Marraskuun teemajuttu 

Kenttäasiamiehen vuosi

 

Se taisi olla joulunalusaikaa, kun vastaisin puhelimeen. ”Sinut on valittu Akavan opiskelijatoiminnan kenttäasiamieheksi vuodelle 2011”, kuului luurin toisesta päästä. Olo oli samalla kertaa ilahtunut ja epävarma. 

Ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen on kova juttu. Olin epäuskoisen riemuissani siitä, että valinta oli osunut juuri minuun. Samaan aikaan kuitenkin mietitytti, pärjäisinkö uudessa työpaikassa, millaisia tulevat työkaverit olisivat ja osaisinko lopulta tehdä yhtikäs mitään. 

Minulla oli toki etukäteen jonkinmoinen haju siitä, mitä Akavassa tehdään ja millaista akavalainen opiskelijatoiminta on. Työhaastattelussa olin saanut perinpohjaisen selostuksen tulevasta työnkuvastani, joten osasin suurin piirtein odottaa, mitä minulta vaaditaan. Muutenkaan en hypännyt Akava-perheeseen ihan pystymetsästä, olihan minulla jonkinmoista kokemusta Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton opiskelija-aktiivina toimimisesta. 

Siitä huolimatta – ehkä luonteelleni ominaisesti – suorastaan hirvitti, kun astelin eräänä tammikuisena aamupäivänä kirpeässä pakkassäässä kohti Akavataloa. 

Kukaan ei kuitenkaan syönyt minua elävältä. Opiskelija-asiamies Elina otti minut ystävällisesti vastaan ja rauhoitteli, että ensimmäinen viikko olisi vasta tutustumista tulevaan työhön, Akavaan ja käytännön asioihin toimistossa. Minua kierrätettiin ovelta toiselle ja tapasin heti lukuisia uusia työkavereitani, joiden nimet ja kasvot sekoittuivat ensimmäiset viikot iloisesti keskenään. Kaikki olivat kuitenkin tosi mukavia ja etenkin työhuoneessa vastapäätä istuvan Elinan neuvot olivat korvaamaton apu ensimmäisinä työviikkoina.

Kuin huomaamatta, viikko viikolta, työ alkoi tulla tutuksi ja tuntua omalta. Rupesin entistä enemmän ajattelemaan itseäni akavalaisena. Mietin myös, kuinka etuoikeutettu oikeastaan olen, kun saan työskennellä näin mielenkiintoisessa ja merkittävässä organisaatiossa. 

Akavan toimiston väen lisäksi sain uusia työkavereita akavalaisten liittojen opiskelijatoimijoista. Kun Akavan jäsenliittoja on yhteensä 34 ja monessa niistä opiskelijatoiminnan parissa työskentelee useampi ihminen, uusia tuttavuuksia kertyy äkkiä suuri määrä. Juuri kivoihin ihmisiin tutustuminen onkin tämän työn parasta antia. 

Kiertäessäni eri paikkakuntia tulivat liittojen työntekijöiden lisäksi tutuiksi paikalliset opiskelija-aktiivit. Eikä sovi unohtaa myöskään yhteistyökumppanien TELA:n ja Ifin porukoita, joiden kanssa on saanut viettää kiertueilla monta mukavaa hetkeä.

Ihmisten lisäksi olen työssäni nähnyt paljon uusia paikkoja. Tämän vuoden aikana olen tutustunut kotimaahani enemmän kuin koskaan aiemmin elämäni aikana. Aika harva ihminen voi kehuskella käyneensä yhtä monessa suomalaisessa korkeakoulussa kuin minä. 

Opiskelijatoiminnan kenttäasiamiehen työ on ollut monella tapaa opettavaista. Olen päässyt kartuttamaan tietomäärääni uusien asiasisältöjen parissa. Esimerkiksi tiedän nyt paljon enemmän korkeakoulupolitiikasta, nuorten työllistymisestä ja ay-liikkeen toiminnasta kuin vielä vajaa vuosi sitten. Olen saanut paljon lisää esiintymisvarmuutta sekä oppinut suunnittelemaan ja vetämään erilaisia projekteja. 

Kun kesken on koko ajan useampia hankkeita, on osattava tehdä kiireen keskellä ensiksi valmiiksi se kaikkein ajankohtaisin ja tärkein tehtävä. Lisäksi arvelen, että kykyni kuunnella muita ja tehdä asioita yhteistyössä on kehittynyt tämän vuoden aikana rutkasti. 

Mitä seuraajaltani sitten vaaditaan? Ainakin hyvät sosiaaliset taidot ja kiireenkin keskellä iloisena pysyvä mieli ovat vaatimuslistan kärkipäässä. Kiukkuinen jurnuttaja ei tässä puuhassa viihdy, se on varma. 

Tietysti pitää osata kirjoittaa ja käyttää tietokonetta, mutta myös muunlainen osaaminen on tarpeen. Esimerkiksi painavien tavaroitten nosteluun ja pakettiauton ajamiseen on suotavaa olla jonkinlainen intohimo, sillä tässä työssä tehdään muutakin kuin istutaan toimistolla näyttöpäätteen edessä. Liian iltauninenkaan ei kannata olla, sillä kiertueitten iltatilaisuudet tapaavat usein venyä myöhään. Se tosin ei ole ainakaan minua haitannut, sillä kevään vaalipaneelit ja syksyn Kreisi-illat ovat olleet ehdottomia suosikkitilaisuuksiani tässä työssä. Näe ja koe itse!

Olen äärimmäisen tyytyväinen, että rohkenin hakea tätä paikkaa. Vuosi Akavassa on ollut nuoren työurani tähän mennessä ehdottomasti paras ja opettavaisin työsuhde. Olen saanut valtavasti eväitä matkalle uusiin haasteisiin. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta!

Jaakko Poikonen

Kirjoittaja toimii Akavan opiskelijatoiminnan kenttäasiamiehenä vuoden 2011 ajan. 

Jaakko Poikonen Akava Campin ständillä Tampereen yliopistolla lokakuussa 2011.