15.5.2012 14.22
SOOL: Uusi harjoittelukoulu parantaa opettajankoulutuksen asemaa Oulussa
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on tyytyväinen Oulun yliopiston päätökseen avata toinen harjoittelukoulu. Kahdella harjoittelukoululla mahdollistetaan laadukas opetusharjoittelu myös sitten, kun Kajaanin opettajankoulutusyksikön ja normaalikoulun toiminta loppuu.
SOOL on seurannut aktiivisesti Kajaanista Ouluun siirtyvien luokanopettajaopiskelijoiden asemaa. Toisen harjoittelukoulun perustaminen on tärkeää, jotta kaikki opiskelijat voivat jatkossakin suorittaa opintoihinsa kuuluvat opetusharjoittelut sujuvasti ja osaavassa ohjauksessa. Uuden harjoittelukoulun tarjoamat mahdollisuudet on hyvä huomioida myös muissa opettajankoulutusohjelmissa.
Opettajankoulutuksen arvostus näkyy parhaiten sille osoitettujen resurssien määrässä. Harjoittelumahdollisuuksista ja laadukkaasta harjoittelun ohjauksesta huolehtiminen on yksi tärkeimmistä opettajankoulutusta tukevista tekijöistä. SOOL toivookin, että Oulun yliopisto turvaa tulevien opettajien laadukkaan koulutuksen myös jatkossa.
Lisätietoja:
Risto-Matti Alanko, puheenjohtaja, 020 748 9742
Anna Pitkäkoski, pääsihteeri, 020 748 9656
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL on valtakunnallinen opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja yhteistyöjärjestö. Liiton yli 7 000 jäsentä opiskelevat mm. lastentarhan-, luokan-, aineen-, erityis- ja ammatillisiksi opettajiksi sekä oppilaan- ja opinto-ohjaajiksi.











