoidontukijärjestelmä. Vanhempainvapaajärjestelmä yhtenä kokonaisuutena mahdollistaisi työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen nykyistä paremmin. Työntekijän subjektiivinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen tulee samalla vahvistaa.

Uudistus edellyttää päivähoitomaksujen kehittämistä siten, että osapäivähoidon maksut kannustavat osa-aikaisen työn tekemiseen. Kuukausittaisen, ennalta sovittuun hoitotuntimäärään perustuvan maksun määräytymisperusteiden tulee olla samat kaikissa kunnissa, jotta perheiden kohtelu on yhdenvertaista. Perhepoliittisia uudistuksia suunniteltaessa on huolehdittava varhaiskasvatuksen ja ennalta ehkäisevän perhepalveluiden edellytyksistä.

Perhevapaalta palaavan työsuhdeturva on nykyisellään puutteellinen. Työtehtävät saattavat muuttua vähemmän vaativiksi perhevapaalta palattaessa tai entistä työpaikkaa ei enää ole palattaessa. Ongelmaan voidaan puuttua tehostamalla perhevapaalta palaavan irtisanomissuojaa eli ottamalla käyttöön niin sanottu jälkisuoja.

Jälkisuojan myötä vanhempainvapaalta palaavalla työntekijällä olisi vastaava työsuhdeturva kuin raskaana olevalla työntekijällä, jolloin irtisanomistilanteessa työnantajan tulisi osoittaa, ettei irtisanominen johdu perhevapaiden (äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa) käytöstä.

Työelämän laatua parannetaan                

Työntekijän hyvinvointi on perusedellytys, jolla suomalaisten työuria pidennetään ja työn tuloksellisuutta parannetaan. Töitä voi tehdä enemmän ja pitempään, mikäli työn ja vapaa-ajan raja on selkeä, johtaminen ja esimiestyö ovat kunnossa ja korkea koulutus on kaikille kannattava investointi. Samalla tulisi päästä lopullisesti eroon määräaikaisuuksien järjestelmällisestä ja lainvastaisesta käytöstä.

Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy entisestään. Työaikakuormituksesta on tullut yksi suurimmista uhista akavalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Korvauksetta tehdyistä, harmaan talouden piiriin kuuluvista ylitöistä aiheutuu myös suuria taloudellisia menetyksiä yksilölle ja yhteiskunnalle. Työpaikoilla työaikojen riskitekijöihin on puututtava työturvallisuuslain edellyttämällä tavalla. Akavalaisten työntekijöiden ongelmien esiin tuominen edellyttää, että lainsäädännöllä turvataan kaikille henkilöstöryhmille oikeus omaan työsuojeluvaltuutettuun.

Työpaikoilla tulee kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota työuran aikana työkykyisyyden edistämiseen ja työkykyisyyttä heikentävien ongelmien käsittelyyn.  
Työkykyongelmien vuoksi työelämästä putoamassa olevien asemaa tulee vahvistaa niin, että koulutetut ja osaavat henkilöt pystyvät jatkamaan työelämässä vaikka osatyökykyisinä mahdollisimman pitkään.

Akavalaisia esimiehiä on yhteensä noin 80 000. Heillä on oltava aikaa, resursseja ja osaamista esimiestyön tekemiseen. Pääsy esimieskoulutukseen läpi työuran on erinomaisen tärkeää. Kuten aiemmin todettiin, korkeasti koulutetuilla tulee olla mahdollisuus täydennyskoulutukseen vähintään kerran 10–15 vuodessa. Tällöin suoritetaan korkeakoulussa laaja osaamiskokonaisuus, joka on vähintään 30 opintopistettä.

Pitkä työura edellyttää korkeasti koulutetuilta työntekijöiltä aiempaa enemmän omien työelämävalmiuksien kehittämistä. Tulevaisuuden työelämässä muutostahti on nopea, monilla aloilla on vallalla jatkuva muutosten vaihe. Tiedon uudistaminen edellyttää myös sitä, että tietoa jaetaan. Osaavan työvoiman tarjonnan ylläpitäminen edellyttää, että työntekijät sektorista ja asematasosta riippumatta saavat käyttöönsä ja opettelevat hyödyntämään työelämän innovaatioita – teknisiä ja aineettomia. Vaikka tietyt työt ovat edelleen aikaan ja paikkaan sidotumpia kuin toiset, työntekijöiden on omilla toimillaankin parannettava valmiuksiaan liikkua tehtävästä toiseen. 

Sosiaaliturvan kehittäminen

Sosiaaliturvan on kannustettava työhön ja edistettävä täysipainoista työ- ja perhe-elämää. Pitkittynyt toimeentulotuen tai työttömyysturvan tarve kertoo, että sosiaaliturvalainsäädäntöön tarvitaan aktiivisia elementtejä, jotka auttavat ihmisiä työelämän muutosprosesseissa ja elämänhallinnassa. Koulutus, kuntoutus, työterveyshuolto ja työllistämistoimet muiden sosiaali- ja terveydenhuollon keinojen rinnalla voivat avata uusia toimintamahdollisuuksia.

Työelämän ulkopuolella olevien työikäisten työllistymisen edellytyksiä parannetaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutus- ja työvoimapalveluiden yhteistyötä kehittämällä siten, että työttömäksi jääneet henkilöt saavat tarvitsemiaan palveluita ”yhden luukun periaatteella”. Painopiste tulee siirtää pitkäaikaistyöttömyyden tukitoimista työttömyyden alkupuolelle siten, että henkilön jäädessä työttömäksi hänen palvelutarpeensa arvioidaan yhteistyössä moniammatillisen työryhmän kanssa. Arvioinnissa voidaan hyödyntää myös yksityisen sektorin osaamista. Jos arvioinnissa todetaan jollakin alueella tuen tarvetta, työttömäksi jääneelle henkilölle tarjotaan viipymättä korjaavia ja tukevia toimenpiteitä työllistymisen esteen poistamiseksi. Tukitoimiin osallistuminen voitaisiin kytkeä myös etuuksiin taikka niiden tasoon, niin kuin on jo osittain päätetty.

Sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksessa tulee asettaa painopiste ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Masennuksesta johtuvaa työkyvyttömyyttä voidaan ennaltaehkäistä laajentamalla psykoterapian korvattavuutta siten, että lääkärin lähetteellä korvattaisiin lyhytkestoista (10 kertaa) nimikesuojatun psykoterapeutin antamaa henkilön selviytymistä tukevaa terapiaa. Tällainen terapiamuoto tulisi kysymykseen esimerkiksi vaikeassa elämäntilanteessa, kun henkilöllä ei vielä ole vaikeahoitoista sairautta. Samalla pitäisi Kelan korvausosuutta kuntoutuspsykoterapian kustannuksista nostaa. 

Mielenterveysongelmien rinnalla toinen keskeinen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy on tuki- ja liikuntasairaudet. Lisäksi yleistyneisiin nuorison lihavuus- ja ravitsemusongelmiin on puututtava panostamalla lisää laillistettujen ravitsemusterapeuttipalvelujen saatavuuteen. Myös toimintaterapia tulee saada sairausvakuutuksen korvattavuuden piiriin. Tämä mahdollistaa toimintaterapeuttien asiantuntemuksen ja osaamisen kohdentamisen työikäisten ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.

Työnhakijan ja työntarjoajan tehokkaampi kohtaaminen

TE-toimistoissa tehtävän työnvälitystyön voimavarat ovat pienentyneet useiden vuosien ajan ja ne näyttävät jatkossakin vähenevän. Tämä edellyttää palvelun tehokkuuden jatkuvaa kehittämistä. Julkinen työnvälitystoiminta on jatkossakin käyttäjälleen ilmainen osa julkista työvoimapalvelua. Sillä turvataan työnvälityksen läpinäkyvyys lukuisten pienempien työnvälityspalveluiden joukossa, kattavuus erityisesti pienten yritysten osalta sekä tasa-arvoisuus vähäisemmän markkina-arvon omaavien töiden välityksessä.


Julkisten työnvälityspalvelujen rinnalla tarvitaan kilpailutettuja ja yksityisesti tuotettuja ja kustannettuja työnvälityspalveluja. Niiden määrä markkinoilla määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Viime vuosina tämän yksityisen toimialan volyymi ja osuus työnvälityksessä ovat kasvaneet.
TE-toimistot voivat nykyäänkin hankkia työnvälityspalveluita ostopalveluina.

työn tarjonta ja kysyntä nuolet

Jatkossa ostopalveluiden eli ulkopuolisten palveluntarjoajien osuutta varsinkin helpoiten työllistyvien palvelulinjojen osalta tulee kasvattaa. Tällä vastataan pienten erityisalojen riittävän asiantuntevan palvelun tarpeeseen.

Yhteistyötä eri osapuolten kanssa tulee lisätä voimakkaasti, ml. oppilaitokset, ammattiliitot ja yksityiset työnvälityspalvelut. Yhteistyön avulla voidaan toteuttaa asiantuntevaa palvelua erityisryhmillekin. Tänä päivänä tarjotaan esimerkiksi liian vähän räätälöityjä palveluita korkeasti koulutetuille työttömille. 

Työttömyysturva-asioiden hallinnointi voidaan eriyttää mahdollisuuksien mukaan työnvälityspalveluista. Tällöin asiakas ja työnvälityspalvelun tarjoaja voivat keskittyä toimeentulon turvaamisen jälkeen pelkästään työllistymisen edistämiseen. Työnvälitystyötä tekevien henkilöiden työsuhteen houkuttelevuuteen, palkkauksen palkitsevuuteen ja asiantuntemuksen kehittämismahdollisuuksiin kohdistetaan aikaisempaa enemmän resursseja.

Kaikilla koulutustasoilla tulisi kiinnittää suurempaa huomiota alueellisten ja kansallisten työmarkkinoiden tarpeeseen. Koulutusmäärät tulisi mitoittaa oikein alueellisen väestökehityksen mukaisesti kolmikantaisesti.

Kauemmin työelämässä

Työmarkkinat toimivammiksi

Työmarkkinoiden toimivuutta koettelee se, ettei työlainsäädäntöä noudateta täysimääräisesti. Yrityksillä ei ole riittäviä kannusteita tai pakotteita lailliseen toimintaan ja yhteiskuntavastuun toteuttamiseen. Tähän voidaan vaikuttaa valvontajärjestelmää tehostamalla ja ottamalla käyttöön järjestöjen kanneoikeus. Ammattiliiton kanneoikeus mahdollistaisi anonyymin oikeudenkäynnin jäsenen tai jäsenten ryhmän puolesta jäsenen niin halutessa. Se tehostaisi lain noudattamista niillä työpaikoilla, joilla työnantaja tarjoaa esimerkiksi järjestelmällisesti vain määräaikaisia sopimuksia.

Kanneoikeutta tarvitaan, koska nykylainsäädäntö ei toteudu käytännössä. Laillisesti toimivat työnantajat hyötyisivät järjestökanteesta, koska kilpailijoiden laittomaan toimintaan voitaisiin puuttua helpommin, eikä laittomuuksilla kannattaisi tavoitella kilpailuetua. Akava pitää mahdollisena keskustella myös työriita- ja työrauhajärjestelmän kehittämisestä.

Yli 55-vuotiaiden pitäminen työelämässä         

Pohjoismaisessa vertailussa nousee esille suomalaisten 60 vuotta täyttäneiden alhainen työllisyysaste. Sekä miesten että naisten työllisyyttä tulee nostaa. Työpaikoilla on otettava käyttöön yksilöllinen työurasuunnittelu siten, että vähintään jokaisen 58–60 vuotta täyttäneen työntekijän kanssa käydään henkilökohtainen kehityskeskustelu, jossa sovitaan työuraa pidentävistä toimista. Keskustelussa on käsiteltävä työaikajärjestelyt, työn muokkaaminen, tiedon ja osaamisen siirtäminen sekä mahdollinen työnteko eläkkeellä.

Ikääntyneiden työntekijöiden suojan parantamiseksi voidaan myös harkita työnantajan omavastuun korottamista ikääntyneiden tuotannollis-taloudellisissa irtisanomisissa. Samalla tulisi kehittää muutosturvaa ikääntyneiden nopeammaksi työllistämiseksi esimerkiksi räätälöidyillä koulutuksilla ja työ- ja elinkeinotoimistojen nimenomaan ikääntyneille suunnatuilla palveluilla. Toisaalta voitaisiin harkita, että tehtävää hoidettaisiin erillisestä rahastosta, jolloin rahoitus tulisi työnantajan omavastuumaksuista.

Työaikajoustot ja osa-aikatyö parantavat tutkimusten mukaan työntekijän mahdollisuuksia jatkaa työelämässä pidempään. Työntekijän mahdollisuuksia tehdä lyhennettyä työaikaa viimeisten työvuosien aikana täydellä palkalla voisi kompensoida esimerkiksi työnantajamaksuja alentamalla.

Irtisanominen ei saa olla liian helppoa     

Luottamusta työmarkkinoilla koettelee se, että nykyisin irtisanominen on sekä liian helppoa että liian halpaa. Tuotannollisten irtisanomisten ongelmat liittyvät siihen, että myös voittoa tuottavilla yrityksillä on mahdollisuus irtisanoa väkeä ja irtisanomiset voidaan kohdistaa myös taloudellisesti kannattavassa toiminnassa työskenteleviin. Työsopimuslain irtisanomiskriteereitä tulisi tiukentaa. Tuotannollisen irtisanomisperusteen käyttämisen rajoittamiseen voisi vaikuttaa myös yhteistoimintalakia tiukentamalla. Kehitysnäkymien ennakointia voitaisiin parantaa esimerkiksi pidentämällä henkilöstösuunnittelun laiminlyöneiden työnantajien vähentämis-yt:n neuvotteluaikoja tai korottamalla hyvityksen suuruutta. Lisäksi voitaisiin ajatella valtiolle maksettavaa korvausta, jos voittoa tekevä yritys irtisanoo tuotannollisilla syillä. Korvauksilla rahoitettaisiin irtisanottujen muutosturvaa. Tämä olisi perusteltavissa sillä, että työttömyydestä aiheutuu kuluja yhteiskunnalle. Sillä olisi ehkä myös jonkinlainen ennaltaehkäisevä vaikutus, jos summa olisi riittävän suuri.

Ikääntyneille työntekijöille tulee tarjota korotettua suojaa työttömyyden varalta, koska heidän työllistymismahdollisuutensa ovat heikommat kuin nuorempien. Akavan tavoite on pitää yli 55-vuotiaat työelämässä eläkeikään saakka. Jos yllä mainitut toimenpiteet olisivat käytössä, niin nykyisin käytössä olevaa työttömyysputkea ei enää tarvittaisi.

Työnantajan vastuuta irtisanotuista työntekijöistään lisäisi työsopimuslain takaisin ottamisajan pidentäminen ja työn tarjoamisvelvoitteen laajentaminen muuhun työntekijän koulutusta, ammattitaitoa ja kokemusta vastaavaan työhön, eli ei pelkästään samaan ja samankaltaiseen työhön. Tämä muutos ei sinänsä kiristäisi irtisanomisperustetta, mutta voisi vaikuttaa irtisanottujen työnsaantiin irtisanomisen jälkeen.
kuva5 suomentyonlinja
Kuva 6. Työttömyyden kesto ikäryhmittäin, TEM 2012
Yksi työsuhdeturvan ongelma on se, että laittomista työsuhteen päättämisistä tuomittavat korvaukset ovat niin alhaisia, ettei seuraamusjärjestelmällä ole minkäänlaista ennaltaehkäisevää vaikutusta. Korvauksia tulisi nostaa esimerkiksi työnantajalle tuomittavalla seuraamusmaksulla, joka suoritettaisiin valtiolle.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje