28.12.2009 13.30
Kestävää kehitystä edistetään kauppasopimuksin
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY pohti kokouksessaan kestävän kehityksen ja työntekijöiden oikeuksien edistämistä kauppasopimuksissa. Tavallisista vastaväitteistä huolimatta – protektionismiepäilyt, kehitysmaa-asema tai sisäisiin asioihin sekaantumisen pelko – Euroopan komissio pyrkii kuitenkin sisällyttämään kestävän kehityksen kauppasopimuksiin. Eurooppalainen ja kansainvälinen ay-liike pitävät kauppasopimuksia tärkeänä keinona edistää työntekijöiden oikeuksia.
Euroopan komission kantana on ollut, että sopimuksiin ei tule sisällyttää kestävän kehityksen osalta samanlaista riitojen ratkaisumallia kuin muissa kauppasopimuksen osissa. Euroopan unioni luottaa kansainvälisiin sopimuksiin sitoumuksina, mutta Yhdysvallat ja Kanada haluavat niihin mukaan sanktioita.
Kauppaa ja työntekijöiden oikeuksia voi edistää rinnakkain
Palkansaajien maailmantason kattojärjestö ITUC:in näkemyksen mukaan yhteys kaupan ja työntekijöiden oikeuksien välillä on kohentanut tilannetta monissa maissa. EU on myöntänyt vähiten kehittyneille maille yleisen tullietuusjärjestelmän (Generalized System of Preferences GSP) mukaisia etuuksia ja Yhdysvallat vastaavia etuuksia. Vaikutukset näkyvät esimerkiksi Georgiassa, Valko-Venäjällä ja El Salvadorissa. Ne ovat lisänneet myös Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusten ratifiointia. Etuusmekanismia tarkistetaan piakkoin, mutta etuuksien tason säilyttäminen on jatkossakin tärkeää EAY:lle ja EU-komissiolle.
EU:n ja Etelä-Korean sopimuksessa laaja kestävän kehityksen luku
Euroopan unionin ja Etelä-Korean välisessä kahdenvälisessä sopimuksessa on laaja kestävän kehityksen luku, minkä toivotaan viitoittavan tulevien sopimusten linjauksia. Komission tavoitteena on luoda keskusteleva, rakentava prosessi ympäristö- ja työvoima-asioista Etelä-Korean kanssa.
EAY pitää kestävän kehityksen lukua hyvänä, vaikka Etelä-Korean todellisesta sitoutumisesta on epäilyksiä. Maa ei ole ratifioinut kaikkia ILO:n perussopimuksia ja on epäselvää, kuuluuko Koreoiden yhteinen Kaesongin vapaakauppa-alue sopimukseen. Alueella on voimassa Pohjois-Korean lainsäädäntö ja töitä tehdään orjuutta muistuttavissa olosuhteissa.
Kolumbian ihmisoikeustilanne vaikeuttaa neuvotteluja
Komissio jatkaa neuvotteluja kestävästä kehityksestä Kolumbian kanssa, joka on EU:n GSP-järjestelmän piirissä. Komissio edellyttää sitoumuksia kestävän kehityksen edistämisestä kauppasopimuksiin, mutta neuvottelut ovat olleet vaikeita. Kolumbia on ay-aktiiveille edelleen maailman vaarallisin maa. Vuonna 2008 maassa murhattiin 49 ay-aktiivia, mutta suurimmassa osassa tapauksista ketään ei ole tuomittu. Ihmisoikeuskysymykset ovatkin vaikeuttaneet Yhdysvaltojen, Kanadan ja Norjan kahdenvälisiä neuvotteluja vapaakauppasopimuksista Kolumbian kanssa.
Kanadassa provinssien välillä eroja käytännöissä
EU käy Kanadan kanssa laajoja neuvotteluja kauppasopimuksesta, johon molemmat osapuolet haluavat kunnianhimoisen kestävän kehityksen luvun. Kanada ei kuitenkaan ole ratifioinut kaikkia ILO:n perussopimuksia. Ongelmana ovat tiettyjen provinssien käytännöt, erityisesti vankityövoiman suhteen.
Ukraina kaihtaa perusooikeuksien sisällyttämistä kauppasopimukseen
EU:n kauppasopimus Ukrainan kanssa on osa laajempaa assosiaatiosopimusta ja neuvotteluja on käyty pitkään – myös kestävästä kehityksestä. Komissio pyrkii saamaan kauppaosioon perusoikeusosion korostaakseen kestävän kehityksen ja kaupan yhteyttä. Ukraina katsoo kuitenkin pelkän ihmisoikeusosion riittävän. EAY pitää neuvotteluja tärkeinä, koska ne viitoittavat neuvotteluja entisten neuvostotasavaltojen kanssa.
Aasiassa neuvotteluissa ongelmia
Kestävä kehitys hiertää EU:n ja Intian välisiä vapaakauppasopimusneuvotteluja: Intia ei halua asiasta neuvotteluja tai mainintaa sopimukseen. Asiaan pyritään löytämään uusia lähestymistapoja. Kaakkois-Aasian ASEAN-maiden kanssa neuvottelut ovat jäissä, mutta Singaporen kanssa neuvoteltaneen kahdenvälisesti.
Talouskumppanuussopimuksia työn alla
EU käy useiden maiden kanssa talouskumppanuussopimusneuvotteluja (Economic Partnership Agreement EPA), mutta sopimus on allekirjoitettu vain Karibian maiden kanssa. Libyan kanssa käydään neuvotteluja, joiden osana on kestävä kehitys ja kansalaisyhteiskunnan osallistuminen. Kiinan kanssa neuvoteltavaan yhteistyösopimukseen pyritään saamaan mukaan kestävä kehitys -osio. Esimerkiksi Uusi-Seelanti on sisällyttänyt erillisen luvun kaupasta ja työntekijöistä Kiinan kanssa tekemäänsä sopimukseen, joten aiheesta on mahdollista keskustella.
Palaa otsikoihin