Strategia ja suuntaviivat viitoittavat Akavan toimintaa
Akava teki syksyllä 2007 mittavan strategiatyön, joka hyväksyttiin marraskuun 2007 lopussa liittokokouksessa. Strategian valmisteluun osallistui yli 70 ihmistä.Työssä katsottiin aiempaa kauemmas tulevaisuuteen, aina vuoteen 2015 saakka.

Akava on osa yhteiskuntaa. Kuvassa tätä toimintaympäristöä edustaa meri. Se voi olla ajoittain myrskyinen ja välillä taas peilityyni. Meidän on aina otettava merenkäynti huomioon toiminnassamme.
Missio on Akavan olemassaolon tarkoitus, meidän tehtävämme maailmassa. Kuvassa se on laiva, jonka kuljettaminen määränpäähän on vastuullamme. Akavan missio on: Menestystä ja turvaa yhdessä.
Visio kuvaa sitä, mihin tahdomme päästä, suunta jota kohden matkaamme. Visio on kaukana edessä ja siksi vasta yhteinen mielikuva siitä, millaisen lopputuloksen haluamme saavuttaa. Akava on määritellyt itselleen kolme visiota vuoteen 2015 saakka: edunvalvonta-, järjestö-, ja mainevision.
Teemme strategisia valintoja, jotta pääsemme visiotavoitteisiimme. Strategiset valinnat viitoittavat merimerkkien lailla, miten meidän tulee luotsata laivaamme.
Akavan sääntöjen edellyttämät Suuntaviivat vuosille 2008–2011 ovat osa strategiaamme.
Suuntaviivat merkitsevät meille väylän, jota pitkin purjehdimme seuraavat neljä vuotta. Suuntaviivat on politiikka-asiakirja, joka määrittää konkreettisesti, mitä asioita ajamme.
Matkalla visioihin käymme useassa satamassa, välietapissa. Väylällä etummaisena ovat vuoden 2008 toiminnan päälinjat ja budjetti. Vuoden aikana valmistuvat muun muassa viestintästrategia ja jäsenyysstrategia. Kuten ennenkin päätämme vuosittain toiminnan päälinjoista eli seuraavan vuoden toimintasuunnitelmasta. Ne edistävät
konkreettisti matkaamme kohti visioitamme.
Tätä laivaa ohjaamme niin, että akavalaisten matka on menestyksekäs ja turvallinen. Yhdessä.
Matti Viljanen
Akavan puheenjohtaja





