Akavan pääsivuille Ι Tekstiversio Ι Palaute Ι Tekstin koko: Pienennä Suurenna
Akavan uutisia

21.5.2013 Korkeasti koulutetut jäävät nuorisotakuun ulkopuolelle

Korkeasti koulutetut nuoret aikuiset jäävät vuoden alussa voimaan tulleen nuorisotakuun ulkopuolelle. Edistysaskelia on toki otettu, mutta työllistämistoimista puuttuvat yhä korkeasti koulutetuille räätälöidyt palvelut.

Lue lisää

17.5.2013 Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo

Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo maaliskuussa, muistuttaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. – Kaikki eväät sopimukseen olivat pöydällä maaliskuun neuvotteluissa. Palkansaajilla oli valmius hakea maltillinen ratkaisu, mutta sitä ei syntynyt. Tuolloin palkansaajaliike oli ajurina, nyt me emme ole se osapuoli, joka ryntää ensimmäisenä ohjastamaan uutta yritystä, Fjäder sanoo.

Lue lisää

16.5.2013 Pohjoismaille kestävä strategia kasvun ja työllisyyden tueksi

Pohjoismainen yhteistyömalli toimii hyvin ja saa kansainvälistä kiitosta. Mutta kiitoksiin ei voi tuudittautua. Pohjoismaiden hallitusten on huolehdittava yhteistyön perinteistä ja kehitettävä niitä, jotta kykymme sopeutua työmarkkinoiden muutoksiin paranee entisestään.

Lue lisää

15.5.2013 Akava hakee palvelupäällikköä

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen palvelupäällikköä, joka vastaa palveluiden kehittämisestä ja liittorajat ylittävän yhteistoiminnan kehittämisestä Akavan jäsenjärjestöille. Tavoitteena on saada aikaan yhteistoimintaa ja -palveluja, jotka tuottavat kustannushyötyjä liitoille ja parempia palveluja liittojen jäsenille.

Lue lisää


follow us on Twitter






Työstä pitää maksaa

On se aika vuodesta, kun korkeakouluharjoittelut puhututtavat.

Tuhannet opiskelijat siirtyvät kesän kynnyksellä työpaikoille
suorittamaan tutkintoon kuuluvaa harjoittelua, usein kesätöiden
tekemisen sijaan. 

Lue lisää…



Akavan opiskelijat

Akavassa on 108 000 opiskelijajäsentä – lähes viidesosa kaikista akavalaisista. Akava toimii liittojen keskusjärjestönä ja Akavan opiskelijatoiminta koordinoi jäsenjärjestöjen yhteisen opiskelijatoiminnan edunvalvontaa ja näkyvyyttä.
Lue lisää Akavan opiskelijatoiminnasta...

rss Ajankohtaista

25.4.2013 Kesätyöläisten oikeudet kuntoon – Kesäduunari-info auttaa

SAK:n, STTK:n ja Akavan Kesäduunari-info aukeaa ensi viikolla. Maksuton palvelu auttaa nuorten työsuhteisiin liittyvissä asioissa jo yhdeksättä kertaa.

Lue lisää

 

8.4.2013 Akavan opiskelijat lisää vaikuttamistyötään korkeakouluissa

Akavan opiskelijat vahvistaa toimintaansa Suomen korkeakoulukentällä. Akavan opiskelijat ovat tavanneet sekä Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n hallituksen että Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:n hallituksen.

Lue lisää

25.3.2013 Akava Camp Haaga-Helia ammattikorkeakoululla 26.3.2013: Työelämätietoa ja vinkkejä kesätöiden hakemiseen

Akava Camp -korkeakoulukiertue vierailee Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Pasilan yksikössä tiistaina 26.3.2013 kello 9.30–14.30. Kiertuepiste sijaitsee Haaga-Helian Pasilan yksikössä tapahtumatorilla osoitteessa Ratapihantie 13.

Lue lisää

12.3.2013 Akava Camp Oulun yliopistolla 20.3.2013: Työelämätietoa ja vinkkejä kesätöiden hakemiseen

Akava Camp -korkeakoulukiertue vierailee Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella keskiviikkona 20.3.2013 kello 9.30–14.30. Kiertuepiste sijaitsee Linnanmaan kampuksen keskusaulassa.

Lue lisää


Akavan opiskelijat Facebookissa



Ajankohtaista Akavalainen-lehdessä

12.4.2013 Akavalainen 2/2013 on ilmestynyt – teemana nuoret

Akavalainen-lehden tuore numero nostaa esiin muun muassa nuoret, freelancerit, etätyön ja syntipukki-ilmiön.

Lue lisää

 

15.2.2013 Akavalainen 1/2013 on ilmestynyt – teemana työmarkkinatilanne ja tulevaisuus

Vuoden ensimmäinen Akavalainen keskittyy työmarkkinatilanteeseen ja ratkaisuihin, joilla Suomen tulevaisuuden suunta määritellään. Lehdessä esitellään rakenteelliset uudistukset, joilla Akava pidentäisi työuria ja lisäisi työllisyyttä. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies esittää haastattelussaan omat vaatimuksensa muun muassa nollasopimuksista. Hän kuitenkin vakuuttaa EK:n sitoutumista kolmikantaan.

Lue lisää

 

Miten kävi kesätyömarkkinoilla?

Teetkö kesätöitä vai opiskeletko kesällä?


Akavan opiskelijat on Facebookissa

  • Seuraa Akavan opiskelijoiden toimintaa ja kuulumisiaa ynnä muuta ajankohtaista opiskelumaailmasta Akavan opiskelijoiden Facebook-sivuilta.


Akavan opiskelijat Facebookissa