Maailman tuulia - uutisia kansainvälisestä toiminnasta
10.5.2010 13.00
Brittivaaleilla suoraa vaikutusta Suomenkin työelämään
Iso-Britannian äskeisillä parlamenttivaaleilla on suoraa vaikutusta työmarkkina-asioihin Suomessakin. Kolmella pääpuolueella – konservatiivit, työväenpuolue, liberaalit – on näkemyseroja EU-politiikassa, erityisesti työelämän kysymyksissä. Ristiriitojen kohteena ovat olleet unionin työmarkkinatoiminta laajasti ottaen sekä yksittäisinä aiheina erityisesti työaikadirektiivi ja perusoikeusasiakirja.
Iso-Britannialla oli 1990-luvulla erivapaus Euroopan unionin työmarkkina- ja sosiaalitoiminnasta. Se alkoi 90-luvun alun konservatiivisen pääministerin John Majorin aikana ja päättyi muutamaa vuotta myöhemmin työväenpuolueen tultua valtaan Tony Blairin johdolla. Tuona aikana maa ei osallistunut unionin työ- ja sosiaalilainsäädännön luomiseen eikä toimeenpannut uusia direktiivejä. Esimerkiksi European Works Council (EWC) –direktiivi tuli Britanniassa voimaan vasta erivapauden päätyttyä. Se koskee eurooppalaisia yritysneuvostoja ja työntekijöiden tiedottamista ja kuulemista.Nyt vaalivoittaja konservatiivit haluaisivat vastaavan erivapauden. Liberaalit ja työväenpuolue eivät. Erivapaus vaatisi kaikkien muiden jäsenmaiden hyväksynnän, joten mahdollinen konservatiivihallitus johtaisi tiukkoihin neuvotteluihin muun EU:n kanssa.
Unionin uuden perussopimuksen, Lissabonin sopimuksen myötä eurooppalainen perusoikeusasiakirja tuli oikeudellisesti sitovaksi. Se velvoittaa EU:n toimielimiä sekä unionilainsäädäntöä soveltavia jäsenmaita kunnioittamaan mm. lakko- ja järjestäytymisoikeutta. Konservatiivit haluaisivat maan kokonaan irti kyseisestä asiakirjasta, mutta kaksi muuta suurpuoluetta eivät. Työväenpuolue tosin oli vesittämässä perusoikeusasiakirjaa, kun sitä tehtiin.
Kamppailu työaikadirektiivin uudistamisesta on alkamassa uudestaan. Se on parhaillaan lausunnoilla työmarkkinajärjestöissä komission kysymysten pohjalta, mutta se päätynee myöhemmin Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston päätettäväksi. Iso-Britannian hallitus vastusti työaikasuojelun parantamista jo 1990-luvun alkupuolella, kun direktiivistä päätettiin. Sama linja on jatkunut sen viime vuosien käsittelyssä – hallituksen väriin katsomatta.
Maan tulevalla hallituspohjalla voi silti olla vaikutusta työaikadirektiivin jatkoon. Liberaalien kanta ei ole tiedossa, työväenpuolue saattaa olla valmis sovitteluratkaisuun, mutta konservatiivit tarjonnevat kovimman vastarinnan kaikille sovitteluyrityksille.
Joka tapauksessa Britannian ja koko EU:n yksi merkittävä kitkakysymys on jatkossakin työelämä. Tämä tietää mielenkiintoisia aikoja – olipa tuleva brittihallituspohja millainen tahansa.










