rss Maailman tuulia - uutisia kansainvälisestä toiminnasta

18.5.2010 15.30

Ammattijärjestötoimijoita vainotaan Iranissa

Kansainvälinen palkansaajien järjestö ITUC on esittänyt paheksuntansa iranilaisen opettajan ja ay-aktiivin teloituksesta. ITUC:n saamien tietojen mukaan opettaja Farzad Kamangar tuomittiin vankeuteen oikeudenkäynnin jälkeen, joka ei täyttänyt kansainvälisiä tai paikallisia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.

Kamangar ja neljä muuta vankia teloitettiin 9.5. Iranissa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalilla on parhaillaan meneillään vetoomuskampanja vangitun ammattiyhdistystoimijan ja ihmisoikeuksien puolustajan Mansour Ossanlun vapauttamiseksi. 

ITUC on kirjelmöinyt jo useaan kertaan Iranin presidentille viranomaisten tekemistä hyökkäyksistä itsenäisiä ay-aktiiveja vastaan. Se on kiinnittänyt huomiota painostuksen lisääntymiseen Iranin kansalaisia kohtaan, joka on erityisesti kohdistunut ammattijärjestöjen toimijoihin. ITUC on voimakkaasti vastustanut ay-toimijoiden vastaista kampanjaa.

ITUC tuomitsi Kamangarin teloituksen kirjeessään Iranin presidentille. Samalla se ilmaisi myös paheksuntansa Kamangarin perheen epäinhimillisestä kohtelusta, sillä heille ei ilmoitettu etukäteen teloituksesta. ITUC:n pääsihteeri Guy Ryder toteaa kirjeessään:
-ITUC on järkyttynyt Farzad Kamangarin kohtelusta. Vangitut ay-aktiivit on vapautettava ja kaikki vangitsemisuhkaukset riippumattomia ay-aktiiveja ja heidän laillista toimintaansa kohtaan on peruutettava. ITUC on vedonnut Iranin presidenttiin jotta hän pysäyttää kaikki painostustoimet ja ihmisoikeuksien loukkaukset ammattijärjestöjen jäseniä kohtaan. ITUC ottaa asian esille Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yhdistymisvapautta koskevassa komiteassa, sillä kyseessä on räikeä ILO:n periaatteiden loukkaus. Lisäksi ITUC on vedonnut kaikkiin jäseniinsä tämän epäinhimillisen teon tuomitsemiseksi.

Lisätietoja:
ITUC:in englanninkielinen kirje aiheesta
Amnestyn vetoomus iranilaisen ammattiyhdistysaktiivin Mansour Ossanlun vapauttamiseksi



Palaa otsikoihin





Uutisia muilta foorumeilta

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean uutisia ETSK-Info

Palkansaajaliikkeen maailmanlaajuinen uutispalvelu
www.labourstart.org




Tietoa Intian taloudesta ja työelämästä

Intia-raportti kuvaa Intian taloutta ja työmarkkinoiden tilaa ja tarjoaa esimerkin globalisaation laajenemisesta palvelutuotantoon.
Akava on tilannut raportin Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskukselta (SASK). Raportin on kirjoittanut tutkija Heikki Kehälinna.

Lue lisää:
Ihmeellinen Intia: uusi talous - vanhat ongelmat (verkkojulkaisu)

Ihmeellinen Intia: uusi talous - vanhat ongelmat

Akavan EU-tavoitteet 2009–2014

Akavalla on asettanut omat tavoitteet Euroopan unionin seuraavalle vaalikaudelle. Lue oheisesta dokumentista, millaista  Eurooppaa Akava tavoittelee
Akavan EU-tavoitteet
Osaajien Eurooppa - Akavan EU-tavoitteet 2009–2014