Myöhästelevien junien kanssa sähläämistä, painavien matkalaukkujen raahaamista sekä ständin kasaamista ja purkamista yhä uudelleen – sitä oli Akavan Työelämäkiertue 2011 pelkistetyimmillään. Onneksi kiertäminen ympäri Suomea ei kokonaisuudessaan ole sentään näin tympeää puuhaa. Kaiken kaikkiaan kevään kiertue syntyi kuitenkin mukavista asioista, kuten uusien kivojen ihmisten tapaamisesta, syvällisistä keskusteluista, mielenkiintoisista vaalipaneeleista ja maukkaiden Akava-karkkien syömisestä.

 

Kun aloitin Akavan opiskelijatoiminnan kenttäasiamiehenä vuoden alussa, olin valmistautunut kiireiseen mutta opettavaiseen kevääseen. Kovin väärässä en ollut, vaikkakin pahimmat pelkoni nääntymisestä ja kiertuestressistä jäivät toteutumatta. Aina ei ollut kivaa, kuten vaikkapa silloin kun piti flunssaisena ja nokka räkää valuen vääntäytyä ständille. Tai silloin kun kuuli, että jo valmiiksi myöhässä oleva Pendolino-vuoro onkin peruttu eikä kotiin pääsekään ennen kuin yömyöhään. Tällaisista pienistä takaiskuista huolimatta en kadu päivääkään, että lähdin tähän urakkaan mukaan. Ehkäpä on syytä avata hieman enemmän sitä, mitä Akava Työelämäkiertue 2011 oikeastaan pitää sisällään.

 

Kevätkiertueen laajuus – kymmenen paikkakuntaa ja liki 20 korkeakoulua ympäri Suomea – opettaa paljon. On hauska nähdä, miten erilaisia ja silti niin samanlaisia opiskelijat ovat eri puolilla maata. Ihmisten puhetyyli ja rakennukset vaihtuvat, mutta nuorten kysymykset pysyvät samoina. Huoli kesätöiden löytymisestä ja työuralle pääsemisestä valmistumisen jälkeen koskettaa opiskelijoita niin pohjoisessa, etelässä, idässä kuin lännessäkin. Usein opinnoissa itsessään on jo kylliksi haastetta, mutta kun siinä sivussa pitäisi vielä löytää harjoittelupaikka tai töitä omalta alalta, niin helppoa ei totisesti ole. Juuri sen tähden Akava ja sen liitot ovat jalkautuneet korkeakouluihin vastaamaan opiskelijoitten kysymyksiin.

 

Paras tuki työelämäasioissa sekä opiskelijalle että vastavalmistuneelle on oma liitto. Kiertueella oli hauska seurata, miten moni ständille saapuva ilahtuu silmiin nähden, kun hoksaa paikalla tutun liitton edustajat tai kuulee viimeinkin että mikä olisi juuri se hänen oma liittonsa. Työelämätiedon välittämisen lisäksi uusia opiskelijajäseniäkin tarttui ständeillä liittojen haaviin varsin mukavasti. Myös henkilökunnalle akavalaiset tuntuivat olevan mieluisia vieraita, ainakin moni opettaja tuli ständille puhelemaan työmarkkinatilanteesta ja jotkut vahtimestarit kävivät tavan takaa napsimassa Akava-karkkeja.

 

Usein ständillä ajautui aivan huomaamatta mielenkiintoisiin keskusteluihin opiskelijoitten kanssa. Tällainen juttutuokio saattoi alkaa vaikkapa siitä, kun opiskelija kertoi omasta työnhakutilanteestaan tai ihmetteli ääneen, että ”mikä tuo Akava oikein on, kun nimi kuulostaa niin tutulta”. Äkkiä sitä löysikin itsensä keskeltä korkeakoulu- tai työvoimapoliittista sananvaihtoa. Mikäs sen mukavampaa, sillä samalla pystyi kätevästi kertomaan Akavan näkemyksistä näihin asioihin.

 

Yllättävintä oli ehkä se, miten paljon eri ständipaikat erosivat vilkkaudeltaan toisistaan. Joissain korkeakouluissa esitteet ja muu materiaali suorastaan vietiin käsistä ja pöytien ympärillä oli jatkuva kehä opiskelijoita. Toisinaan taas huomasi seisovansa suuressa tyhjässä aulassa ja etsivänsä turhaan katseellaan Akavasta kiinnostuneita opiskelijoita. Siksi etukäteisellä tiedottamisella ja liittojen omien aktiivien läsnäololla on usein ratkaiseva vaikutus siihen, millainen ständipäivästä muodostuu. Aina tosin sekään ei auta, sillä kaikkia opiskelijoita ei ikävä kyllä saa millään ilveellä kiinnostumaan järjestäytymisestä tai edes hakemaan karamellia ständiltä. Kaikeksi onneksi jokaisella paikkakunnalla tapaamani iloiset ja innostuneet opiskelijat korvaavat monin verroin ne muutamat happamat naamat. 
 

Ständipäivien lisäksi Akavan kevätkiertueeseen sisältyi myös iltatilaisuuksia. Tänä vuonna kiertuepaikkakunnilla järjestettiin yhteistyössä Työeläkevakuuttajat TELA:n kanssa joka tiistai opiskelijoille suunnattu eduskuntavaalipaneeli. Niihin kutsuttiin nuoria korkeasti koulutettuja ehdokkaita keskustelemaan opiskelijoita koskettavista aiheista. Tällaisia olivat esimerkiksi työurien pituus, opiskelijoitten jaksaminen, korkeakouluharjoittelu ja sopiva eläkeikä.

 

Vaikka paneelit olivatkin tilaisuutena erittäin onnistuneita ja ehdokkaiden käymä väittely kiintoisaa seurattavaa, jotain jäi kuitenkin hampaankoloon. Kaikesta mainostamisesta huolimatta yleisöä ei monilla paikkakunnilla saapunut paikalle kourallista enempää. Syitä voi vain pohtia. Kärsivätkö opiskelijat jonkinlaisesta vaaliähkystä vai eikö politiikka yksinkertaisesti enää kiinnosta nuoria? Harmillista joka tapauksessa, sillä vaalipaneelit olivat nuorille ehdokkaille hyvä tilaisuus tuoda esiin omia näkemyksiään ja toisaalta Akava ja TELA saattoivat kysymysvalinnoillaan teroittaa kuulijoille omaa kantaansa asioihin. Joka tapauksessa paneeleita oli kuitenkin hauska järjestää ja vetää, joten sen suhteen niistä jäi oikein hyvä jälkimaku. Minua ainakin yllätti, miten paljon äärimmäisen päteviä nuoria ehdokkaita kaikilla puolueilla oli lähettää paneeleihin. Kiitos vielä kerran kaikille ehdokkaille osallistumisesta!

Jaakko Poikonen

Kirjoittaja toimii opiskelijatoiminnan kenttäasiamiehenä Akavassa.