Edunvalvontaa valtakunnallisella tasolla


Akavan valtakunnallinen edunvalvonta jakaantuu lainsäädännön kolmikantaiseen valmisteluun, jota tehdään valtiovallan ja eri ministeriöiden kanssa, ja kaksikantaiseen sopimusten ja suositusten tekoon työnantajakeskusjärjestöjen kanssa.

Keskusjärjestöjen painopiste on siirtynyt työmarkkinatoiminnassa erityisesti kolmikantaiseen lainsääsädännön valmisteluun. Edunvalvonnan kannalta keskeisiä ovat myös valtion ratkaisut, jotka liittyvät akavalaisten ostovoimaan ja verotukseen. Akavan jäsenten ostovoiman tulee kehittyä vanhojen EU-maiden tasolle.

Työelämään ja sosiaaliturvaan liittyviä ratkaisuja neuvotellaan ja toteutetaan kolmikantaisella valmistelulla. Tämä työllistää koko akavalaista edunvalvontakenttää. Maan hallitus on nimennyt kymmeniä valmistelu- ja työryhmiä, joissa on Akavan edustaja.

Elinkeinopoliittinen ja yrittäjyyden edunvalvonta Akavassa

Akavan tavoitteena on vahvistaa Suomen kansainvälistä, kansallista ja alueellista elinkeinopoliittista kilpailukykyä korkeasti koulutettujen akavalaisten ammattialojen kannalta myönteiseen suuntaan. Akava laatii selvityksiä, tekee keskustelunavauksia ja aloitteita sekä vaikuttaa kansalliseen ja EU-tason asioiden valmisteluun elinkeinopolitiikan kysymyksissä.


Korkeasti koulutetun sekä akavalaisen yrittäjyyden kokonaisvaltaisesta edunvalvonnasta vastaa Akavan hallituksen alainen elinkeinopoliittinen toimikunta. Yrittäjyyden lisäksi toimikunta käsittelee laajasti elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaan, aluekehittämiseen ja ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen liittyviä kysymyksiä. Toimikunnan yhteydessä toimii kaksi jaosta.


Akavan ammatinharjoittajien ja yrittäjien jaosto AYJ koostuu jäsenjärjestöjä edustavista yrittäjistä, jotka ovat aktiivisesti mukana oman järjestönsä yrittäjävaliokunnan toiminnassa, ja yrittäjäedunvalvonnasta vastaavista jäsenjärjestöjen laki- tai asiamiehistä. Ammatinharjoittajien ja yrittäjien jaosto muun muassa seuraa ja analysoi säännöllisesti akavalaisten itsensä työllistämisen kehitystä ja toimintaedellytyksiä. LIsäksi se seuraa yrittäjyyttä koskevaa lainvalmistelua ja vaikuttaa siihen sekä järjestää ammatinharjoittajille ja yrittäjille koulutusta.


Akavan julkisen sektorin jaosto JSJ koostuu jäsenjärjestöjen toimihenkilöistä. Jaoston tehtävä on seurata jakavalaisten ammatinharjoittajaryhmien neuvotteluasemaa ja vahvistaa sitä julkisen sektorin ostopalveluhankinnoissa.


Useassa Akavan jäsenjärjestössä toimii lisäksi yrittäjävaliokunta, joka hoitaa oman alan yrittäjien edunvalvontaa.