Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
 

Ammattiliitto kasvattaa ylpeyttä omasta tutkinnosta

Juha Koponen, 24, Insinööriopiskelijaliitto

Minulle ammattiliittoon kuuluminen tarkoittaa sekä oman tutkinnon että ammatin arvostuksen nostamista. Akavaan kuuluminen saa minut tuntemaan itseni korkeasti koulutetuksi. Insinöörien yhteenkuuluvuutta pidetään yllä muun muassa insinöörilakeilla ja kalvosinnapeilla, joissa on liiton tunnukset. Olen aina ajatellut ammattiliittoon kuulumista vakuutuksena työelämässä. Ongelmien tai työttömyyden kanssa ei koskaan tarvitse jäädä yksin.

Akava on paras vaihtoehto korkeakoulutetulle

Anni Penttinen, 23, Suomen Restonomit

Aloittaessani restonomiopinnot olin jo alan töissä, joten ammattiliitto oli selvä valinta. Hyödyllisten ammattilehtien ja sähköpostien lisäksi liiton edunvalvonta on minulle tärkeää. Voin esimerkiksi tarkistuttaa lakimiehellä työsopimukseni, jotta tiedän, että se on laillinen. Akavalainen ammattiliitto on paras vaihtoehto restonomiopiskelijalle, sillä liitossa osataan pitää parhaiten juuri meidän korkeakoulutettujen puolia. Liittoon kuuluvia yhdistää samanhenkisyys, avoimuus ja sosiaalisuus. On kiinnostavaa kuulla, miten muiden työpaikoilla hoidetaan asiat.

Verkostojen avulla työnhakuun

Aino-Maija Maisonlahti, 21,Sosiaalialan koulutettujen ammattijärjestö Talentia

Kun pääsin opiskelemaan sosionomiksi, äitini sanoi, että minun täytyy heti liittyä ammattijärjestöön. Akavalaiseen ammattiliittoon kuuluminen tarkoittaa hyviä verkostoja. Vaikkapa harjoittelupaikan saaminen on paljon helpompaa, kun tuntee ihmiset. Liitto voi antaa enemmän kuin itse saa, sillä se tarjoaa jäsenmaksun hinnalla jatkuvan turvan, eikä sen jäsenenä tarvitse tehdä mitään. Jos omassa ammattijärjestössä ei osata auttaa, on tukena koko Akava. Sillä on suuri merkitys.

Miksi ei kannattaisi kuulua liittoon?

Jan Hoffman, 24, Tradenomiopiskelijaliitto

Kun kysytään, miksi kuulut ammattiliittoon, vastaan, että miksen kuuluisi. En ole kuullut vielä yhtään hyvää syytä, koska sellaisia ei vain ole. Esimerkiksi työttömyyskassaan kuuluminen tarkoittaa ilmaista rahaa, jos valmistumisen jälkeen jääkin hetkeksi työttömäksi. Olisi hyvä, että ihmiset tietäisivät enemmän ammattiliittojen työstä. Monia etuuksia, kuten lauantailisää, pidetään itsestäänselvyyksinä, mutta ne ovat syntyneet työmarkkinajärjestöjen työn ansiosta. Ammattiliiton tarkoitus on parantaa ihmisten oloja ja ajaa yhteistä etua.

Teksti: Ida Valpas, Mediatalo Opiskelupaikka
Kuvat: Teemu Granström

Viisi syytä liittyä Akavan ammattiliittoon

  1. Voit liittyä työttömyyskassaan jo opiskeluaikana ja kartuttaa siten ansiopäivärahaa työttömyyden varalta.

  2. Jäsenjärjestö tarjoaa oikeudellista neuvontaa ja lakimiespalveluja sekä järjestää jäsenilleen monenlaista koulutusta.

  3. Saat alennuksia esimerkiksi monista lomakohteista, risteilyistä ja polttoaineesta.

  4. Ammattilehtien, nettisivujen ja sähköpostilistojen avulla pysyt kärryillä työelämän kuulumisista, edunvalvonnasta ja ammattikunnan asioista.

  5. Pääset osaksi oman alan asiantuntijayhteisöä ja koko Akavaa. Joukossa on voimaa!


Ammattikorkeakoulujen Akava -esite verkkojulkaisuna



Juha Koponen
Juha Koposen mielestä ammattiliiton jäsenyys tekee hyvää ammatti-identiteetille.
Anni Penttinen
Anni Penttinen pitää Akavaa luontevana paikkana korkeakoulutetuille.Aino-Maija Maisonlahti
Aino-Maija Maisonlahti arvostaa verkostoja, joita hänelle on tullut ammattiliiton kautta.
Jan Hoffman
Jan Hoffmanin mielestä ammattiliittoon jäseneksi liittymiseen on paljon syitä.