Maailman tuulia - uutisia kansainvälisestä toiminnasta
12.6.2010 9.00
Lapsityön vähentyminen on hidastunut
Kansainvälistä lapsityön vastaista päivää vietetään 12. kesäkuuta. Lapsityön vähentyminen on hidastunut, toteaa Kansainvälinen työjärjestö ILO tuoreessa raportissaan maailman lapsityötilanteesta vuosina 2004–2008. Työtä tekevien lapsien määrä vähentyi 222 miljoonasta 215 miljoonaan, eli kolme prosenttia. . Raportti nostaa esiin huolen globaalin talouskriisin vaikutuksesta lapsityön vastaisen ohjelman toteutumiseen: ILOn tavoite on poistaa lapsityön pahimmat muodot vuoteen 2016 mennessä.
Työtä tekevistä yli 200 miljoonasta lapsesta yli 100 miljoonaa työskentelee vaarallisissa olosuhteissa, joissa loukataan perusoikeuksia. Tärkeimmät yleissopimukset ovat ILO:n sopimus 138, joka työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää sekä sopimus 182 lapsityön pahimpien muotojen kieltämisestä ja välittömiä toimia niiden poistamiseksi, joka tuli voimaan 10 vuotta sitten.Esimerkiksi Marokossa 50 000 lasta työskentelee kotiapulaisena usein orjatyön kaltaisissa olosuhteissa. Heistä suuri osa on alle 12-vuotiaita ja lukutaidottomia. Heidät on myyty kauas usein syrjäisiltä alueilta sijaitsevista kodeistaan. Uzbekistanissa sadattuhannet koululaiset pakotetaan vuosittain puuvillapelloille töihin sadonkorjuuseen, usein vaarallisiin olosuhteisiin. Arvioiden mukaan pellolle pakotetaan töihin puolesta puoleentoista miljoonaa lasta, jotka käyvät 5.–11. vuosikurssia. Keski-Afrikan tasavallassa alle puolet lapsista käy ala-astetta ja puolet tekee töitä, usein epävirallisella sektorilla. Kambodzhassa yli 313 000 lasta työskentelee lapsityön pahimmissa muodoissa kuten prostituutiossa tai huumekaupassa – maan talouskasvusta huolimatta.
Usein lapsityön käyttöä säätelevät lait ovat kunnossa, mutta käytännön toimeenpano ontuu pahasti. ILO:n kansainvälisten työelämän standardien mukaan 15–17-vuotiaat voivat tehdä kevyttä ja vaaratonta työtä. Monet lapset, vanhemmat ja työnantajat eivät tätä tiedä tai vain jättävät sen huomiotta. Usein lapsityön lopettaminen vaatii, että perheille taataan toimentulo muilla tavoin. Monet perheet haluaisivat lähettää lapsensa kouluun, mutta ovat riippuvaisia lasten tuomasta toimeentulosta.
ILO on vastannut haasteisiin esimerkiksi perustamalla toimeentulo-ohjelmia, joissa aikuisia kannustetaan yhteistyöhön ja perustamaan säästöryhmiä. Säästöt mahdollistavat kohtuuhintaisten lainojen saamisen ja pienimuotoisen yritystoiminnan, jonka avulla perheiden toimeentuloa voidaan parantaa ja lapsityötä vähentää.
Kuukausi sitten Haagissa pidettiin laaja lapsityön vastainen konferenssi, jossa tehtiin suunnitelma lapsityön pahimpien muotojen poistamiseksi vuoteen 2016 mennessä. Konferenssin taustalla oli ILO:n tuorein raportti lapsityöstä, joka nosti esiin huolen kehitystahdin hidastumisesta ja aiemmin asetetun tavoitteen karkaamisesta saavuttamattomiin. Suunnitelmassa esitetään neuvoa-antavia periaatteita sekä toimenpiteitä, joita hallitukset, työmarkkinajärjestöt, kansalaisyhteiskunta ja kansainväliset järjestöt voivat toteuttaa. Lisäksi YK:n vuosituhattavoitteet ja Unescon Koulutusta kaikille - kampanjan tavoitteet ovat tärkeitä. Köyhyys, koulutus ja lapsityö ovat tiiviisti yhteydessä.










