Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
 

Huhtikuun teemajuttu: Vuosi vapaaehtoisena


Vapaaehtoisena vaikutat. Euroopan komission on nimennyt tämän kuluvan vuoden Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi. Vuoden aikana on tarkoitus tuoda esille kaikkea toimintaa, johon vapaaehtoistyöntekijät osallistuvat. Lisäksi tarkoituksena on rohkaista muita osallistumaan toimintaan. Teemavuoden aikana pyritään myös ratkaisemaan niitä haasteita, joita vapaaehtoistyössä kohtaa. Vapaaehtoistyö ja siihen lähteminen kun eivät aina ole täysin mutkattomia.


Vapaaehtoistyötä voi olla niin monenlaista kuin tekijäänsäkin. Se voi tarkoittaa lähtemistä toiselle puolelle maapalloa rakentamaan koulua tai innostamaan kyläyhteisöä kehittämään toimintatapojaan. Se voi tarkoittaa osallistumista Taksvärkki ry:n keräykseen tai naapurin mummon kanssa käymistä kaupassa. Vapaaehtoisena voi toimia ammattilainen, joka antaa osaamistaan muiden auttamiseksi, opiskelija, joka kartuttaa osaamistaan ja opintoja tai vaikkapa eläkeläinen, joka kokee, että vapaa-aika tulee käyttää hyödyllisesti, muita auttaen. Tärkeintä on kuitenkin se, että tehdään hyvää yksittäisen henkilön, yhteisön tai yhteiskunnan hyväksi.


Vapaaehtoistyö eroaa ns. oikeasta työstä sillä, että se on vapaaehtoista. Vapaaehtoistyössä ideana on tehdä hyvää. Sen pitäisi antaa jotakin toisille, mutta myös itselle. Mielestäni on täysin perusteltua, että vapaaehtoinen on ylpeä tekemästään työstä, siitä saa tulla hyvä mieli. Jos vapaaehtoisena työskentely alkaa tuntua liian raskaalta henkisesti tai fyysisesti, on varmasti aika miettiä vapaaehtoisuuden merkitystä itselle. 


Vaikka vapaaehtoistyö onkin vapaaehtoista ja pyörii vapaaehtoisten voimin, ei sen merkitystä saa unohtaa. Monissa maissa esim. sosiaalipalveluja pyörittää järjestöt ja heidän rekryämät vapaaehtoiset. Myös Suomessa vapaaehtoistyöllä on suuri merkitys. Moni vanhus olisi ilman ystävää, jalkapallo joukkue ilman valmentajaa, yhteisvastuukeräyskin jäisi keräämättä. Vapaaehtoisten tekemä työ tulisi tunnistaa osaksi yhteiskuntamme toimintaa eikä sitä missään nimessä saisi väheksyä vähemmän tärkeäksi työksi.


Hyvät käytännöt käyttöön


Kun ihmiset tekevät hyvää, antavat aikaansa ja vielä ilmaiseksi, pitäisi se tehdä helpoksi. Turhautuminen byrokraattisiin paperisotiin saattaa johtaa siihen, että vapaaehtoinen lopettaa vapaaehtoisuuden jo ennen kuin pääsee edes alkuun. Toisaalta, omat kokemukseni vapaaehtoistyöstä ovat olleet todella vastuullisia. Vapaaehtoistyöntekijänä olen saanut vastuullisia tehtäviä, minuun ja osaamiseeni on luotettu. Ymmärrän huolen siitä, että myös vapaaehtoistyön tulee olla virallista ja kaikkien niin turhauttavien paperienkin tulee olla täytettynä. Erityisesti jos työskentelee ulkomailla, on toki myös itsellekin etu, että paperit ovat kunnossa. Myös vakuutukset!


Monissa järjestöissä vapaaehtoisena toimiminen vaatii erillisen koulutuksen. Näin varmistetaan se, että vapaaehtoinen saa tarvittavan tiedon ja tuen toiminnalleen. Koulutukset ovat usein erittäin laadukkaita ja esimerkiksi opiskelijalle koulutuksesta on varmasti hyötyä myös muissa opinnoissa. Vapaaehtoistoiminnan sekä sen koulutusten vakiinnuttaminen ja kehittäminen ovat myös yksi teemavuoden aihealue. 


Ne paikat joissa itse olen saanut työskennellä vapaaehtoisena, ovat olleet minulle monella tapaa kasvunpaikkoja. Olen saattanut lähteä matkaan oppijana, uuden kokijana, mutta huomannutkin jonkin ajan kuluttua olevani luotettu henkilö, jopa asiantuntija. Varsinkin kehittyvissä maissa vapaaehtoistyöllä on äärimmäisen suuri merkitys. Esimerkiksi monet koulut ja lapsia avustavat järjestöt toimivat vapaaehtoisten voimin. Vapaaehtoisten tuoma apu ja osaaminen tulisikin tunnistaa paremmin. 


Myös teemavuoden tarkoituksena on tuoda esille vapaaehtoistyön merkitystä. 2010 tehdyn eurobarometrin tutkimuksen mukaan lähes kolmasosa eurooppalaisista kertoo osallistuvansa vapaaehtoiseen toimintaan. On siis tärkeää, että vapaaehtoistyö nostetaan jalustalle, sen tekijöitä kiitetään ja huomataan miten suuri merkitys sillä on. Monen järjestön toiminta loppuisi jos vapaaehtoistyöntekijöitä ei olisi.


Vapaaehtoistyön mahdollisuudet


Opiskelijoille vapaaehtoistyö antaa monenlaisia mahdollisuuksia. Itse olen ollut vapaaehtoistyössä ihmisoikeusjärjestössä Costa Ricassa. Vapaaehtoistyö tuli osaksi opintoja, kun se luettiin harjoitteluksi. Jollekin vapaaehtoistyö antaa aiheen ja sisällön opinnäytetyölle. Uskon, että sen voi yhdistää myös moniin yksittäisiin kursseihin. Kun vapaaehtoistyötä tekee osana opintoja, tulee siitä myös tavoitteellista. Yleensä opintojen suorittaminen vaatii tavoitteiden kirjaamista ja sitä kautta se tekee myös vapaaehtoistyöstä tavoitteellista.


Suomessa monet järjestöt hakevat vapaaehtoisia toimijoita joukkoonsa. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin muutaman tunnin työpanoksesta vuosia kestäviin projekteihin.Verkostopalvelun nettisivuilla voi etsiä kaupungeittain eri järjestöjä jotka tarjoavat vapaaehtoistyötä. Kannattaa käydä katsomassa löytyykö omalta paikkakunnalta juuri sinulle sopivaa vapaaehtoistyötä.


Ulkomaille lähtiessä rajoitteena on rohkeus. Jos kaipaa tukea ja apua, kannattaa lähteä vapaaehtoistyöhön jonkin järjestön kautta. Jos taas kaipaa seikkailua, voi hurjapäänä lähteä reissuun ja luottaa siihen, että määränpäässä odottaa jokin järjestö, jossa kaivataan ylimääräistä käsiparia ja suomalaista sisua. Jos kuitenkin vapaaehtoistyö on osa opintoja muistuttaisin, että kaikki asiat kannattaa sopia etukäteen opettajien kanssa ja vielä kirjallisesti ettei vaan käy niin, että opintopisteet jää saamatta.


Innostan ja kannustan kaikkia lähtemään mukaan vapaaehtoistyöhön niillä resursseilla joita kullakin on. Hyvän tekeminen ei tarkoita sitä, että pitäisi antaa kokonainen vuosi elämästä vapaaehtoistyölle, mutta se voi tarkoittaa pieniä tekoja, harvoinkin. Voin kokemuksella kertoa, siitä tulee tosi hyvä mieli!


Enni Räisänen


Kirjoittaja on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n opiskelija-asiamies, AOVAn työjaoston jäsen sekä Taksvärkki ry:n hallituksen jäsen. 





 


Lisätietoja


EVV2011







Vuosi 2011 on nimetty Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuodeksi. 

Vuoden toteutuksen Suomessa koordinoi  Allianssi yhdessä Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:n kanssa. Monet järjestöt sekä vapaaehtoistoiminnan järjestöt nostavat vuoden aikana esille vapaaehtoistoimintaa. 

Klikkaa itsesi teemavuoden sivuille!

Teemavuoden sivulla voi liittyä myös  sähköpostilistalle, jolla tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja osallistumismahdollisuuksista.

Lisätietoja vuodesta antaa projektipäällikkö Karoliina Tikka, etunimi.sukunimi(a)alli.fi, p. 044 722 9353.