Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
 

rss Opiskelijatoiminnan ajankohtaista

4.3.2010 15.15

Opiskelijat haluavat lisää harjoittelua yliopisto-opintojensa oheen

Pidemmät tai useammat harjoittelujaksot nykyistä varhemmin opintojen aikana helpottaisivat yliopisto-opiskelijoiden työelämään tutustumista, todetaan Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiön tutkimuksessa. Sen mukaan opiskelijat toivovat myös harjoittelupalkkauksen kohentamista.

Tutkimus tarkasteli harjoittelua osana generalististen eli ammattiin johtamattomien yliopistollisten alojen koulutuksia. Valtaosa eli 85 % tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista piti harjoitteluaan onnistuneena kokemuksena ja arvioi asiantuntijuutensa kehittyneen harjoittelun aikana runsaasti.

Opiskelijat, jotka eivät olleet harjoitteluunsa tyytyväisiä, mainitsivat syiksi työtehtävien ja ohjauksen heikon laadun sekä harjoitteluun liittyvän suunnitelmallisuuden puutteen.
Generalististen alojen opiskelija saa tyypillisesti harjoittelustaan palkan, joka on noin tuhat euroa yliopiston myöntämää kuukausittaista tukea. Yleensä yliopiston ohjeiden mukaan myös työnantajien tulisi osallistua harjoittelun rahoitukseen tarjoamalla pidempi tai paremmin palkattu harjoittelu. Tätä myös tutkimukseen osallistuneet opiskelijat toivoivat.

Opiskelijat toivovat harjoittelun tavoitteiden selkiyttämistä yliopisto-opinnoissa. Heidän mielestään on tärkeää huolehtia siitä, että harjoittelu on suunnitelmallista ja tarjotut työt sopivat opiskelijan kykyihin ja koulutustasoon.

Yliopiston apua odotettiin siihen, että harjoittelutyönantajille annettaisiin tarkempaa tietoa harjoittelun tavoitteista ja sisällöstä. Lisäksi työnantajien toivottiin kertovan selvemmin, millaista osaamista he edellyttävät harjoittelijalta.

Tutkija Johanna Penttilän selvityksen yliopisto-opiskelijoiden harjoittelukokemuksista yleisillä akateemisilla aloilla julkaisi Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus. Tutkimuskyselyyn vastasi 158 viime vuonna harjoittelunsa suorittanutta yleisalojen opiskelijaa Helsingin ja Tampereen yliopistoista. Lisäksi tutkimusta varten haastateltiin 17 opiskelijaa ennen ja jälkeen harjoittelun.

Tutkimus julkistettiin kesäopintoja, kesätöitä ja harjoittelua käsittelevässä Opiskelijan kesä 2010 -seminaarissa 2.3.2010. Seminaarin järjestivät Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK sekä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus.

Seminaarin aineistot
Lisätietoja: tutkija Johanna Penttilä, puh. 044 7800 232, etunimi.sukunimi@otus.fi


Palaa otsikoihin



Kysyttävää kesätöistä? Kesäduuni-info auttaa! 


Akavan, SAK:n ja STTK:n maksuton Kesäduuni-info palvelee kaikkia kesätyöntekijöitä 2.5.-24.8. välisen ajan numerossa 0800 179 279 (ma–pe klo 9–15). 

Neuvontaa saa myös nettilomakkeen kautta. 

Tykkää meistä myös Facebookissa ja osallistu kesätyöaiheisiin keskusteluihin! 

kesaduunikortti

Valppaana työelämässä -opas

Valppaana työelämässä  092011 kansi


Akavalainen-lehti

Akavalainen-lehti on luettavissa verkkojulkaisuna. Ajankohtaista asiaa työmarkkinoilta, työelämästä ja opiskelijatoiminnasta - siirry siis lukemaan lehti!
akavalainen lue
Tutustu myös muihin Akavan verkkojulkaisuihin alla olevasta linkistä.
Akavan verkkojulkaisut