24.4.2012 9.45
SOOL: Tiedostavaksi vuorovaikuttajaksi opettajankoulutuksessa
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOLin liittokokouksen tekemän julkilausuman mukaan opettajankoulutuksen tulisi antaa opettajalle valmiudet toimia tietoisesti ja ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa oppijoiden, heidän vanhempiensa sekä kollegoiden kanssa.
SOOL ry:n liittokokous on huolissaan siitä, että opettajankoulutuksessa ei huomioida riittävästi vuorovaikutustaitojen kehittämistä. Yhteiskunnassa näyttää uhkaavasti siltä, että kasvavan tietomäärän ja erilaisten oppisisältöjen hallitseminen sekä oppimistuloksilla kilpailu tapahtuu sosiaalisten taitojen kehittämisen kustannuksella. Opettajankoulutuksessa tulisi näkyvämmin ottaa esille opettajan omien vuorovaikutustapojen tiedostaminen, vaikutus ja kehittäminen sekä keinot kehittää oppijoiden vuorovaikutustaitoja. Opettajan voimaannuttava vuorovaikutus oppijan kanssa tukee oppijan itsetunnon kehitystä. Tällöin lapsella ja nuorella on tilaa leikille ja kokeilulle, oman persoonansa muotoutumiselle, itseilmaisulle sekä sitä kautta itsetunnon vahvistumiselle.
Opetus- ja kulttuuriministeriön 13.3.2012 julkaistun selvityksen mukaan nuorten vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat tärkeimpiä kansalaistaitoja, joita nuoren tulisi hallita siirtyessään kouluasteelta toiselle ja koulun päätyttyä. Vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi on etsitty ratkaisua muun muassa oppisisällöistä ja oppilaskuntatoiminnasta, mutta on myös hyvä huomioida opettajan tärkeä rooli ja opettajankoulutuksen antamat valmiudet kehittää vuorovaikutustaitoja.
Opettaja on auktoriteetti, ohjaaja, työyhteisön jäsen ja ennen kaikkea kasvattaja. Hänen tulisi koulutuksen myötä osata tunnistaa ja käyttää näiden roolien tuomaa valtaa ja vastuuta oikein. Opettajan tulisi myös aidosti kyetä kohtaamaan eri lähtökohdista tulevia oppijoita ja heidän vanhempiaan sekä kollegoita. Opettajankoulutuksen tulee antaa opettajalle valmiudet toimia eri vuorovaikutustilanteissa ja -ympäristöissä tietoisesti ja ammatillisesti. Tämän saavuttamiseksi koulutuksen tulisi sisältää vuorovaikutusopintoja sekä mahdollisimman paljon työtapoja, jotka tukevat ryhmätyöskentelytaitojen kehittymistä ja valmiuksia toimia opettajayhteistyössä. Koulutuksen aikana vuorovaikutustilanteissa opitut mallit ohjaavat omaa toimintaa tulevassa opettajantyössä. SOOL uskoo hyvien vuorovaikutustaitojen edesauttavan lasten, nuorten ja opettajien hyvinvointia ehkäisten kiusaamista, syrjäytymistä ja loppuunpalamista.
Lisätietoja:
Risto-Matti Alanko, puheenjohtaja, 020 748 9742
Anna Pitkäkoski, pääsihteeri, 020 748 9656











