Akavan historiaa
Akava on toiminut yli 60 vuotta akateemisesti koulutettujen keskusjärjestönä. Se on kasvanut pienestä akateemisten virkamiesten järjestöstä merkittäväksi työmarkkinakeskusjärjestöksi ja yhteiskuntavaikuttajaksi. Akavassa on nykyisin yli 500 000 jäsentä.
Akavan varsinainen toiminta alkoi ensimmäisestä vuosikokouksesta, joka pidettiin 10.4.1951. Ensimmäiseksi Akavan puheenjohtajaksi valittiin professori Risto Niini. Akava rekisteröitiin vuonna 1954 itsenäiseksi keskusjärjestöksi. Tuolloin jäsenmäärä oli 19 000.
Valtion virkamiesten edunvalvonta aluksi keskeistä
Akava keskittyi kahden ensimmäisen toimintavuosikymmenensä
aikana lähes yksinomaan valtion virkamiesten etujen ajamiseen ja menestyi tässä
suhteellisen hyvin. Tosin palkkakehitys ei ollut tasaista eikä 1940-luvulla
syntynyttä ”jälkeenjääneisyyttä” onnistuttu kuromaan umpeen. Suurimmat
saavutukset olivat vuonna 1956 myönnetyt useiden kymmenien prosenttien
suuruiset palkankorotukset ja vuonna 1964 säädetty menettelytapalaki
lähtötasotarkistuksineen, jotka johtivat suuriin palkankorotuksiin. Virkapalkat
sidottiin tuolloin yleiseen ansiokehitykseen ja korotukset myönnettiin
prosenttikorotuksina, jotka suosivat akavalaisia virkamiehiä.
Politisoituminen 1960-luvulla heikensi akavalaisten asemaa
Koulutettujen palkansaajien asema alkoi kuitenkin järkkyä
1960-luvun lopulla. Saatuaan suurvoiton vuoden 1966 eduskuntavaaleissa SDP muodosti
kansanrintamahallituksen keskustapuolueen ja SKDL:n kanssa. Alkoi
vasemmiston ja keskustan hallitusyhteistyö, joka kesti yli kaksikymmentä
vuotta. Vasemmiston vaalivoitto kiihdytti yleistä yhteiskunnallista
politisoitumista ja johti ”porvarillisen hegemonian” vastaiseen taisteluun.
Siihen liittyivät pyrkimykset siirtää yrityksiä sekä korkeakouluja ja muita
oppilaitoksia työväestön ja opiskelijoiden valtaan.
Yhteiskunnallisen kuohunnan myötä akavalaisten asema heikkeni 1960–1970-luvuilla, jolloin palkkaerot eri palkansaajaryhmien välillä kaventuivat: akateemisten virkamiesten reaalipalkat laskivat jopa kolmanneksella kymmenessä vuodessa. Akavan puheenjohtaja Juhani Salminen taisteli erilaisia ”vasemmistovirtauksia” vastaan. Hänen aikanaan Akavaa ryhdyttiin kehittämään laaja-alaiseksi työmarkkinakeskusjärjestöksi, johon otettiin akateemisesti koulutettujen lisäksi ”erityiskoulutuettuja” ryhmiä sääntömuutoksen 1969 myötä. Erityiskoulutetuilla viitattiin lähinnä eri opistoissa suoritettuihin ylioppilaspohjaisiin tutkintoihin, kuten insinöörien ja kansakoulunopettajien koulutukseen.
Rakennemuutos muutti työvoimarakennetta
Taloudellinen noususuhdanne, joka
alkoi vuonna 1968, vaikutti työllisyyteen 1960–70-lukujen vaihteessa. Samalla alkoi
voimakkaan rakennemuutoksen kausi, jota luonnehti vilkas maaltamuutto kasvukeskuksiin,
erityisesti pääkaupunkiseudulle. Eri yhteiskunta- ja ammattiryhmien väliset
voimasuhteet muuttuivat osana rakennemuutosta. Toimihenkilöiden määrä ylitti
teollisuustyöväen määrän 1976–1977. Julkinen sektori laajeni
hyvinvointipalveluiden kehityksen myötä. Tämä heijastui esimerkiksi peruskoulun
ja lastentarhanopettajien lukumäärään, jotka olivat merkittävimpiä akavalaisia
naisvaltaisia ammattiryhmiä.
Voimakasta laajentumista 1970-luvulla
Akava laajentui 1960–1970-luvuilla
voimakkaasti uusien jäsenryhmien liittymisen myötä. Lisäksi jäsenjärjestöjen
jäsenmäärä kasvoi. Merkittävä uusi jäsenjärjestö oli mm. Opettajien
ammattijärjestö OAJ, joka liittyi Akavaan käytyään tiukan kilpailun Toimihenkilö-
ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK:n kanssa. Siinä oli lähes 50 000
jäsentä. Akavan kasvu oli poikkeuksellisen voimakasta 1975–76, jolloin
jäsenmäärä kasvoi 78 000:sta 130 000:een (66 %).
Tulopolitiikan kausi alkoi
ensimmäisestä Liinamaan vakauttamissopimuksesta vuonna 1968.
Virkaehtosopimusjärjestelmä luotiin vuonna 1970, minkä myötä virkapalkoista
sopiminen siirtyi virkamiesjärjestöjen ja valtio- ja kuntatyönantajien välisiin
neuvotteluihin. Tuloerojen tasoittumista tapahtui eri työntekijäryhmien välillä
aina vuoteen 1976 asti. Tähän vaikuttivat palkkapolitiikka, veropolitiikka ja
sosiaaliset tulonsiirrot.
Toimihenkilökeskusjärjestöjen yhdistäminen torjuttiin
Kolmen toimihenkilökeskusjärjestön,
STTK:n, TVK:n ja Akavan, yhdistymistä ajettiin 1970-luvulla ns. TAK-hankkeessa,
jonka keulahahmona oli STTK:n puheenjohtaja Jorma Reini. Akava kuitenkin kaatoi
yhdessä SAK:n kanssa yhdistymishankkeen. Se lähti kehittämään
toimihenkilöjärjestöjen ja kaikkien neljän keskusjärjestön välistä yhteistyötä.
Puheenjohtaja Samuli Apajalahden kaudella Akava loi ensimmäiset
kokonaisvaltaiset ohjelmat, joilla järjestö asemoitiin suomalaiseen
yhteiskuntaan.
Suotuisaa tulokehitystä nousukaudella
Tuloerojen tasoittuminen hidastui
1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, jolloin akavalaisten virkamiesten palkat
alkoivat kehittyä suhteellisesti yhtä nopeasti kuin teollisuustyöläisten
palkat. Palkansaajajärjestöjen yhteistyö sujui hyvin koko 1980-luvun ajan
pitkän nousukauden mainingeissa. Konsensushenki ja kolmikantainen yhteistyö
olivat ominaista 1980-luvun yhteiskuntaelämälle, ja Akava pääsi vaikuttamaan
kokoaan vastaavalla tavalla valtakunnalliseen politiikkaan.
Kokonaistumisella kohti suurempia jäsenliittoja
Vuonna 1980 Akavassa oli jo yli 162 000 jäsentä. Jäsenjärjestöjen määrän kasvun myötä Akavassa oli 43 jäsenjärjestöä vuonna 1985, joista valtaosassa oli alle tuhat jäsentä. Pienten järjestöjen runsas määrä oli työlästä ja vaikeutti päätöksentekoa. ”Kokonaistumisen” hengessä pyrittiin suurempiin kokonaisuuksiin joten vuonna 1972 perustettiin Akavan Erityisalojen Keskusliitto (AEK, nykyisin Akavan Erityisalat). AEK:hon tuli aluksi 20 jäsenjärjestöä.
Lama murensi akavalaisten asemaa 1990-luvulla
Syvän laman aikana 1990-luvulla Esko Ahon johtama keskustan ja kokoomuksen yhteishallitus pyrki lopettamaan kolmikantayhteistyön, samalla kun se pyrki pelastamaan syviin vaikeuksiin ajautunutta valtiontaloutta. Tämä aiheutti yhteenottoja palkansaajajärjestöjen kanssa.
Työmarkkinajärjestöjen väliset voimasuhde-erot tulivat esiin. Laman pitkittyminen merkitsi myös, että akavalaiset joutuivat maksamaan laman seurauksista enemmän kuin muut palkansaajaryhmät. Kuitenkin taloudellisille myönnytyksille toivat vastinetta monet muutokset, kuten pidemmät vuosilomat, parempi työsuhde- ja sosiaaliturva ja lisääntyneet yhteiskunnalliset palvelut. Kun julkinen talous kasvoi hyvinvointivaltion palveluja rakennettaessa, Akavan piiriin tuli lisää korkeakoulutettuja palkansaajia.
Menestystä ja turvaa yhdessä
Akava juhli vuonna 2000 toimintansa
50-vuotisjuhlaa. Juhlan kunniaksi järjestettiin tapahtumia eri puolilla Suomea. Akava on korostanut 2000-luvun toiminnassaan, että Suomen kilpailukyky ja
menestys pohjaavat osaavaan ja koulutettuun työvoimaan. Se on puolustanut
korkealaatuisen koulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuutta sekä vahvojen julkisten
palvelujen merkitystä osana akavalaista edunvalvontaa.
Vuonna 2007 tehtiin mittava strategiatyöskentely puheenjohtaja Matti Viljasen johdolla. Akavan missio kiteytettiin työn yhteydessä muotoon Menestystä ja turvaa yhdessä. Akava korostaa linjauksissaan, että akavalaisten asema yhteiskunnassa ja työelämässä tuo menestystä koko Suomelle. Akava tunnetaan vahvana ja aktiivisena työmarkkinajärjestönä. Tätä heijastaa voimakas jäsenmäärän kasvu, joka jatkuu jäsenliittojen jäsenmäärän kasvuna, mutta myös uusien jäsenliittojen liittymisellä Akavaan.
Uusia jäsenliitoja Akavayhteisöön
Akavaan liittyi 1.1.2009 kolme uutta jäsenjärjestöä: Kuntien Tekniset KTK, Myynnin ja Markkinoinnin ammattilaiset SMKJ ja Päällystöliitto. Kirkon nuorisotyöntekijät KNT ry liittyi Akavaan 1.10.2009. Tuorein tulokas on Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL, jonka jäsenyys Akavassa alkoi 1.4.2012. Tällöin Akavassa oli 35 jäsenjärjestöä ja jäsenmäärä yli 573 000.
- - -
Tekstin lähteenä on käytetty Akava-uutiset numeroiden 2/2000 ja 5/2000 artikkeleita sekä Akavan historiikkiteosten aineistoa (Jukka Vuori: Akava 1950–1975, Oppineiden klubista keskusjärjestöksi ja Jukka Muiluvuori: Akava 1950–2000).
