Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
Opiskelijat

Suomen paras kesätyönantaja osaa kesätyön hyvät käytännöt

Suomen paras kesätyönantaja -kilpailulla huomioidaan kesätyönantajia, jotka ansaitsevat tunnustusta hyvistä käytännöistään. Sekä korkeakouluopiskelijat että työnantajat voivat tehdä ehdotuksia Suomen paras kesätyönantaja -tunnustuksen saajaksi. 


Kilpailun tavoitteena on herättää keskustelua ja välittää tietoa työpaikkojen hyvistä käytännöistä. Palkinnon myöntää vuosittain asetettava raati, joka käsittelee esitykset esimerkillisistä kesätyönantajista. Työntekijöiden ja työnantajien jättämät ehdotukset käsitellään yhdenvertaisina. Raadin puheenjohtajana toimii työministeri Lauri Ihalainen.


Kesätyöt tärkeä askel työelämään

Opiskelijalle kesätyöt ovat tärkeä osa matkalla kohti työelämää. Suuri osa korkeakouluopiskelijoista on hankkinut jonkinlaista työkokemusta jo ennen opintojen aloittamista, joten he ovat oppineet muutamia työelämän perusasioita. Korkeakouluopintojen edetessä on kuitenkin aika siirtyä oman opiskelualan töihin ja vaativampiin tehtäviin. Oman alan kesätyöt ovat olennainen osa opiskelijan osaamisen ja ammattitaidon kehittymistä.

Kesätyöntekijät pitävät hommat käynnissä

Kesätöillä on moninainen merkitys työnantajalle. Lomakaudella on mahdollista välttää katkoksia toiminnassa kesätyöntekijöiden antaman työpanoksen avulla. Lisäksi kesätyöntekijä tuo mukanaan alansa uusinta tietoa ja kykenee omaksumaan nopeasti uusia asioita.

Kesätyöntekijät luovat työnantajalle hyviä suhteita tulevien rekrytointien näkökulmasta. Jos kesätyöntekijän kokemus työnantajasta on myönteinen, hän tulee töihin mielellään tulevaisuudessakin paikkaan, jonka toimintaympäristön hän tuntee jo entuudestaan. Hänellä on tällöin valmiudet hoitaa vaativiakin tehtäviä työsuhteen alusta saakka.

Tietoa kesätyöntekijälle


Kesätyöt ovat koululaiselle ja nuorelle opiskelijalle tärkeä askel matkalla kohti tulevaisuuden työuraa. Kesätyöpaikka on monella tapaa loistosijoitus. Hyvät kokemukset kesätöistä kannustavat eteenpäin työuralla. Ikävistäkin kokemuksista voi oppia. Kesäansioilla voi rahoittaa opiskelut pitkälle syksyyn. Monet ovat myös jatkaneet tutussa kesätyöpaikassa opintojen ohella osa-aikaisesti ja edenneet siellä vähitellen eteenpäin

Varsinkaan ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotena kesätyön ei tarvitse olla ns. oman alan työtä. Hyödynnä sen sijaan kaikenlainen tarjolla oleva työkokemus.  Ei haittaa ollenkaan, vaikka saisit kesätyöpaikan alalta, jolla et halua työskennellä myöhemmin tai joka ei vastaa koulutustasi. Mikä tahansa työkokemus on arvokas merkintä ansioluetteloon. Vaikka hakisit myöhemmin täysin erilaisia töitä, kesätöissä hankittu kokemus näyttää hyvältä papereissasi.

Ajattele siis työtä mahdollisuutena oppia työelämästä yleisesti, eikä vain omasta alasta. Jatkossa voit hyödyntää tätä työkokemusta ja saada unelmatyön omalta alaltasi.

Kesätöiden aikana ja viimeistään niiden päätyttyä kannattaa pysähtyä pohtimaan, mitä olet oppinut työpaikassasi. Voit esimerkiksi oppia tuntemaan itseäsi paremmin työntekijänä, tunnistamaan omat vahvuutesi ja heikkoutesi sekä kehittää ryhmätyötaitojasi. Kesätyöt valmistavat sinua tulevaisuuden ammattiin ja pärjäämään työelämässä yleensä.

Käytännöt vaihtelevat eri työpaikoilla, mutta muuten työelämän pelisäännöt ovat samat kaikkialla. Työsopimus, työehtosopimus (TES) ja viime kädessä Suomen laki määräävät, miten sinua voidaan kohdella työpaikalla.  Siksi on tärkeää tuntea oikeutensa ja velvollisuutensa työntekijänä.

Työpaikalla paras tuki on luottamusmies, jonka tehtävänä on esimerkiksi valvoa työlainsäädännön ja työehtosopimuksen noudattamista. Mikäli jokin asia työpaikalla askarruttaa, voit luottamusmiehen lisäksi kääntyä aina myös suoraan oman ammattiliittosi puoleen. Mikäli olet epävarma jostain, ota yhteyttä liittoosi ja kysy apua!
Lue lisää hyödyllisiä vinkkejä työelämästä täältä.

Tietoa työnantajalle

Jos tarjoatte korkeakouluopiskelijoille heidän koulutustaan vastaavia töitä ja noudatatte muutenkin hyviä käytäntöjä työnantajana, voitte ilmoittaa itsenne kilpailuun. Raati kohtelee työntekijöiden ja työnantajien tekemiä ehdotuksia yhdenvertaisina.

Työnantajan ilmoittaessa itsensä kilpailuun on kuitenkin hyvä antaa vähintään yhden kesätyöntekijän yhteystiedot. Näin raati voi kuulla myös työntekijän näkemyksen esityksiä käsitellessään.

Opiskelijalle luottamus työnantajaan on keskeinen asia kesätyöpaikan valinnassa. Valitettavan moni opiskelija on joutunut kokemaan tai ainakin kuulemaan väärinkäytöksistä erityisesti kesätyöntekijöitä kohtaan.

Hyviä kesätyökäytäntöjä noudattavat työnantajat ansaitsevat tulla huomioiduiksi! Perusasioiden lisäksi opiskelijalle on tärkeää muun muassa se, että työstä maksetaan asiallinen korvaus ja että hänellä on mahdollisuus kehittyä työssään. Jos yrityksessänne tai yhteisössänne hoidetaan kesätyöasiat esimerkillisesti, kannattaa osallistua kilpailuun. Palkintona on tunnustuksen lisäksi myönteistä huomiota ja halutun työnantajan maineen opiskelijoiden keskuudessa.

Kilpailuun voi ilmoittautua täyttämällä sähköisen lomakkeen, johon pääset oheisesta linkistä.

Suomen paras kesätyönantaja Facebookissa

Kutsu myös kaverisi mukaan!


Kilpailun aikataulu

Raadin puheenjohtaja, työministeri Lauri Ihalainen julkistaa kilpailun voittajan 2.11.2011.

Kesäkuva
 


Kilpailun raati

 

Suomen paras kesätyönantaja -kilpailun raadin puheenjohtajana toimii työminsteri Lauri Ihalainen. 

 

Raadin muut jäsenet ovat AOVAn 1. varapuheenjohtaja Tiina Lehto sekä työjaoston jäsenet Elina Halkola, Kari Hankia, Juha Manu, Katri Haakana ja Enni Räisänen.

 

Raadin sihteerinä toimii Akavan opiskelija-asiamies Elina Havu.


Yhteystiedot

AOVAn 1. varapuheenjohtaja 

Tiina Lehto

tiina.lehto(at)akava.fi

 

Akavan opiskelija-asiamies, raadin sihteeri 

Elina Havu elina.havu(at)akava.fi
puh. 050 341 4894