Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
 

rss Opiskelijatoiminnan ajankohtaista

1.6.2012 9.23

Suomen parasta kesätyönantajaa etsitään jälleen

Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA hakee jälleen Suomen parasta kesätyönantajaa. Viidettä kertaa järjestettävä kilpailu on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta.

– Haluamme kilpailun avulla nostaa esiin työpaikkojen hyviä käytäntöjä sekä reilulla tavalla toimivia työpaikkoja, jotka arvostavat nuoria työntekijöitään, toteaa AOVAn varapuheenjohtaja Tiina Lehto.


Sekä kesätyöntekijät että työnantajat voivat ehdottaa Suomen parasta kesätyönantajaa. Voittajan valitsee raati, joka koostuu AOVAn edustajista ja myöhemmin valittavasta puheenjohtajasta. Vuonna 2011 Suomen paras kesätyönantaja -raadin puheenjohtajana toimi työministeri Lauri Ihalainen, joka myös palkitsi voittajan.

Kesätöillä iso merkitys korkeakouluopiskelijoille

 
AOVA haluaa kilpailullaan muistuttaa, että kesätyöt ovat opiskelijalle tärkeä toimeentulon ja työkokemuksen lähde. Oman alan kesätyöpaikka on korkeakouluopiskelijalle tärkeä etenkin työkokemuksen saavuttamisen kannalta, sillä työkokemuksen puute voi vaikeuttaa työllistymistä valmistumisen jälkeen.
 
– Opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus kesällä työskentelyyn. Kesätyöt ovat korkeakouluopiskelijalle tärkeä tilaisuus kartuttaa työkokemusta, joka helpottaa valmistumisen jälkeistä työllistymistä. Lisäksi kesätyöt auttavat opiskelijaa hahmottamaan omaa osaamistaan ja kehittämään ammatillista identiteettiään, Lehto painottaa.
 
Työnantajille kesätyöntekijöiden palkkaaminen on mahdollisuus luoda yhteyksiä nuoriin osaajiin. AOVA haluaa kannustaa mahdollisesti vielä kesätyöntekijän palkkaamista pohtivia työnantajia tarjoamaan korkeakouluopiskelijoille kesätyöpaikkoja. AOVAn mielestä on tärkeää, että kesätyöntekijät otetaan työpaikoilla vastaan samoin kuin vakituiseen työsuhteeseen tulevat. 
 
– Mitä paremmin työnantaja onnistuu perehdyttämään opiskelijan työtehtäviin ja työpaikan käytäntöihin, sitä todennäköisemmin innostunut osaaja palaa työnantajan palvelukseen tulevaisuudessa, Lehto muistuttaa. 
 

Aikaa syyskuun loppuun

 
Suomen parasta kesätyönantajaa voi ehdottaa sähköisellä lomakkeella, joka on kilpailun sivuilta. Sivulta löytyy myös lisätietoa kilpailusta ja edellisten vuosien voittajista.     
 
Kilpailulomake on auki 30.9.2012 saakka. Lomakkeessa on kysymyksiä muun muassa kesätyönantajan toimintatavoista erilaisissa työsuhteen perusasioissa, kuten työtehtävien osoittamisessa, työn ohjauksessa ja työntekijän oikeuksista huolehtimisessa. 
 
Suomen paras kesätyönantaja 2012 -kilpailun voittaja julkistetaan loppusyksyllä 2012.
 
Akava on Suomen johtava opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan opiskelijat on yli 102 000 korkeakouluopiskelijan yhteisö, jonka äänenä Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA toimii. AOVA ajaa korkeakouluopiskelijoiden etua toimimalla aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskunnallisena keskustelijana.   
 
Lisätietoja:
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn varapuheenjohtaja Tiina Lehto, tiina.lehto(at)akava.fi 
Akavan opiskelija-asiamies, Suomen paras kesätyönantaja -raadin sihteeri Elina Havu, puh. 050 341 4871, elina.havu(at)akava.fi  



Palaa otsikoihin



Kysyttävää kesätöistä? Kesäduuni-info auttaa! 


  • Akavan, SAK:n ja STTK:n maksuton Kesäduuni-info palvelee kaikkia kesätyöntekijöitä 2.5.–23.8. välisen ajan numerossa 0800 179 279 (ma–pe klo 9–15). 
  • Neuvontaa saa nettilomakkeenkin kautta. 
  • Tykkää Facebookissa ja osallistu kesätyöaiheisiin keskusteluihin! 


Ajankohtaista Akavalainen-lehdessä

12.4.2013 Akavalainen 2/2013 on ilmestynyt – teemana nuoret

Akavalainen-lehden tuore numero nostaa esiin muun muassa nuoret, freelancerit, etätyön ja syntipukki-ilmiön.

Lue lisää

 

15.2.2013 Akavalainen 1/2013 on ilmestynyt – teemana työmarkkinatilanne ja tulevaisuus

Vuoden ensimmäinen Akavalainen keskittyy työmarkkinatilanteeseen ja ratkaisuihin, joilla Suomen tulevaisuuden suunta määritellään. Lehdessä esitellään rakenteelliset uudistukset, joilla Akava pidentäisi työuria ja lisäisi työllisyyttä. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies esittää haastattelussaan omat vaatimuksensa muun muassa nollasopimuksista. Hän kuitenkin vakuuttaa EK:n sitoutumista kolmikantaan.

Lue lisää

 

14.12.2012 Akavalainen 5/2012 on ilmestynyt – esillä isät, yrittäjät ja maahanmuuttajanaiset

Vuoden viimeinen Akavalainen nostaa isät esiin. Lehdessä kerrotaan vuodenvaihteessa voimaan tulevasta lakiuudistuksesta, jonka myötä isälle korvamerkitty vapaa pitenee. Kysyimme lapsiaan kotona hoitaneilta tai hoitavilta isiltä, miten vapaa järjestyi työantajan kanssa ja mitä kotona oleminen heille merkitsee.

Lue lisää

 

Työelämätietoa ja -vinkkejä opiskelijoille