28.11.2011 9.40
SOOL: Tarpeellinen selvitys opettajankoulutuksesta
SOOL suhtautuu opetus- ja kulttuuriministeriön tekemään selvitykseen opettajankoulutuksesta pääsääntöisesti positiivisesti ja näkee tehdyn selvityksen erittäin tarpeelliseksi. Monet selvityksessä esiin nostetut linjaukset noudattavat SOOLin näkemyksiä opettajankoulutuksen kehittämistarpeista.
Selvityksessä tuotiin SOOLin mukaan ansiokkaasti esille opettajankoulutuksen rahoituksen ongelmat. Mikäli opettajankoulutuksen halutaan säilyvän vetovoimaisena, laadukkaana ja kansainvälisesti arvostettuna, on yliopistojen rahoitusmallissa otettava opettajankoulutus ja harjoittelukoulut erikseen huomioon, jotta rahat lopulta opettajankoulutukseen todella saadaan. Näin edistetään myös tavoitetta siitä, että Suomi on maailman osaavin kansa vuonna 2020.
Opettajankoulutuksen laajennusohjelman määrällisten tavoitteiden kohdentamisessa tulee SOOLin mielestä ottaa huomioon alueiden työvoimatarpeen lisäksi olemassa olevat koulutusyksiköt ja niiden mahdollisuudet laajentua. Suuret kasvukeskukset vetävät työvoimaa puoleensa jo nyt. On paikallaan tarkastella myös sitä, missä laajennus on yliopistojen rahoituksen kannalta tehokkainta toteuttaa. Opettajankoulutuksen laajentaminen kannattaa toteuttaa aluksi jo olemassa olevien tilaresurssien puitteissa.
Tutkimuksen painottaminen opettajankoulutuksessa kerää kiitosta. On kuitenkin paikallaan pohtia opettajankoulutusta myös kriittisesti siten, että tutkimus ei ole pois opetuksen painoarvosta. Opettajankoulutuksessa tutkimuksen ja tieteellisyyden tulee olla läsnä ja se on mahdollista toteuttaa esimerkiksi tutkimushenkilöstön ja opiskelijoiden tiiviimmällä yhteistyöllä.
Aineenopettajien suoravalinnan lisääminen saa SOOLilta myös kannatusta. Vaikka pedagogisten opintojen laajuutta ei kasvateta, annetaan opiskelijalle aikaa ajatella omaa opettajuuttaan pidemmällä aikajänteellä, kun opiskelija jo yliopistoon tullessaan tietää kouluttautuvansa opettajaksi. Jotta suoravalinnasta olisi opiskelijoille ja kokonaisuudelle hyötyä, on ainelaitosten ja kasvatustieteen yksikön sitouduttava tiiviimpään yhteistyöhön yli tiedekuntarajojen.
Selvityksessä esiin nostetut linjaukset opinnonohjauksen aloituspaikkamääristä herättävät SOOLissa närkästystä. Opinto-ohjaajien tulee peruskoulussa ja lukiossa olla jatkossakin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita eikä aloituspaikkamäärän lisäystarvetta voi kaunistella siirtämällä ammattikorkeakoulussa pätevöityneitä opinto-ohjaajia yleissivistävään opetukseen.
On hyvä, että varhaiskasvatus nähdään selvityksessä osana elinikäisen oppimisen jatkumoa. Vaikka selvityksessä ei varhaiskasvatukseen otettu kantaa paljoakaan, on SOOLin mielestä paikallaan, että ennakointia ja arviointia varhaiskasvatuksen osalta tehdään. Toivomme myös, että kelpoisuusvaatimuksia päivitetään siten, että vaatimukset ottavat huomioon erityyppiset koulutukset.
Ennakointia tulee jatkaa ja sen pohjalta muokata opettajankoulutusta koskevia määrällisiä tavoitteita. Myös muut koulutustarveselvitykset ovat tärkeitä opettajankoulutuksen laadullisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Lisätietoja:
Risto-Matti Alanko, puheenjohtaja, 020 748 9742
Anna Pitkäkoski, pääsihteeri, 020 748 9656
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL on valtakunnallinen opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja yhteistyöjärjestö. Liiton yli 7000 jäsentä opiskelevat lastentarhan-, luokan-, aineen-, erityis- ja ammatillisiksi opettajiksi sekä oppilaan- ja opinto-ohjaajiksi.






