Opiskelijatoiminnan ajankohtaista
Akavan opiskelijat: Opiskelijoiden työssäkäynti yhteiskunnan etu
Akavan opiskelijat ottavat innolla vastaan työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkaiseman Opiskeluaikainen työssäkäynti ja sen vaikutus -tutkimuksen tulokset. Tutkimuksen mukaan opiskeluaikainen työssäkäynti on hyödyllistä sekä opiskelijalle että yhteiskunnalle.
Akavan opiskelijat ovat jo pitkään vaatineet opiskelujen aikaisen työssäkäynnin tunnistamista ja tunnustamista. Työ- ja elinkeinoministeriön nyt julkaisema tutkimus ja Akavan opiskelijoiden syksyllä ilmestyvä jäsentutkimus vahvistavat käsitystä, että opintojen aikaisella työnteolla on myönteinen vaikutus valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen.– Pk-yritysbarometrin mukaan nuorten työelämävalmiuksien puute on suurin este nuorten työllistämiselle. Kannattaako työmarkkinoiden näin ollen saada enemmän työelämäkokemusta omaavia osaajia, jotka valmistuvat hieman hitaammin, kuin niin sanotun putkitutkinnon suorittaneita, mutta vähemmän työkokemusta omaavia vastavalmistuneita? kysyy Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn puheenjohtaja Ted Apter.
Akavan opiskelijat vaativat, että työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen tulokset otetaan vahvasti mukaan käynnissä olevaan työurakeskusteluun ja opintotuen uudistamiseen. Esimerkiksi opintotukea kehitettäessä on parannettava opiskelijoiden osa-aikaisen työnteon mahdollisuuksia, eikä suosia niin sanottua putkitutkinto-ajattelua. Lisäksi työurien pidentämiseen liittyvässä keskustelussa on opiskelijoiden työssäkäynnin rajoittamisen sijaan pohdittava, miten opiskelijoiden kesäopiskelumahdollisuuksia ja työuran aikaista hyvinvointia voidaan parantaa.
Opiskeluaikainen työssäkäynti ja sen vaikutus -tutkimus (työ- ja elinkeinoministeriön sivut)
Akava on Suomen johtava opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan opiskelijat on lähes 108 000 korkeakouluopiskelijan yhteisö, jonka äänenä Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA toimii. AOVA ajaa korkeakouluopiskelijoiden etua toimimalla aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskunnallisena keskustelijana.
Lisätietoja:
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn puheenjohtaja Ted Apter, puh. 050 341 4914, ted.apter@akava.fi













