Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
Opiskelijat

Työttömyyskassa

Mitä hyötyä työttömyyskassasta?

Perustietoa työttömyysturvasta

Suomessa asuva 17–64-vuotias työssä ollut työtön työnhakija voi saada ansioihin sidottua työttömyyspäivärahaa, jos hän täyttää työssäoloehdon ja on ollut työttömyyskassan jäsenenä.

Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on ollut palkkatyössä vähintään 34 viikkoa eli noin 8 kuukautta työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana ja työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja kokoaikatyöstä maksettava palkka on ollut alan työehtosopimuksen mukainen tai vähintään 1 052 euroa kuukaudessa. Käytännöissä on pieniä eroja työttömyyskassojen välillä, joten tarkista omat ehtosi liitostasi.

Ansiosidonnaista päivärahaa ja peruspäivärahaa voi saada enintään 500 päivän ajan. 500 päivän enimmäisajan täytyttyä työtön voi turvautua työmarkkinatukeen, mikäli työtä ei ole edelleenkään löytynyt.

Kerran hankittu työssäoloehto on voimassa, vaikka henkilö työttömyysjaksojen välillä olisi työssä. Jos henkilö on välillä poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta, hänellä ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan ennen kuin hän on uudelleen täyttänyt työssäoloehdon. Työssäoloehdon tarkastelujaksoa (28 kuukautta) voivat pidentää mm. sairaus, päätoimiset opinnot ja lastenhoito. Pidennys voi olla enintään seitsemän vuotta.

Päivärahaa voi saada vasta, kun olet ollut työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana 7 täyttä arkipäivää. Omavastuuajan ei tarvitse olla yhtäjaksoinen, vaan mukaan voi laskea työttömyyspäivät enintään 8 peräkkäisen kalenteriviikon ajalta.


Soviteltu päiväraha

Soviteltuun työttömyyspäivärahaan on oikeus tietyin edellytyksin henkilöllä,
  • joka tekee osa-aikaista työtä, mutta ei kuitenkaan, jos osa-aikaisuus perustuu työntekijän aloitteesta tapahtuneeseen työajan lyhentämiseen;
  • jonka työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta tai jonka työnteko on estynyt toisten työntekijöitten työtaistelutoimenpiteen takia, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa;
  • joka on vastaanottanut enintään 2 viikkoa kestäneen kokoaikatyön; tai
  • jolla on tuloa sivutoimisesta yritystoiminnasta tai omasta työstä.


Sovitellun päivärahan määrä lasketaan siten, että päivärahasta vähennetään 50 prosenttia palkasta tai muusta työtulosta kuukauden tai neljän viikon aikana (sovittelujakso). Sovitellun päivärahan maksamisen edellytyksenä on, että työaika on kuukaudessa enintään 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikatyön ajasta. Lyhennetyn työviikon ja lyhennetyn työpäivän tekijöiltä edellytetään, että viikoittainen työaika on enintään 75 prosenttia kokoaikatyön ajasta. 


Hakijan on toimitettava Kelan toimistoon selvitys työttömyysaikaista tuloistaan. Jos työnantajan palkkatodistuksen odottaminen viivästyttäisi kohtuuttomasti työttömyyspäivärahan tai työmarkkinatuen maksamista, tuki voidaan maksaa myös hakijan itsensä ilmoittamien tulotietojen perusteella (ennakkomaksu). 


Mitä jos ei ole työttömyyskassan jäsen?

Ellei työtön ole työttömyyskassan jäsen, Kansaneläkelaitos maksaa hänelle peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Jos huollettavana ei ole alle 18-vuotiaita lapsia, peruspäivärahan täysi määrä on 24,51 euroa päivässä. Lapsista maksetaan lapsikorotusta työttömyyspäivärahaan. (Lisätietoja www.kela.fi)


Mitä jos on työttömyyskassan jäsen?

Jos työttömäksi jäänyt kuuluu työttömyyskassaan, hän saa kassan maksamaa ansioon suhteutettua päivärahaa. Ansiopäivärahaa maksetaan henkilölle, joka on ollut ennen työttömyyden alkamista vähintään 8 kuukautta työttömyyskassan jäsen ja joka täyttää työssäoloehdon.


Palkansaajan työssäoloehto täytyy, kun henkilö on ollut palkkatyössä 34 viikkoa työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana ja työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja palkka alan työehtosopimuksen mukainen tai vähintään 1052 euroa kuukaudessa.


Kerran hankittu työssäoloehto on voimassa, vaikka henkilö työttömyysjaksojen välillä olisi työssä. Jos henkilö on välillä poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta, hänellä ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan ennen kuin hän on uudelleen täyttänyt työssäoloehdon.


Miten liitytään työttömyyskassaan?

Akavan jäsenjärjestöjen jäsenet voivat liittyä omien liittojen mukaisiin työttömyyskassoihin. Työttömyyskassan jäseneksi voi ja kannattaa liittyä jo opiskeluaikana. Työttömyyskassaan voi liittyä, kun henkilö on työsuhteessa. Kassaan kannattaa liittyä heti, kun opintojen aikana aloittaa työsuhteessa, koska työttömyyskassaan ei voi liittyä takautuvasti. Työssäoloehtoa voi kartuttaa kaikesta työstä, kun se täyttää työssäoloehdon määritteet.


Lisätietoja

Työttömyyskassa-asioista saat lisää tietoa omasta liitostasi. Voit myös olla yhteydessä Akavan opiskelija-asiamieheen Maria Rantaan.