Maailman tuulia - uutisia kansainvälisestä toiminnasta
8.3.2012 Tänä vuonna työn alla Euroopan unionissa
Euroopan unionin toimielimissä on tänä vuonna käsittelyssä noin puolensataa Akavan näkökulmasta tärkeää hanketta, direktiiviä tai vastaavaa – jokseenkin yhtä paljon kuin edellisvuosina. Tänä vuonna tehdään kuitenkin talouspolitiikassa tärkeimpiä päätöksiä sitten 1990-luvun alun sekä käsitellään poikkeuksellisen paljon osaamiseen liittyviä asioita. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä työn alla olevista aiheista.
8.2.2012 Vähimmäispalkka puhuttaa eurooppalaista ay-liikettä
Pohjoismaiden ammatillinen yhteisjärjestö PAY piti tammikuussa seminaarin vähimmäispalkoista. Tätä kestoaihetta puidaan tällä viikolla ETUCin jäsenjärjestöjen puheenjohtajien tapaamisessa. Esimerkiksi Saksassa on lakisääteiselle vähimmäispalkalle kannatusta kiihtyvän palkkakilpailun takia.
24.11.2011 Tietoa maahanmuuttajien asemasta Suomen työmarkkinoilla: lisää huomiota ammatillisen identiteettiin
Akavan, SAK:n ja STTK:n haastattelututkimus kartoitti viron- ja venäjänkielisten maahanmuuttajien kokemuksia ammattiliitoista ja suomalaisesta työelämästä. Tutkimukseen haastateltiin 60 pääkaupunkiseudulla asuvaa eri aloilla työskentelevää maahanmuuttajaa, jotka ovat järjestäytyneet ammattiliittoihin. Tutkimuksen toteutti SAK:n maahanmuuttoasiantuntija Eve Kyntäjä. Tutkimus on osa Itämeren työmarkkinayhteistyöhanketta Baltic Sea Labour Network. EU-rahoitteinen hanke käsittelee rajat ylittäviä työmarkkinakysymyksiä Itämeren alueella.
7.11.2011 EAY:n naiskomitea valitsi uuden puheenjohtajan ja pohti talouskriisin vaikutuksia
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY:n naiskomitean uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Norjan LU:ta edustava Karin Enodd. Enoddilla on vahvaa kansallisen tason osaamista ay-toiminnasta ja useamman vuoden kokemus EU-tason vaikuttamisesta.
19.10.2011 Applen hankintaketjussa kyseenalaisia lenkkejä: Foxconn siirsi kehnot työolot Kiinan sisämaahan
Apple ei noudata omaa vastuullisuusohjeistoaan eikä huolehdi työntekijöistä, joiden oikeuksia loukataan, paljastaa tuore tutkimusraportti.
9.6.2011 Tuore julkaisu kartoittaa maailmanlaajuisesti ammattiyhdistysoikeuksien loukkaukset
Kolumbia ja Amerikan manner pitävät kärkeä ammattiyhdistysaktiivien murhissa ja painostuksessa. Tämä ja monta muuta faktaa ammattiyhdistysoikeuksien tilasta käy ilmi palkansaajien maailman kattojärjestö ITUC:in tuoreesta vuosiraportista. Raportti julkaistiin vastikään Kansainvälisen työjärjestö ILO:n työkonferenssin yhteydessä. Vuosiraportti kartoittaa tällä kertaa 143 maan tilanteen.
6.6.2011 ILO:n työkonferenssi koolla Genevessä: tuhansia delegaatteja työelämäasioita puimassa
Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sadas työkonferenssi aloitti useamman viikon kokousmaratoninsa Genevessä. Vuosittain kokoontuva työkonferenssi on ILO:n ylin päätöksentekoelin, jonka tehtävänä on kehittää uusia sopimuksia ja suosituksia työelämän kehittämiseksi sekä valvoa niiden toimeenpanoa. Kansainvälinen työjärjestö ILO on vanhin ja ainoa kolmikantainen YK-järjestö. ILO:n sopimukset ja suositukset ovat pitkälti Suomenkin työlainsäädännön pohjana. Konferenssiin osallistuu vuosittain Suomesta kolmikantakomitea, jossa on mukana Akavan edustaja.
26.5.2011 ETUCin kongressi linjasi toiminnan suuntaviivoja
Talouskriisi, toiminnan linjaukset ja henkilövalinnat olivat keskeisiä teemoja, kun Euroopan palkansaajien keskusjärjestö ETUC oli koolla kongressissa 16.-19.5.2011 Ateenassa. Akava painotti korkeaa osaamista.
5.5.2011 Bangalore – koko maailman toimisto
Intiassa mittasuhteet ovat suomalaisittain huimaavia. Maan IT-keskus ja maailman ulkoistamiskeskus on 10 miljoonan asukkaan Bangalore. Bangaloren kasvu ulkoistamiskeskukseksi alkoi 90-luvulla osittain sattumien kautta. Osansa oli toki Intian talouden avautumisella sekä teknologisen kehityksen tarjoamilla ulkoistamismahdollisuuksilla. IT-ala työllistää kaupungissa suoraan satoja tuhansia työntekijöitä, välillisesti jopa miljoonia. IT-alan osuus on koko Intian BKT:sta noin 5 %.
Euroopan palkansaajien keskusjärjestö (European Trade Union Confederation ETUC) kokoontuu toukokuun puolivälissä etsimään sopua järjestön toimintalinjauksista lähivuosille. Ajankohtaiset tapahtumat antavat ETUCille aihetta pohtia muun muassa sitä, miten ay-liike voi tukea kansalaisyhteiskunnan rakentamista arabimaissa.










