Syyskuun teemajuttu: Mitä kesätöistä jäi käteen?
Syyskuu täyttää luentosalit, kampukset, kurssit ja opiskelijabileet. Monella on takana työntäyteinen kesä, josta jäi parhaimmillaan käteen hyvä työtodistus, toimeentuloa ja entistä vahvempi ammatti-identiteetti. Mitä sinulle jäi kesätöistä käteen?
Hyvä kesätyöpaikka jättää opiskelijan käteen eväät tulevaisuutta varten. Hyvässä kesätyöpaikassa perusasiat ovat kunnossa:
- tehtävä vastaa koulutusta,
- työtehtäviin saa ohjausta ja
- kesätyöntekijä on tyytyväinen työpaikkaansa.
Tärkeää työkokemusta tulevaisuuttakin varten
Kesätyöpaikka on monelle mahdollisuus tutustua työelämään, mutta myös ensimmäinen oman alan työpaikka. Kesätyössä tulleiden kokemusten pohjalta moni miettii omaa työllistymistään valmistumisen jälkeen tai pohtii, onko tullut valinneeksi oikean alan. Hyvä kesätyöpaikka voi auttaa opiskelijaa hahmottamaan omaa osaamistaan sekä vähentämään valmistumisen jälkeiseen työelämään liittyviä huolia ja epävarmuutta.
Mitä nuoret toivovat työpaikalta sekä esimieheltä? Taloudellinen tietotoimisto julkisti yhdessä T-Median kanssa viime kuussa Nuoret ja johtaminen 2011 -tutkimuksen, jonka mukaan nuoret kaipaavat hyvää johtajuutta.
Tutkimukseen vastanneet olivat sitä mieltä, että esimiesten tulee luoda työpaikalle avoimen työkulttuurin puitteet, kannustavan ilmapiirin ja mahdollisuudet työtehtävien räätälöintiin. Nuoret ovat tutkimuksen perusteella innokkaita oppimaan jatkuvasti uutta omasta alastaan. Paljon me siis annamme, kun meitä nuoria tuetaan ja luodaan puitteet osoittaa kykymme.
Tutkimus kartoitti myös nuorten mielikuvia siitä, mitkä suomalaiset yritykset ovat nuorten mielestä parhaiten ja heikoiten johdetut. Hyvä maine on erinomainen valttikortti työnantajalle pätevästä työvoimasta kilpailtaessa, joten niiden kannattaa panostaa hyvään kesätyöpaikkaan ja tarjota työpaikkoja nuorille osaajille.
Kesätyöntekijä ei ole kahvinkeittäjä
Itselläni kesätöistä – tosin jo muutama vuosi sitten – jäi paljon käteen. Ensimmäinen oman alan työpaikkani oli kesätyö korkeakouluharjoittelijana eräässä sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa neuvottelukunnassa. Kahvia ei todellakaan tarvinnut keittää, vaan pääsin osallistumaan tasavertaisena työntekijänä neuvottelukunnan toimintaan.
Tajusin vasta tultuani Akavaan töihin, millaisen kullanarvoisen harjoittelupaikan olin tuolloin saanut. Kaikki perusasiat olivat kunnossa. Mikä tärkeintä, minut otettiin harjoittelijana mukaan neuvottelukunnan toimintaan tasaveroisena työntekijänä. Oma ammatillinen identiteettini kohentui tuon kolmen kuukauden aikana huimasti, mikä kannusti hakemaan jatkossakin oman alan töitä.
Kesäduunit askarruttivat - neuvonnalle tilausta
Päinvastoinkin voi käydä, kun kesätyönantajalla ei olekaan kaikki kunnossa. Akava oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa mukana kaikkien palkansaajien keskusjärjestöjen yhteisessä kesäduunipuhelimessa, joka palveli kesätyöntekijöitä ja antoi apua ja neuvoja saadakseen.
Yhteydenottoja tuli kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Se osoitti, että neuvontapuhelimelle on tarvetta. Nuoret työntekijät kohtaavat yhä usein syrjimistä työmarkkinoilla. Pelkäksi kahvinkeittäjäksi joutuminen kesätyöpaikalla on lievemmästä päästä. Yhdessä voimme tehdä töitä sen puolesta, että nuorten oikeudet työmarkkinoilla toteutuvat.
Ilmianna paras kesätyönantaja!
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA etsii parhaillaan Suomen parasta kesätyönantajaa. Jos olet löytänyt kuluneena kesänä Suomen parhaan kesätyönantajan, ilmianna hänet meille ja tuo hyvä työpaikka muidenkin tietoisuuteen! Samalla muut kesätyönantajat saavat tietoa siitä, miten kesätyöntekijöitä parhaimmillaan kohdellaan.
Olemme saaneet kesän aikana monta hyvää ehdotusta, mutta vielä on vajaa kuukausi aikaa ilmiantaa oma hyvä kesätyönantajasi. Kilpailun voittajan valitsee työministeri Lauri Ihalaisen johtama raati ja voittaja palkitaan marraskuun alussa.
Elina Havu
Kirjoittaja on Akavan opiskelija-asiamies, joka ei ole ollut kesätöissä viiteen vuoteen, mutta on tehnyt töitä opiskelujen ohella sitäkin enemmän.





