Opiskelijatoiminnan ajankohtaista
18.1.2012 12.00
Akavan opiskelijat vaativat laadullista työllistymistä ammattikorkeakoulu-uudistuksen päätavoitteeksi
Akavan opiskelijat haluavat nostaa vastavalmistuneiden työllistymisen käynnissä olevan ammattikorkeakoulu-uudistuksen keskiöön. Ammattikorkeakouluihin suunnitellut leikkaukset eivät Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn puheenjohtajan Ted Apterin mukaan saa johtaa laadullista työllistymistä tukevien korkeakoulupalvelujen heikentymiseen.
Akavan opiskelijat pelkäävät, että säästöpaineet näkyvät esimerkiksi ura- ja rekrytointipalvelujen sekä harjoitteluohjauksen heikentymisenä.
– On huolehdittava, ettei säästötoimenpiteitä tehdä ura- ja rekrytointipalveluista tai harjoittelua tukevista palveluista. Niihin kohdistuvat säästöt hidastaisivat opiskelijoiden työllistymistä ja heikentäisivät työurien pidentämismahdollisuuksia, Apter sanoo.
Koulutuksen työelämälähtöisyyttä kehitettävä
Akavan opiskelijat vaativat, että työelämälähtöisyys otetaan uudistuksen myötä entistä tärkeämmäksi osaksi laadukasta koulutusta, sillä korkeakoulujen tehtävänä on valmentaa opiskelijoita työelämään. Ammattikorkeakoulujen tulee panostaa siihen, että esimerkiksi tutkinnon yhteydessä suoritettavat työharjoittelut ja opinnäytetyö edistävät työllistymistä valmistumisen jälkeen.
– Koulutustarjonnan ja ammattikorkeakoulukentän supistaminen on perusteltua muun muassa ikäluokkien pienenemisen vuoksi. Säästöpaineet eivät voi kuitenkaan johtaa koulutuksen laadun heikentymiseen siten, että tutkintojen työmarkkina-arvo laskisi, Apter korostaa.
Leikkausten sijaan tulee varmistaa, että esimerkiksi harjoitteluista vastaavien työelämäyhteydet ja tietämys työelämän vaatimuksista ovat ajan tasalla. Tämän lisäksi työnantajia tulee kannustaa laadukkaiden harjoittelupaikkojen tarjoamiseen. Ammattikorkeakoulut voisivat myös järjestää koulutusta henkilöille, jotka ohjaavat harjoittelijoita työpaikoilla.
TKI-toiminta osaksi opetusta
Yhtenä laadullisen työllistymisen edistämiskeinona Apter nostaa esiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI), jonka tarkoituksena on kehittää työelämää ja tukea ammattikorkeakoulun opetusta.
– Ammattikorkeakoulujen tulee huolehtia siitä, että jokainen opiskelija sekä hyötyy että hyödyntää TKI-toimintaa osana opintojaan. TKI-toiminnan tulee olla kiinteä osa opetusta alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti, Apter vaatii.
Akavan opiskelijoiden mukaan kaikki ammattikorkeakoulut eivät seuraa sitä, miten yksittäiselle opiskelijalle kertyy TKI-opintopisteitä.
Akava on Suomen johtava opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan opiskelijat on yli 102 000 korkeakouluopiskelijan yhteisö, jonka äänenä Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA toimii. AOVA ajaa korkeakouluopiskelijoiden etua toimimalla aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskunnallisena keskustelijana.
Lisätiedot:
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn puheenjohtaja Ted Apter, puh. 050 341 4914, ted.apter(at)akava.fi
2. varapuheenjohtaja Tero Rinne, puh. 040 724 2478, tero.rinne(at)akava.fi








