Uutta Akavalainen-lehdessä

17.6.2011 8.00

Akavalainen 3/2011 on ilmestynyt

Akavalainen-lehden kesän numero on ilmestynyt. Lehden kansijutussa tarkastellaan paikallista sopimista eri näkökulmista. – Paikallinen sopiminen onnistuu kun molemmilla on tahtoa, toteaa Nokian Tampereen toimipisteen ytn-läinen luottamusmies Kalle Kiili. Akavan uusi puheenjohtajaa Sture Fjäder kommentoi uutta tehtäväkenttäänsä lehden haastattelussa tuoreeltaan valintansa jälkeen. Hän haluaa panostaa Akavan näkyvyyteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä kirkastaa työnjakoa Akava-yhteisön sisällä.

Ajankohtaisena teemana lehdessä ovat esillä muun muassa pätkätyöt, syrjintä ja yhdenvertaisuus. Syrjintä ei katso koulutusta, ja yhdenvertaisuutta koskevia pykäliä poljetaan lukuisilla työpaikoilla, toteaa vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet. Työelämän tasa-arvo kuuluu edelleen usean eri lain piiriin.

Työnhakijan suomalaisuutta korostetaan Suomen työmarkkinoilla turhaankin. Tilannetta pyrkii korjaamaan esimerkiksi Helsingin yliopiston VALOA-hanke, jonka tavoite on tukea kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä Suomessa.

Kansainvälisen toiminnan kuulumisia tulee Euroopan ay-liikkeen Ateenan kongressista, joissa ay-liikkeen talousnäkemykset pohjoisessa ja etelässä kulkivat eri suuntiin. Lisäksi katsaus Intian tilanteeseen kertoo ay-liikkeen ja työntekijän asemasta Intiassa, joka on globaalistuvan maailman alihankintaketjujen eräs tärkeä päätepiste.

Akavan järjestötutkimuksen tulosten yhteenveto peilaa akavalaisten suhtautumista Akavan toimintaan. Akavalaiset ovat nyt tyytyväisempiä edunvalvontaan kuin aiemmin.

Akavalainen-lehden voi lukea verkkojulkaisuna

Palaa otsikoihin



Lue Akavalainen-lehti verkkojulkaisuna


Akavalainen-lehti verkkojulkaisuna